Viikko 26: Hippunen tulevasta juhlasta

Kuluneiden viikkojen perustunne on ollut osapuilleen seuraavanlainen: 

Kaikki voimat ovat valuneet elimistöstä pois. 

Tuntuu, että en pysty yksinkertaisimpaankaan asiaan. 

Elämä on joka osaltaan tympeän vastenmielistä. En tiedä, kuinka tätä jaksaa. 

Saatan itkeä sellaisistakin syistä, että joku katsoo jollain tavalla tai joku sanoo jotain tai joku mennyt asia tulee mieleen ilman erityistä syytä. 

Haaveilen, että saisin vain olla. Olisipa tila, jossa ei tarvitsisi tehdä mitään. 

Tänään oli päivä, jona koin saavani hetken verran apua tähän oloon. 

Mistä apu tuli?

Shoppailureissusta, jonka aioin perua vielä edellisenä päivänä, koska tuntui, että en jaksa lähteä. Siitä huolimatta, että minun ei tarvitse muuta kuin istua auton kyytiin ja sitten katsella asioita ja ehkä ostaa. 

Olen itse ehdottanut reissua, koska tarvitsisin ja haluaisin uuden juhlamekon. Kuluva kesä on poikkeuksellinen: edessä on neljät juhlat. Eikä minulla ole hyvää mekkoa. En siis anna itselleni lupaa ostaa, kuten joskus aiemmin, vaan nyt ihan oikeasti tarvitsen, ja jossain vaiheessa olen ollut innoissani tästä asiasta.

Edellisellä viikolla on kysytty, aikaistettaisiinko reissua. Olen vastannut tylysti, että ei aikaisteta. Olen vastannut näin ihan vain siksi, että aikataulujen vekslaamisen vaiva tuntuu liian massiiviselta. 

Reissua edeltävänä päivänä makaan sängyllä ja sanon kumppanilleni, että perun sen huomisen reissun, koska en jaksa lähteä. 

Hetken kuluttua kumppanini tulee, ottaa tiukan halausotteen ja sanoo, että älä peru. 

Päätän, että en peru, yritän jaksaa lähteä. Eihän minun tarvitse mitään ostaa, jos en löydä mitään. 

Saan lähdettyä reissuun, ja kun päästään juhlapukuosastolle, tapahtuu ihme. 

En ole ikinä kokenut sellaista, ja ajattelen, että tämä on juuri sitä, mitä elämältäni haluaisin. Tällaista jokainen ihminen tarvitsisi. 

Sovitan liikkeen jokaisen juhlamekon, johon voisin kuvitella pukeutuvani. 

Aluksi tunnen turhautumista. Juhlamekkoja on vaikea saada päälle. Vetoketjut ovat tiukassa, eikä niitä ylety itse saamaan alas ja ylös loppuun asti. Tuntuu turhauttavalta ottaa vastaan apuakaan. Ajattelen, että minun pitäisi pystyä tähän yksin. 

Jossain vaiheessa joku naksahtaa kohdalleen. Yhtäkkiä opin solahtamaan mekkoihin eksponentiaalisen lyhyessä ajassa verrattuna ensimmäisiin sähellyksiin. Pukeudun mekkoihin, pyörähtelen niissä, minulle kannetaan lisää. 

Yksi mekko on ylitse muiden.

Se on se oikea. 

Ostan sen. 

Menemme seuraavaksi katsomaan kenkiä. Ajattelen, että ostan kengät, jos löydän hyvät. En oikein usko, että löytäisin hyviä. 

Jostain pulpahtavat esiin kengät, jotka sopivat täydellisesti äsken ostamaani mekkoon. Kun sovitan niitä jalkaan, ne sopivat myös jalkaani prikulleen. En ole koskaan kokenut sellaistakaan. Kengät on suorastaan pakko ostaa, ei niitä voi jättää ostamatta. 

Päivän kruunaa hajuvesi. 

Olen haaveillut hajuveden ostamisesta yli vuoden. Olen kulkenut ympäriinsä testailemassa hajuvesiä. 

Rakastan hajuvesiä ja tuoksuja, mutta aikuisiässä olen tullut melko nirsoksi. Minun on todella vaikea löytää hajuvettä, mikä miellyttäisi tarpeeksi. 

Tuoksun pitää olla puhtaan raikas ja yksinomaan hyvä. Siinä ei saa olla yhtäkään sivujuonteen juonnetta, josta en pitäisi. Se ei saa missään nimessä olla liian voimakas. 

Vajaan vuoden etsinnän jälkeen miellyttävä hajuvesi on löytynyt, mutta se on niin kallis, että en raaski ostaa sitä. 

Tällä reissulla menen katsomaan hajuvettä aikeenani vain esitellä se seuralaisilleni. Tämä on se hajuvesi, minkä vielä joskus ostan, mutta en tänään. 

En löydä juuri sitä hajuvettä, jonka haluaisin esitellä. Kaikki muut saman sarjan hajuvedet tuntuvat olevan esillä, mutta ei juuri se, minkä olisin halunnut esitellä. 

Lähden pois kaupasta, mutta ajatus hajuvedestä jää kaivelemaan mieltäni. 

Reissun loppupuolella kysyn seuralaisiltani, voitaisiinko vielä uudestaan mennä katsomaan hajuvesiä. Voisin huvikseni katsella muita vaihtoehtoja, kun sitä haluamaani ei nyt löytynyt. 

Menemme. 

Ja mitä tapahtuu?

Löydämme alennusmyyntipöydältä myymälän viimeisen pullon sitä hajuvettä, minkä kaikkein eniten halusin. Viimeisen pullon. Viidenkymmenen prosentin alennuksessa. 

En epäröi hetkeäkään marssiessani kassalle hajuvesipullo kourassa. 

Päivän ajatukseni on: 

tällaista ihminen vaan joskus tarvitsee. 

Sitä, että saa sovittaa kaikki liikkeen juhlamekot ja pyörähdellä niissä kyllikseen hyvien makutuomareiden edessä

ja sitä, että ostaa itselleen tuoksun, jonka kaikkein eniten haluaa. 

Päivä oli paras aikoihin. 

Saappaita ja sanaristikoita

Ostin tänään kesäalennusmyynneistä kumisaappaat. Mulla on ollut omat kumisaappaat viimeksi lapsena, joskus ala-asteen tokalla luokalla. Kun ne jäivät pieniksi, käytin muutaman vuoden veljeni vanhoja saappaita, jonka jälkeen olen joko kävellyt märissä kengissä tai ihan pakkotilanteissa lainannut äitini saappaita. Käsittämätöntä, että olen todellakin nyt, aikuisena, kahdenkymmenenkolmen vuoden ja kolmen kuukauden kypsässä iässä jälleen onnellinen kumisaappaiden omistaja. 

Arvatkaa minkä väriset ne ovat? 
Ei varmaan tarvittu kovin montaa arvausta, sillä turkoosithan ne todellakin ovat. Ei pitäis jäädä kellekään epäselväksi, mitkä saappaat kuuluvat mulle, jos ne joskus päätyvät osaksi jotakin pitempääkin saapasrivistöä. Kaiken kruunaa se, että niissä on rusetit, molemmissa, eli kukaan ei voi vedota myöskään siihen, että "sininen on poikien väri" tms. Musta on ihanaa, että varhaislapsuuteni kliseisen prinsessakauden ja yläasteaikani raivokkaan punkkari-goottienihailu-pääkallokauden läpikäytyäni olen jälleen päässyt sellaiseen vaiheeseen elämässäni, että voin sallia itselleni rusetit kumisaappaissa. 

Tänään olen varannut valmiiksi matkaan mukaan tulostetun lentolipun, passini ja sen Body Shopista juhannuksen aikoihin ostamani matkakokoisen uutuustuoksun. Olen onnistunut lietsomaan ihan kelvollisen paniikin näinkin lyhyellä varoitusajalla, eli olin tänäänkin ihan pihalla siitä, mitä mun oikeastaan pitäisi muistaa ja ottaa huomioon. Lähdin kuitenkin siitä ajatuksesta, että passi pitää olla, ja olen jo vähintään viidesti tarkistanut, että se nyt on laukussani. Lähtökohtani eivät siis nyt ole mitenkään ihan kamalan tuhoisat, vaikka tälläkin hetkellä olen enemmän tai vähemmän huolissani siitä, onko se passi todellakin vielä laukussani, pakkasinko sen nyt ihan oikeasti, ja mitä jos ne edelliset viisi tarkistuskertaa olivatkin jotain psykedeelistä harhaa, ja seuraavan kerran kun työnnän käteni laukkuun, se ei olekaan siellä, ja mitään passia ei ole koskaan ollutkaan sen jälkeen, kun se viime lokakuussa meni vanhaksi, ja apauapauapua. 
Mut on se siellä. En mene tarkistamaan. En mene. Nyt en mene tarkistamaan enää yhtään neuroottista kertaa. 
Lähtöön on aikaa enää viisi yötä, joten mulla on ihan tarpeeksi aikaa hukata se passi / tehdä miljoona neuroottista tarkistusta lisää.

Sanon nyt vielä, että oli uskomattoman hienoa minulta ostaa se matkakokoinen uutuustuoksu Body Shopin alennusmyynneistä (vaikkei se ollut edes alennusmyynnissä) (mutta halpa silti). Kerrankin mulla on leikannut oikeassa tilanteessa. Kylläpä olen ollut viisas. Nyt mulla on tuoksu, jonka voin ottaa mukaani unelmieni kaupunkiin! Mitä olisinkaan tehnyt, jos mulla ei sitä nyt olisi. (Olisin lähtenyt ilman tuoksua) (joka olisi ollut ikävää) (ja olisin ostanut uuden tuoksun sieltä) (kuten epäilemättä teen nytkin) ja nyt lopetan tän sulkumerkkien törkeän väärinkäytön. 

Kaikki on hyvin ja elämä on ihanaa! Voin antaa jokaiselle tuoksun ostoa harkitsevalle neuvon, että ostakaa sellainen maailman kätevin, halpa, ihana, matkakokoinen tuoksu Body Shopista. Ja tehkää kuten minä, eli ostakaa sellainen itsenne lisäksi vielä ystävällennekin, ja lentäkää sitten tuoksut laukuissanne yhdessä unelmakaupunkiin unelmilta tuoksuen. 

Ei kai mulla tänään tän enempää. Palataan! 

Ai meinasin unohtaa kertoa toisesta alennusmyyntilöydöstäni! Ostin myös sellaisen ihanan Muumi-ristisanavihkon, siis sellaisen ristikkopuuhakirjan, jossa kaikki on Muumi-aiheista, ja joka on tarkoitettu lapsille, eli henkisesti siis minulle. Ajattelin, että vaikeustasoltaankin ne ovat varmaan mulle sopivia. Olin väärässä. Jo ensimmäisellä sivulla tuli ongelma, jonka selvittämiseen tarvitsin äidin apua, eikä me yhdessäkään keksitty ratkaisua. Sitten mä keksin, että oikeat vastaukset ovat kirjan lopussa. Mut älkää kertoko kellekään, että keksin sen, sillä se on salaisuus. 

Eräänä sunnuntaina

Aluksi kerrottaneen, että kesän tuoksuista rakastan myös koivun tuoksua. Se ei liene mitenkään omaperäistä suomalaisille, mutta maininnan arvoista kuitenkin. Pihakoivut, koivut sateen jälkeen ja koivun tuoksu saunan lauteilla leijailemassa. 

Tänään olen kylvänyt ruhoa pihalle kolme tuntia. Kylvänyt, heitellyt, haravoinut päälle. Kyllä se työstä kävi. Takaraivossa jomotti koko ajan ärtymys ja suoranainen raivo. Aurinko hiosti selkää minkä ehti ja varjotilkuilla hyttyset inisivät korvan juuressa. Lähes loppuun asti kiristelin hampaitani erityisesti kahdelle ihmiselle ja asialle pääni sisällä, heille, jotka ovat häirinneet elämääni jo pari kuukautta. Tuntui kuin olisi taas joku murrosikä, niin jatkuvaa tästä ärtymyksen tunteesta ja sen loputtomuudesta on tullut. Se on jumiutunut ärtyisästi päähän, kuin joku koko ajan huonoa laulua soittava levy. Arrgh.

Vasta kolmen tunnin työn jälkeen alkoi hitusen verran helpottaa. Keksin sellaisen lohdullisen ajatuksen, että jos näitä ihmisiä ei olisi, olisi jotain muuta. Tuskin mulla sittenkään olisi hyvä olo. Silloin ärsyttäisi todennäköisesti jokin muu. Jotkut muut olisivat niiden paikalla, jotka haluaisin leikata mielestäni pois. 
Joten: yhtä hyvin voi nyt olla tyytyväinen siihen, miten asiat ovat nyt. Eivät ne nyt mitenkään loputtoman huonosti ole, vaikka sen kuvan voisi mun sanomisista ja ajatuksista saada. Kukaan ei esim. ole kuollut. Asiat voisivat olla niin paljon huonommin. 

Päivän Muumi-jakso on tänään minulle itselleni valtavasti nostalgisia tunteita herättävä "Muumipappa kaipaa vaihtelua." Muistan elävästi, kuinka katsoin sitä kaverin luona 4-5-vuotiaana ja sen jälkeen näin sen seuraavan kerran vasta kouluikäisenä. 
Jaksossa Muumipapan kirjoitustyö kangertelee ja elämä tuntuu merkityksettömältä, sillä Muumilaaksossa ei ikinä tapahdu mitään jännittävää. Tämän kuullessaan Haisuli päättää järjestää Muumipapalle vähän virikkeitä ja kierittelee Muumitalon ja meren välille jättiläis-hirviön jalanjäljiltä näyttävät kuopat. Yhden päivän ajaksi Muumit saavatkin touhua rakentaessaan hirviölle ansaa, mutta kun selviää, että kaiken takana olikin vain Haisuli, Muumipapan täytyy keksiä jotain uutta. Hän päättää karata, kokea seikkailun, ja saada Muumimamman mukaansa, jolloin seikkailusta tulisi vielä romanttinenkin. Tällä karkumatkalla on sitten kaikenlaisia seurauksia: Pikku Myy ja Nipsu opettelevat laittamaan ruokaa, Muumipeikko astuu askeleen kohti aikuisuutta ja Muumipappa saa taas pontta muistelmiensa kirjoittamiseen. 

Tässä jaksossa käy hyvin ilmi asia, jonka oikeastaan huomasin vasta aikuisena: Muumipappa on oma itsenäinen ja persoonallinen, moniulotteinen hahmonsa, ei pelkästään Muumipeikon isä. Muumimamman ja Muumipapan välisellä suhteella on mielestäni jotakin vertailukohtaa esimerkiksi Tuulen viemän Scarlett O'Haran vanhempien suhteeseen: molemmissa liitoissa mies on enemmän tai vähemmän suuruudenhullu, tunteellinen ja vanhanaikaisia ritarikuvitelmia elättelevä mies, joka kuvittelee, että perhe ei ole mitään ilman häntä. Tosiasiassa vaimo on liitossa se, joka pitää sekä perheen että elämän yleensä koossa, ilman naishahmoa mistään ei tulisi mitään. Vaimo kuitenkin antaa miehensä säilyttää kuvitelmansa omasta suuruudestaan, elää hiljaisuudessa, lähinnä vain hymyilee miehensä tunteenpurkauksille ja käy hiljaa korjaamassa ne jäljet, joita mies toilailuillaan saa aikaan. 

Suosikkikohtauksessani Muumimamma ja Muumipappa ovat yön pimeydessä lähdössä seikkailumatkalleen. Muumimamma on jo vuorannut talon sisäpuolelta muistilapuilla, mutta kääntyy vielä ovelta kirjoittamaan lappua lapsille siitä, missä ovat kaneli ja sokeri. "Ne naiset!" Muumipappa mutisee turhautuneena. "Olisinpa lähtenyt yksin. Ajatella nyt kanelia, kun tuntematon kutsuu! Eikä mikään tunnu seikkailulta, ellei jälkikäteen voi todeta 'voi, se oli täpärä pelastus!'" 

Tähän jaksoon sisältyy myös yksi koko Muumien historian mielestäni surullisimmista kohdista, kohtaus, jossa Muumipeikko etsii ja huutelee vanhempiaan metsässä ja kallioilla, turhaan. Muistan, kuinka pienenä ihmettelimme veljeni kanssa, miksi Muumipeikko itkee vanhempiensa perään, vaikka hän on jo "ainakin 20-vuotias."

Jatkamme tästä.  

Tuoksuterveisiä

Massiivinen vitutus on taas päivän sana, joten kiirehdin tänne piristämään itseäni kertomalla jotain mukavaa.

Kävin eilen testaamassa BodyShopin kesätuoksua, jota mainostettiin merellisenä ja raikkaana, turkoosissa pullossa välkehtivänä kukkaistuoksuna. Toisin sanoen ihan mun tuoksuna. Se tuoksu oli selvästi tehty ihan vain mua varten. Se kutsui mua siellä koko viime viikon, ja kävelin BodyShopin ohi muka huolettomasti varmaan kymmenen kertaa tähyillen niitä uutuustuoksuja siellä, mutta en mennyt edes testeröimään.

En siksi, että itsekurini on niin hyvä, vaikka yritänkin vakuutella kaikille niin.
Vaan siksi, että en halua mennä BodyShoppiin, jos siellä on myyjä tai kaksi, eikä ketään muita asiakkaita. En uskaltanut mennä sinne.

Eilen kuitenkin raahasin erään ystäväni mukaan ja menimme sinne.
Testasin tuoksua vihdoin, ja tykkäsin siitä.
Mulle kuitenkin tuli ihan sellainen olo, kuin mulla jo olisi sellainen tuoksu. En keksinyt, tuoksuuko mikään mun hajuvesistä tai suihku- tai kasvotuotteista täsmälleen siltä, mutta ainakin jotain hyvin samantyylistä mulla jo on. Mikä ei olisi ollenkaan ihme, sillä sehän oli ihan suoraan mun, eikä kenenkään muun tuoksu. Enemmän olisi ihme, jos mulla ei vielä mitään sellaista olisi.

En siis ostanut, enkä varmaan ostakaan.
En kyllä tiedä, olenko enemmän iloinen siitä, että rahaa ei kulunut, vai pettynyt siihen, että tuoksunostohuuma jäi kokematta.

Kukoistus

Toukokuun tuoksu oli kielo, kesäkuun tuoksu on juhannusruusu. Olen haistellut sitä tänään. Olen lukenut Tove Janssonin Kesäkirjan. Olen käynyt aamu-uinnilla suihkun sijaan. Maailma kukoistaa. Se tarkoittaa, että on kesä, paras aika kesästä. 

Tänään olen iloinen, sillä muudan suuri opiskeluihin liittyvä asia selvisi vihdoin. Tämän vuoden syksynä minun ei ensimmäistä kertaa ikinä tarvitse tuskailla kurssisuunnitelmien kanssa ja pohtia päätäni puhki sen suhteen, mitä opiskelisin ja mitä en opiskelisi. 
Kaikki on selvempää kuin ikinä. 

Saas nähdä mitä siitä sitten seuraa. 

Kesä, ja suklaajäätelö ovat tämän hetken ilojani.  

Mustikkaa, mustikkaa

Mainitsin merkinnässä otsikolla "Kookoksen tuoksuinen aamu" muiden joukossa myös mustikkasuihkugeelin. Äiti osti sen mulle The Body Shopista kymmenen vuotta sitten, mun ensimmäinen Body Shop -tuotteeni ikinä. Kuten jo blogimerkinnästäni kävi ilmi, en mitenkään aivan erityisesti jäänyt kaipaamaan tätä mustikantuoksua, kun suihkugeeli loppui. Kuitenkin vielä vuosikymmenen jälkeen muistin tarkalleen, miltä se tuoksui, ja miten hyvä tuoksu se oli.

Muuten en oikein välitä marjaisista tai hedelmäisistä tuoksuista. Esim. mansikan tuoksu ei oikein sytytä. On ne useimmiten ihan hyviä tuoksuja, mutta ei sellaisia, miltä haluaisin koko kylppärini tuoksuvan. Mustikka on poikkeus.

Mulla on koko päivän ollut järisyttävän huono omatunto siitä, että tuhlasin taas näin järjettömän summan johonkin tuoksuun. Olisin voinut ostaa sillä rahalla ruokaa viikoksi. Opiskelijabudjetille tämä ei oikein sovi. Miksi olen tällainen ihme haihattelija? Varsinkin, kun mulla tosiaan ei ole pulaa suihkugeeleistä tai kosteusvoiteista sen enempää kuin mistään muustakaan Body Shopin tuotteesta. On suklaata, vaniljaa, kookosta, mantelia, piparminttua, on puhdistavaa, kosteuttavaa, hoitavaa, kuorivaa, huuli-, vartalo-, jalka- ja käsivoidetta, on ihan tarpeeks, ja nyt on sit mustikkaakin. No, eipä tarvi vähään aikaan tehdä mitään vartalotuoteostoksia.

Kuitenkin, vielä suurempi osa musta iloitsee niin paljon siitä, että huomisaamuna pääsen suihkuun kokemaan mustikkaelämyksen. Ah, sitä odotellessa! <3

Mantelimassaa

Ihan vain sellaisen ilmoitusluontoisen ja varsin ilahduttavan asian haluan kertoa, että nyt minulla on Body Shopin manteli-käsi/kynsivoide. Iso purkillinen. Alennusmyynneistä. Äiti osti sen mulle tänään. Nyt se ei enää kummittele mielessäni.

Ja arvatkaa vaan, oonko rasvaillut käsiäni tänään?!
Kynsiäkin siinä sivussa.

Sit tuli mieleen sellanen jännä yhteensattuma, että kun vähän ennen tätä merkittävää tapausta olimme äidin kanssa kahvilla, niin ihmiset osteli tiskillä koko ajan laskiaispullia ja ne halus niihin mantelimassaa kermavaahdon tai mansikkahillon sijasta. Mä mietin vaan, et kuinka hyvää varmasti oliskaan laskiaispulla mantelimassalla. Koskaan en oo sellaista syönyt. Aina on minulle tarjottu vain hillo/kermavaahtopullia, jos on liiennyt pullia ollenkaan.

Tämän vuoden laskiaisen viralliseksi tavoitteeksi otan siis täten laskiaispullan mantelimassalla. Ei se manteli pelkän käsivoiteen muodossa mulle riitä. Ollenkaan.

Loppuhuipentumaksi kerron vielä yhden mantelitarinan. Saatte kertoa eteenpäin.
Tein viime syksynä jotakin tehtävää Tampereen yliopiston nettisivuilla. En muista olinko palauttamassa tehtävää vai tekemässä sellaista vai mitä oli tekeillä, mutta sellainen sivusto oli kuitenkin, että siinä näkyi kaikkien kurssin osanottajien nimilista. Toisin sanoen aivan valtava litania erilaisia nimiä allekkain, ja koko se lista mun piti sit tylsistyneenä rullata alas, että pääsin sinne, mihin halusin.
Kesken sen tylsistyttävän rullauksen mun sormi hiirellä pysähtyi. Silmät olivat pullistua päästä. Tavasin yhden nimen varmaan kolme kertaa.
Jonkun ihmisen nimi siellä kurssilla oli Manteli. Siis oikeasti, Manteli?! Man-te-li.
Ensi reaktioni oli rehellisesti ja ainoastaan What The Fuck.
Mutta sitten kun olin muutaman kerran maistellut nimeä suussani, se alkoi kuulostaa ihan kauniilta.

Ja, kaiken tämänpäiväisen perusteella, ei taideta olla kovin kaukana siitä, että minunkin lapsestani voisi tulla Manteli. Jos niitä lapsia joskus tulisi.

Kookoksen tuoksuinen aamu

Tällä hetkellä suoranaiset vitutus- ja angstikäyrät ovat niin korkealla, että ihan omaksi piristyksekseni päätin tehdä postauksen itselleni hyvää mieltä tuottavasta aiheesta, eli tuoksuista. 

Muistelin juuri tänä syksynä sitä, miten alun perin löysin tieni tuoksujen maailmaan, josta en sen koommin ole halunnut löytää pois. Paikannan tämän ajankohdan ala-asteen kuudennen luokan joululomaan, eli aikaan tasan kymmenen vuotta sitten. Kymmenen erilaisten tuoksujen vuotta siis on nyt takana. Eli on kai vähän aihettakin tehdä jonkinnäköinen kartoitus tuoksuhistoriaani.


Ensimmäinen itse tuoksun vuoksi valikoimani suihkugeeli oli juuri tuolloin kymmenen vuotta sitten jostain Citymarketista tai Prismasta ostettu "eksoottisten kukkien tuoksuinen" suihkugeeli. Pidin siitä silloin, mutta toista samanlaista purtiloa en koskaan tullut ostaneeksi. Vuosia myöhemmin yritin kaikin keinoin löytää sen saman suihkugeelin jostakin, tuloksetta. Muistan tuoksun edelleen kuin eilisen, ja tunnistaisin purkinkin, jos sen näkisin. Eipä ole kuitenkaan näkynyt.

Kun tuo eksoottisten kukkien tuoksu loppui, äiti toi minulle jostakin tuliaisiksi Sokokselta ostettua mustikan tuoksuista suihkugeeliä. Pidin siitäkin tuoksusta, mutta en niin paljoa, että olisin himoinnut sitä lisää, kun purtilo lopulta ammotti tyhjyyttään.

Kuudennen luokan keväällä sain 13-vuotislahjaksi ensimmäisen hajuveteni. Se oli merkkitapaus! Kyseessä oli kauan harkitsemani Celine Dion - eau de toilette, jonka pyysin veljeltäni ja hänen tyttöystävältään ihan vain suorasanaisesti tyyliin "Ostakaa tää mulle synttärilahjaks". Ja kappas ihmettä, sehän minulle sitten ostettiin. En osaa oikein kuvailla tuoksua, se oli aika neutraali, mutta ihan käsittämättömän hyvä, ainakin silloiseen makuuni. Suihkuttelin ja nuuskin sitä ihan hurmiossa ja soitin innoissani veljelleni, joka juuri silloin oli töissä ja vastaili vähän hermostuneesti ynähdellen vuolaisiin kiittelyihini, yrittäen sopivissa väleissä lopettaa puhelua, kun minä halusin vain jatkaa.

Vähän ennen seiskaluokan alkua ostin kesälomareissulta silloiseen nuorten tuoksusarjaan kuuluvan vartalosuihkeen, joka oli muistaakseni nimeltään "So... Desidrable" tai jotakin sellaista. Se oli juuri sellainen perus nuorten tyttöjen karkki / kukkaistuoksu, jollaisista pidin muutaman vuoden, mutta joita nykyään en kyllä käyttäisi, vaikka maksettaisiin. Myöhemmin sain joululahjaksi saman sarjan eau de toileten, jonka nuorin veljeni oli (äidin ohjeistamana) ostanut minulle joululahjaksi. Sitä tuoksua tuli siis käytettyä kyllästymiseen asti.

Seiskaluokan syksyn ajan käytin jotakin metsän tuoksuista suihkugeeliä, jonka äiti oli jostakin ostanut. Käytin sitä niin kauan, että kyllästyin siihen totaalisesti. Myös sen tuoksun muistan edelleen, enkä kyllä enää ikinä käyttäisi sitä.

Seiskaluokan syksyyn sijoittuu toinen tuoksuelämäni keskeinen virstanpylväs, nimittäin ELÄMÄNI ENSIMMÄINEN KÄYNTI THE BODY SHOPISSA. En ikinä unohda sitä räjähdysmäistä elämystä, kun veljeni ja hänen naisystävänsä veivät minut sisään Body Shopin ovesta. Siis ihka oikea kauppa, joka on täynnä pelkkiä tuoksuja, rasvoja, hajuvesiä, suihkugeelejä, kosteusvoiteita, saippuoita, tuoksuja tuoksun perään? Olin paratiisissa.

Ensimmäinen Body Shop -löytöni oli joku "Ocean" -alkuinen suihkutuotesarja, joka nimensä mukaisesti kantoi merellisen raikasta tuoksua. Sama teema on seurannut minua sen jälkeen kautta koko elämäni. Merellinen on minulle avainsana yhtä lailla tuoksuissa kuin sisustuksessakin.

Saman vuoden jouluna sain veljeltäni (tai todennäköisemmin hänen naisystävältään) lahjaksi niin ikään Body Shopista ostetun suihkugeelin, vartalosuihkeen ja huulivoiteen. Hurmioitumiseni tuon kaupan uumenissa oli siis mitä ilmeisimmin huomattu. Nämä tuotteet edustivat väriltään (kyllä, tuoksusta voi päätellä paljon sen mukaan, minkä värisessä purkissa se on) sellaista, mitä itse en ikinä olisi päätynyt ostamaan itselleni, eli vaaleanpunaista. Ne myös lupailivat jotain kukkaistuoksua, josta en ollut ihan varma. Kun sitten haistoin itse tuoksua, olin suorastaan järkyttynyt: se oli paras koko siihenastisten tuoksujeni historiassa! Niinpä käytin sitä sitten vuoden verran, eli niin kauan kuin sitä riitti. Lopulta muistin ottaa selvää, mihin sarjaan tuote kuului ja mistä sitä voisi saada lisää. Tuoksu oli nimeltään "Moon Flower" ja lähtöisin jossain aavikolla vain kerran kuussa kukkivasta kukasta. Nykyään sitäkään ei enää myydä, ainakaan tietääkseni.

Seiskaluokan keväällä sain äidiltä nimipäivälahjaksi jälleen himoitsemani eau de toileten, joka taas oli joku nuorille tytöille suunnattu kevätuutustuoksu, nimeltään "Love de Toi". Taas sellainen kukka / karkkituoksu, jota käytin sen kesän.

Syksyllä äitini, joka oli minun avustuksellani tutustunut tuoksujen maailmaan (kyllä, tämä oli asia, jonka opetin äidilleni, hän ei aikaisemmin ollut juuri välittänyt mistään hajuvesistä tms.) osti itselleen raikkaan tuoksuisen hajuveden, jota käytimme molemmat. Suihkugeelinä aloin tuolloin käyttää ihan perus Nivea Creme Softia, joka sen jälkeen on ollut vuosien ajan käytössä. Halpa suihkugeeli, puhdas, raikas ja hyvä tuoksu.

Kahdeksannen luokan keväällä ostin itselleni rippilahjarahoilla Garnier-kasvoveden, joka tuoksui käsittämättömän hyvältä. Myöhemmin, ja nykyäänkin, olen alkanut käyttää koko kasvojenhoitosarjaa ihan vain pelkän tuoksun takia. Kyllä. Garnier-ihonhoitosarja vihreässä purkissa... ja kaikki tietävät mistä on kyse.

Ysiluokalla sain päähäni, että haluan omenantuoksuisen suihkugeelin. Lopulta löysin ja ostin vihreän omenan tuoksua henkivän suihkugeelin, joka oli juuri sopivan pieni purkki: loppui heti, kun kyllästyin siihen. Sen jälkeen aloin suosia kaikkia urheilullisia tuoksuja, kaiken maailman Super Activ Rexonoita ja muita raikkaita ja urheiluhenkisiä suihkugeelejä, joilla puunasin itseni hikilenkkien jälkeen. Samaan kastiin kai menee Palmoliven merimineraaleja sisältävä suihkugeeli, jonka löysin lukion ensimmäisenä vuonna. Lukion ensimmäisen vuoden keväällä ostin viimeiseksi jääneen karkkituoksun, eli Snoopy-suihkugeelin, ihan vain siksi, että se oli Snoopy-tuote. Tiedän, en aina tarvitse kovin jämeriä perusteita ostoksilleni. Enkä sitten edes käyttänyt sitä loppuun.

Lukion toisen vuoden syksyllä löysin uutuustuotteen, Snoopy-eau de toileten, joka minun tietysti oli pakko saada. Sen nimi oli "Sweet dreams" ja se oli jännittävä tuoksu. En osaa kuvailla sitä mitenkään muuten, kuin että se oli tuoksu minun makuuni, vaikkei muistuttanutkaan yhtään mitään aiempaa kokeilemaani. Lopetin sen käytön joskus vanhojentanssien aikaan, sillä silloin se sai minut ainoastaan ikävöimään vanhojentanssiharjoituksia, joissa olin aina tuoksunut siltä ja joihin olisin kipeästi halunnut takaisin.

Viikkoa ennen vanhojentansseja kävin Body Shopissa huvikseni testaamassa kivan värisessä (sinisessä) purkissa ollutta vartalosuihketta. Se oli kohtalokas teko. Tuoksu oli uskomattoman hyvä, aioin jo ostaa sen, mutta päädyin sitten lähtemään kaupasta tyhjin käsin, sillä ajattelin, etten tarvitse sitä. Sarjan nimi oli "Aqua Lily" eli kyseessä oli lumpeentuoksu.

Heti illalla kotona iski sellainen hysteriakohtaus, jotka tulivat valitettavan tutuiksi niin vanhojentanssien kuin ylioppilasjuhlienkin aikaan. En uskalla ajatellakaan, millaisia paniikkeja vetelen sitten joskus, jos päädyn järjestelemään omia häitäni... No, kuitenkin. Illalla kotona olin yhtäkkiä täysin varma, että en voisi mennä vanhojentansseihin ilman sitä tuoksua. 

Yritin kaikin keinoin pyristellä eroon siitä tunteesta, sillä järjellä tiesin, että vanhojentansseissa merkitsi joku ihan muu kuin se, miltä silloin tuoksuisin. Minulla oli kyllä vaikka miten monta muuta tuoksuvaihtoehtoa, jotka olivat minulle mieluisia, enkä todellakaan mitenkään kipeästi tarvinnut enää uutta. Eikä minulla sitä paitsi ollut enää mahdollisuutta saadakaan koko tuoksua, sillä lähin Body Shop oli tunnin automatkan päässä, enkä enää ennen vanhojentansseja millään pääsisi sinne.

Tunne ei kuitenkaan helpottanut. Tuoksu oli saatava. Ikinä sitä ennen tai sen jälkeen en onneksi ole kokenut ihan sen lajin hulluuskohtausta.

Juttu päättyi lopulta sitten niin, että isäni, joka tuolloin oli viikon töissä Helsingissä, kävi hakemassa kyseisen suihkutuotesarjan minulle Vantaan Jumbon Body Shopista. Olin kirjoittanut sekä kaupan nimen että tuotesarjan nimen lapulle, jonka isä otti mukaansa. Parasta oli, että isälläni ei tuolloin ollut autoa käytössä, joten hän oli joutunut pyytämään jotain työkaveriaan kuskikseen. En vieläkään osaa muodostaa sitä mielikuvaa, kuinka isäni ja hänen kaverinsa ovat työpäivän jälkeen saapastelleet raksalta työhaalareissaan Body Shoppiin (jossa kumpikaan ei koskaan ennen ollut käynyt) ja poistuneet sieltä lumpeentuoksuinen tuotesarja mukanaan. Mutta niin vain kävi, sain kuin sainkin unelmieni tuoksun, jota sitten ilolla käytin vanhojentansseissa ja niiden jälkeen.

Seuraava tuoksuhulluus antoikin odottaa itseään kokonaista pari vuotta. Toisen yliopistovuoteni talvella Body Shoppiin rantautuivat uutuuksina suklaan tuoksuiset vartalo- ja huulivoiteet. Siihen astisen (tuoksu)elämäni ajan olin aina ollut vakaasti sitä mieltä, että suklaa tuoksuu kyllä hyvältä, mutta en minä halua suklaalta tuoksua. Suklaa sen enempää kuin muutkaan makeat tuoksut, vaniljat yms. eivät mielestäni sopineet kylpyhuoneeseen tai parfyymipulloihin.

Parin vuoden takaisen talven kylmyydessä sain kuitenkin uuden inspiraation testata suklaan tuoksua. Ja koska tarjolla oli kätevä, matkakokoinen suklaasuihkutuotteiden pakkaus suhteellisen halpaan hintaan, päädyin ostamaan sen. Jos en pitäisi tuoksusta pidemmän päälle, sitä ei jäisi mitään jättipulloa nurkkaan nököttämään.

Joksikin aikaa tulin hulluksi suklaan tuoksusta. Huomasin, että kun minulle tavanomainen, sairaalloinen suklaanhimo iski, entisen suklaalevyn oston sijasta alkoikin riittää suihkuun meneminen. Suihkun jälkeen ympärilläni leijui suorastaan pökerryttävä suklaahuuru. Ei tarvinnut kuin hetki impata itseään, niin tuntui siltä, kuin olisi mättänyt itsensä kunnon suklaaähkyyn.

Sitten sattui niin, että koiramme sairastui ja lopulta kuoli. Sen jälkeen kesti puoli vuotta, ennen kuin pystyin edes avaamaan suklaavartalovoidepullon korkkia.

Sen sijaan ostin itselleni 21-vuotislahjaksi uuden hajuveden, sen kevään uutuustuoksun nimeltä "Acqua de Gioia". Ostosta edelsi pari kuukautta, joina kävin keskimäärin kerran viikossa Sokoksella suihkuttelemassa tester-pulloa itseeni, kunnes sen pinta alkoi uhkaavasti laskea. Lopulta raaskin ostaa tuoksun itselleni syntymäpäivän kunniaksi - enkä ole joutunut katumaan sitä päätöstä.

Vähän ennen kolmannen yliopistovuoden alkua löysin laivalta hajuveden, jota olin aiemmalla laivareissulla testaillut ja jonka ostamatta jättämistä olin katunut katkerasti. Tuoksu oli siis pakko ostaa. Tuo hajuvesi ei kuitenkaan oikein ole juurtunut käyttöön.

Viime keväänä, 22-vuotissyntymäpäiväni kynnyksellä, jostakin iski ihan yhtäkkinen, yllättävän voimakas tarve hankkia uusi hajuvesi. Kyllä, olin käyttänyt kohta vuoden vanhaa Acqua di Gioiaa ahkerasti. Ei, en ollut kyllästynyt siihen. Mutta silti: uusi hajuvesi oli saatava. Kun ystäväni sanoi minulle, että "totta kai tarvitset uuden hajuveden", sain paremman omantunnon ja päädyin jälleen lahjomaan itseäni syntymäpäivänä, tällä kertaa Calvin Kleinin kesätuoksulla. Tuo tuoksu on tällä hetkellä edelleen ehdoton suosikkini.

Viime kesänä löysin Body Shopista jälleen kaksi uutta ihanaa tuoksua: manteli ja kookos. Elettiin aikaa, jona jo siedin suklaan tuoksua, mutta olin vähän kyllästynyt siihen. Testailin huvikseni Body Shopin uutuuksia ja löysin kaksi ennentuntematonta, ihanaa tuoksua, toisen käsivoiteena ja toisen vartalovoiteena. En osannut päättää kumman ostaisin ja kun en sitten oikein tarvinnut kumpaakaan, päädyin poistumaan kaupasta tyhjin käsin. Molemmat tuoksut jäivät kuitenkin kummittelemaan päähäni siinä määrin, että sen jälkeen vähintään kerran kuukaudessa lähdin Body Shoppiin ajatuksella "nyt minä sen ostan" ja poistuin sieltä päättämättömänä, pihinä ja tyhjin käsin.

Joulun alla sattui sellainen onnellinen tapaus, että opiskelukaverini antoi minulle joululahjaksi kookoksen tuoksuisen suihku- ja vartalovoiteen. Tuo ystäväni oli ilmeisesti kuunnellut päättymättömiä löpinöitäni tuoksuista ja suosikeistani niiden joukossa. Ongelma oli siis ratkaistu ja minun tuoksutyhjiöni jälleen täytetty. Tämän hetken suuria arjen ilojani ovat kookoksen tuoksuiset aamut ja välillä tietysti illatkin.