Suoraan sanottuna ajattelin jo, että en enää kirjoita tätä blogia.
Monestakin syystä.
Vaikkapa siksi, että en pidä joistakin suhtautumistavoista, enkä varsinkaan omista reaktioistani niihin.
Toisekseen siksi, että aikansa voi käyttää niin paljon paremminkin.
Olen kirjoittanut kuluneen puolen vuoden aikana jo kaksi tekstiä, jotka minun oli vakavasti tarkoitus julkaista blogissa, mutta jotka jätin julkaisematta. Näiden tekstien takia ajauduin lopulta kysymykseen siitä, kannattaako sitten kirjoittaa ylipäätään mitään.
Tekisi melkein mieli järjestää kansanäänestys aiheesta "kuinka moni haluaa kuulla, mitä tapahtui Jujun Onnea-korvamatobiisin jälkeen ja sitä ennen", jota toinen toistaiseksi julkaisematon teksti käsitteli, mutta en järjestä, koska a) ääniä ei kuitenkaan tulisi ja b) niillä ei ole väliä, koska minähän siitä lopulta vastaan, mitä tekstejä täällä julkaistaan ja mitä ei.
Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tasapainoilemaan rajapinnalle.
Koska lokakuu on lukukuu, bloggaan pari kertaa vähemmän henkilökohtaisesta aiheesta, eli kirjoista, ja katson sitten, miten tämä jatkuu.
Kirjoista kaikki oikeastaan lähti, sillä ihan kaikkein ensimmäinen ideani oli pistää pystyyn kirjablogi.
Kirjojen kautta lähestytään siis myös blogin kehityskriisiä.
Nappasin eräästä toisesta blogista kirjahaasteen, eli kysymyssarjan elämäni kirjoista, ja tässä se nyt tulee, enemmän tai vähemmän pohdittuine vastauksineen.
Jälkikäteen lisättynä pakko todeta, että useimpiin näistä kysymyksistä ei ole ainakaan yksiselitteistä vastausta. Olen siis vain yrittänyt vastata jotakin, lähinnä nostaen esiin tavalla tai toisella merkittäviä kirjoja elämässäni niin, että en vain toistaisi koko ajan samoja.
Paras viime vuonna lukemasi kirja:
Kyllä se on "Kirjavuosi 2014" -postauksessakin mainittu Poikani Kevin. (Lionel Shriver.) En ollenkaan välttämättä suosittele, mutta minun maailmaani se järisytti eniten viime vuoden aikana lukemistani kirjoista. Ja järisyttävä lukuelämys on aina hyvä lukuelämys, oli järistys sitten enemmän positiivinen tai negatiivinen.
Kirja jonka olet lukenut yli kolme kertaa:
Näitä riittää, sillä lapsena luin aina samoja kirjoja moneen kertaan. Alle 10-vuotiaana en kerta kaikkiaan uskonut, että hyvän kirjan luettuaan voisi enää ikinä löytää toista yhtä hyvää kirjaa, joten sitä samaa kirjaa on pakko sitten lukea aina uudestaan ja uudestaan. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Anni Polvan Tiina, moniosaisen sarjan ensimmäinen osa, jota luin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, välittämättä siitä että jatko-osia olisi ollut tarjolla päälle parikymmentä.
Suosikkikirjasarjani:
Kaikkien aikojen suosikkisarjani on L.M. Montgomeryn Anna-sarja, ainoa kirjasarja, jonka olen lukenut varmaan kymmeniä kertoja alusta loppuun, vaikka paksuja kirjoja on kahdeksan kappaletta. Tämä on kirjasarja, jonka olen hankkinut omaksi, ja jota kohtaan tunnen edelleen todella lämpimiä tunteita, vaikka friikein fanitukseni meni ohi joskus kymmenen vuotta sitten. Seuraava etappini on lukea nämä kirjat alkuperäiskielellään, englanniksi, sillä sain vasta aikuisena tietää, että suomennokset ovat alkuperäisistä reippaasti lyhennettyjä versioita.
Suosikkikirjani suosikkisarjastani:
Viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla, joka sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja joka viritti lopullisesti perinpohjaisen kiinnostukseni ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapahtumiin.
Kirja joka tekee minut onnelliseksi:
Tove Janssonista kertovat kirjat. Viimeisimpänä Helen Svenssonin toimittama Kirjeitä Tove Janssonilta, sitä ennen Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta ja sitä ennen jälleen Svenssonin toimittama Toven matkassa - Muistoja Tove Janssonista. En tiedä miksi, mutta nämä kirjat tuovat minulle selittämätöntä rauhaa ja onnellisuutta. Viimeksi lukemani kirjekokoelman kohdalla vallitseva ajatukseni onnellisuuden syyksi oli ymmärrys siitä, että minun tunteeni ovat universaaleja. Minun kokemusmaailmaani kuuluvia tunteita ovat kokeneet jo monet kauan ennen minua.
Kirja joka tekee minut surulliseksi:
Tähän, kuten mihinkään muuhunkaan tämän haasteen kysymyksistä ei ole vain yhtä ja yksiselitteistä vastausta. Haluan kuitenkin epäselvissä tilanteissa nostaa esiin sellaisia kirjoja, joita en ole aiemmin maininnut täällä blogissa. Surullisia kirjoja olen listannut jo aiemmissa postauksissani.
Vastaan siis tähän Anna-Mari Marttisen Veljeni vartija, jonka luin lukion toisena vuonna ja jota lukiessani tunsin sanoinkuvaamatonta surua, ties mistä syystä.
Aliarvostetuin kirja:
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo.
Upea kirja, ja sitä sitten kaikista Itkosen kirjoista myytiin ensi tilassa alelaareissa ja se murskattiin kritiikeissä. Törkeää.
Yliarvostetuin kirja:
En katso olevani siinä asemassa, että voisin kieltää minkään klassikon arvostusta, mutta minun mielestäni huonoin arvostettujen kirjojen joukossa on J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa. Kirja, jossa kaiketi on jotakin hienoa sen saaman arvostuksen vuoksi, mutta minä en ymmärtänyt tätä hienoutta alkuunkaan.
Kirja josta en uskonut pitäväni:
Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva
Tähän oli muiden kysymysten tavoin vaikea nimetä yhtä, sillä en ainakaan nyt pysty muistamaan yhtään teosta, johon olisin suhtautunut voimakkaan ennakkoluuloisesti ja josta sitten olisinkin pitänyt. Paljon on sen sijaan sellaisia kirjoja, joiden aloittaminen ei ole huvittanut, mutta olen jostain syystä silti vähän vastahakoisesti tarttunut niihin ja jotka ovat lopulta olleet positiivisia lukukokemuksia. Tällaisia yksilöitä on esiintynyt erityisesti opiskeluja varten luettaessa. Tohvelisankarin rouvaa aloin lukea turhautuneena tenttikirjojen paljouteen ja opiskeluun yleensä, ja lopetin nauraen katketakseni, kiittäen suurempia voimia siitä, että tämä kirja osui lukulistalleni.
Suosikkiklassikko
En jaksa alkaa eritellä syvällisesti, joten sanotaan vaikka Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Kaikkien tuntema maailmankirjallisuuden klassikko, josta en myöskään uskonut pitäväni, mutta joka lopulta oli elämys. Joka käsitteli omaa ajatusmaailmaani haastavia kysymyksiä ja järisytti siihenastista lukumaailmaani.
Inhokkikirja
Kaikkien aikojen huonoin kirja on mielestäni Kalevala, ja kerron tämän nyt ehkä myös tahallaan provosoidakseni, koska eihän nyt kansalliseeposta saisi halveerata. Mutta. Tämä on teos, joka meidät pakotettiin lukemaan heti opintojen aluksi. Minulle, joka en ole lyriikan enkä varsinkaan mitallisen lyriikan fani, tämä oli puhdasta tuskaa kahlata väkisin läpi kahden viikon määräajassa.
Kirja jota et enää rakasta
Tämä on haasteen ainut kysymys, johon on olemassa yksiselitteinen vastaus. Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli. Koko lapsuuteni ajan ehdoton suosikki, kandin jälkeen ainoastaan kuvottanut.
Suosikkikirjailijasi
No en hemmetti tiedä.
Tove Janssonilla on erityinen paikka lukumaailmassani.
Astrid Lindgren tarjosi lapsuuteni parhaat lukuelämykset ja sytytti rakkauden kirjallisuuteen.
Juha Itkonen on gradun ansiosta lunastanut erityisen paikan aikuisuuden lukumaailmassani. Ei ole eikä varmaankaan tule ikinä olemaan yhtään Itkosen kirjaa, jota en haluaisi lukea.
Miika Nousiainen tulee Itkosen rinnalla mieleen kotimaisista nykykirjailijoista parhaana humoristina.
Ja sit on vaikka kuinka älyttömän paljon muita, yksittäistenkin teosten kirjoittajia. Mahdoton sanoa kuka nyt olisi suosikki.
Suosikkikirja suosikkikirjailijaltasi
Miika Nousiaisen Maaninkavaara.
Paras kirjallinen mieshahmo
Harry Potter -sarjan Albus Dumbledore.
Paras kirjallinen naishahmo
Jaa-a, olisko se Tove Janssonin Muumi-kirjojen Muumimamma.
Suosikkisitaattisi jostakin kirjasta
"Sellaista henkilöä kohtaan tunnetaan aina kunnioitusta, joka osaa pitää suunsa kiinni. Luullaan, että sellainen tietää paljon ja elää hirveän jännitävästi."
Kirjailija on Tove Jansson, kirja on Näkymätön lapsi, sanoja on Muumipappa. Haluaisin tatuoida tuon sitaatin otsaani.
Kirja johon olit pettynyt
Näitä on vaikka kuinka paljon, sillä lataan moniin teoksiin ennalta valtavasti odotuksia ja niitä on vaikea täyttää. Katkerin pettymys viime vuosilta on varmaankin Riikka Pulkkisen Vieras. Ennen tämän teoksen lukemista pidin Riikka Pulkkista yhtenä suosikeistani naispuolisista nykykirjailijoista, mutta tämän jälkeen en ole halunnut lukea enää yhtään Pulkkisen kirjaa.
Paras kirjasta tehty elokuva
Ehdottomasti Puhdistus, ensimmäinen elokuva, jonka katsomisen jälkeen en osannut sanoa, oliko kirja parempi kuin elokuva.
Suosikkisi romanttisista kirjoista:
Vaikea sanoa, koska on paljon kauniita rakkaustarinoita, jotka eivät kuitenkaan ole osa romanttisiksi kirjoiksi kutsuttavia teoksia.
Koska tyttökirjat ovat perinteisesti romanttisia, vastaan L.M.Montgomeryn Annan unelmavuodet ja Runotyttö etsii tähteään. Edellinen ihanan romanttinen, jälkimmäinen tummasävyisempi ja dramaattisempi.
Suosikkisi kauhukirjoista
Bram Stoker: Dracula. Niin klassinen ja ihanan vanhanaikainen. Ei turhaa mässäilyä millään, mutta silti niin huolellisesti rakennettu maailma. Kaiken kaikkiaan tyylikäs kokonaisuus. Tämä on teos, jolta en odottanut mitään, ja johon jäin koukkuun.
Suosikkidekkarisi
Christian Rönnbacka: Antti Hautalehto -trilogia, erityisesti toinen osa, Julma.
Lapsuutesi suosikkikirja
Astrid Lindgrenin Melukylän lapset ja eri tekijöiden Lasten Raamatut.
Suosikkisi omistamistasi kirjoista
Jonathan Powell: Ashtonin perhe kotirintamalla. Löysin ja poimin tämän kirjan sattumalta varastosta 15-vuotiaana eräänä pääsiäisenä, jona vain etsin jotain lukemista. Myöhemmin sain kuulla kirjan kuuluneen äitini äidille. Sen jälkeen ei tullut mieleenkään viedä sitä takaisin varastoon. Nyt se on kirjahyllyssäni, erityisellä tunnearvolla varustettuna.
Kirja jonka olet jo pitkään halunnut lukea mutta et vielä ole lukenut:
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
Kirja joka kaikkien pitäisi lukea:
Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogia, ehdottomasti.
Kirjallinen hahmo johon samaistut:
Lapsena ja vielä nuorenakin samaistuin melkein kaikkien lukemieni kirjojen päähenkilöihin. Aikuisena on vähän vaikeampi sanoa, enkä keksi oikein ketään kirjallista hahmoa, johon olisin ainakaan viime vuosina voimakkaasti samaistunut. Monien kirjallisten hahmojen yksittäiset ajatukset ovat kuin suoraan minun ajatuksiani, mutta kokonaisuutena henkilöt eivät tunnu samastuttavilta.
Viimeisimpänä esimerkkinä sanon vaikka Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Komppasin kahdeksankymppiseksi kuvatun, jokaisesta asiasta mielensä pahoittavan vanhan ukon ajatuksia välillä pelottavankin paljon niitä lukiessani.
Kirja joka muutti mielipiteesi jostakin:
Seppo Porvali: Isänmaan puolesta
En tiedä vastaako tämä suoraan kysymykseen, mutta muistan tämän teoksen eräänlaisena lapsuuden loppuna. Luin sen 12-vuotiaana, päästyäni romanttisen tyttökirjallisuuden sodan kuvauksen lumoukseen. Tämän teoksen ansiosta mielestäni karisi kertaheitolla kaikki sodan sankarillisuuden, jonkinlaisen hienon ylevyyden ihannointi. Tämän teoksen myötä opin jotakin paitsi sodan pohjattomasta kauheudesta myös elämästä yleensä. Järkytyin suuresti siitä, että kirjassa ei ollut onnellista loppua, vaan vain jotenkin tyhjäksi jättävä loppu. Isäni kommentti tähän oli: "Niin, sellasta se elämä on."
Ja sellastahan se on.
Kirja, jossa oli yllättävin loppu:
Onhan näitä, mutta elämäni ensimmäinen täydellisen yllättävä loppu oli Reija Kaskiahon Veitsenterällä -nuortenkirjassa. Oli aika järisyttävä kokemus, kun on säilynyt kirkkaana mielessä yli yksitoista vuotta, ja vaikka yllättävien loppujen olemisen näkee jo tyylikeinona, tuon kirjan loppu hämmentää edelleen, ehkä juuri nuortenkirjallisuuskontekstissa.
Paras kirjan nimi:
Olemisen sietämätön keveys soi korvissani jostain syystä tavallista kirjan nimeä kauemmin.
Kirja jota muut vihasivat mutta sinä pidit:
Vesa Suominen, Jarmo Saarti & Pirjo Tuomi: Bibliografinen valvonta - Johdatus luetteloinnin ja sisällönkuvailun menetelmiin.
Tenttikirja, johon suhtauduin kammolla. Tenttikirja, joka tiivistetysti antaa perustavanlaatuisen katsauksen siihen, millaisia erilaisia tapoja on luokitella kirjaston aineistot hyllyyn, mitä vaihtoehtoja on, mitkä ovat minkäkin vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet, millaisissa kirjastoissa ja muissa tieto-organisaatioissa mikäkin järjestelmä toimii parhaiten, ja miten kaikki aineisto missäkin on kuvailtu tietokantoihin, mitkä ovat sisällönkuvailun periaatteet, miten se tehdään ja miksi.
Tentaattorit pyytelivät anteeksi ja pitivät tätä kirjaa opetussuunnitelmassa vain siksi, että "ei ole toista suomenkielistä katsausta tähän aiheeseen". Opiskelutoverit raivosivat, tuskailivat ja haukkuivat tän kirjan ihan paskaksi kerta toisensa jälkeen.
En kehdannut kertoa kellekään, että ennakkoluuloista ja peloista huolimatta suhtauduin tähän teokseen huolestuttavan intohimoisesti. Luin tätä huvikseni iltalukemiseksi ja nautin suunnattomasti ajatuksesta, että pääsen tulevassa työssäni tekemisiin tällaisten asioiden kanssa. En ole ehkä koskaan ollut mistään tenttikirjasta näin fiiliksissä. Opiskelutovereiden murskakritiikin seasta kirjoitin salaa nimettömään kurssipalautteeseen, että tykkäsin tästä kirjasta.
Kaikkien aikojen suosikkikirjasi:
Yhtä mahdoton kuin muutkin kysymykset, mutta sanon sitten vaikka edellä mainitun Täällä pohjantähden alla -trilogian, sillä mistään toisesta kirjasta en ole sitä mieltä, että jokaisen pitäisi lukea tämä kirja.
Julkaisen tämän postauksen, koska olen nyt sen kirjoittanut.
Jatkan harkintaa siitä, palataanko vai ei.
