Kolmekymmentä maratonia

Koska viimeisin maratonini oli minulle kolmaskymmenes, on taas tullut aika perinteen mukaisesti muistella viimeistä kymmentä maratoniani. Koska olen kertonut melkein kaikista pitkästi täällä blogissa ne juostuani, muistelen näitä jo aiemmin kerrottuja vain tuokiokuvina, päällimmäisiä mieleen jääneitä asioita. Muutamaa aiemmin selostamatta jäänyttä hiukan pidemmin. Olkaa hyvä:

21. Rovaniemi, heinäkuu 2017

Muistan Jätkänkynttilä-sillan, joka mielestäni oli tosi hieno, Erityisen hienoa oli, että joulupukki ampui lähtölaukauksen. Juostessani puolivälin kohdasta ohi, joulupukki päivysti maalialueella vähän leipiintyneen näköisenä. Ihan parasta oli, että maalissa oli tonttujoukko vastaanottamassa. Tontut tulivat tuomaan mehua ja komensivat istumaan, vaikka koetin kieltäytyä, ja tulivat ystävällisesti yhteiskuviin. Tämän reissun jälkeen ajattelin, että jätän urani yliopistolla ja rupean itsekin tontuksi.

Lisää Rovaniemen reissusta voi lukea täältä.

22. Moskova, syyskuu 2017

Lähdin tälle reissulle surullisena yhden ihmissuhteen päättymisen jälkeen. Mukana oli myös minimaalisesti pelkoa, sillä juuri ennen tätä maailmalla oli esiintynyt useita terrori-iskuja ja Moskovaa povattiin hyvinkin mahdolliseksi seuraavaksi kohteeksi. Terrori-iskua ei kuitenkaan tapahtunut. Päällimmäisenä muistan, että kolmen hengen porukallamme oli todella mukava yhteinen reissu. Toisena mieleeni ovat jääneet Moskovan kaupungin henkeäsalpaavan kauniit rakennukset ja arkkitehtuuri. On mahdoton kuvitella sitä taitavan ihmiskäden työmäärää, joka kaiken sen toteuttamiseen on tarvittu. Suosittelen ihan jokaiselle tututustumista!

Lisää voit lukea täältä.

23. Kuopio, Itsenäisyysmaraton, 2017

Halusin ja sain osallistua maratonille sen vuoden itsenäisyyspäivänä, jona Suomi täytti 100 vuotta.

Päällimmäisenä muistan, että tuon maratonin jälkeen olen ollut kaikista kolmestakymmenestä maratonistani pettynein omaan suoritukseeni.

Kuopiossa juostaan kahdeksan reilun viiden kilometrin kierrosta. Juoksin tuolloin ehkä ensimmäiset viisi kierrosta hyvin, mutta viimeisillä kierroksilla vauhtini hyytyi täysin. Pystyin kyllä juoksemaan, mutta juoksin hitaasti ja voimani tuntuivat olevan täysin poissa. Tämä saattoi johtua siitä, että olin minulle hyvin epätyypillisesti sairastanut vatsatautia muutaman maratonia edeltävän päivän ajan, ja vaikka maratonpäivä oli ensimmäinen täysin vatsaoireeton päivä vähään aikaan, elimistöni oli kuitenkin tyhjentynyt ihan kiitettävästi.

En kuitenkaan tuolloin antanut yhtään armoa itselleni. Vaikka yleensä olen tyytyväinen päästyäni maratonilta maaliin, tuolloin olin ainoastaan vihainen itselleni. Mielessäni oli ainoastaan, että epäonnistuinpa surkeasti.

Lisää Suomen satavuotispäivän maratonkokemuksestani täällä.

24. Färsaaret, kesäkuu 2018

On aivan selvää, mitä täältä on jäänyt päällimmäiseksi mieleen: maisemat. Näin täällä aivan ehdottomasti kauneimmat maisemat, jotka olen ikinä nähnyt, kuvat ja televisiokuvat mukaan luettuna. En usko, että tulevaisuudessakaan tulen koskaan juoksemaan maisemissa, jotka miellyttäisivät minua enempää kuin Färsaarten maisemat. Puhdas luonto, vuoret ja kalliojyrkänteet, vesiputoukset, kesäpäivän auringossa välkehtivä aava valtameri. Jokaisen pitäisi saada kokea se.

Tarkemmin ja vähän myös kuvitetusti tästä uskomattomasta matkasta täällä.

25. Itämeri-maraton, Hanko, lokakuu 2018

Vuonna 2018 juoksin vain kaksi maratonia, ehkä siksi, koska samaan vuoteen mahtui elämäni ensimmäinen vakituinen työpaikka ja niin ikään elämäni ensimmäisen vakavan seurustelusuhteen aloitus. Ensimmäinen maraton, jota parisuhteen toinen osapuoli tuli katsomaan, oli tämä maraton. Ehkä siksi pystyin siellä vähän parempaan kuin olin olettanut.

Lisää voit lukea täältä.

26. Helsinki, toukokuu 2019

Lähdin tänne ihan vain siksi, koska halusin juosta maratonin mahdollisimman lähellä silloista kotipaikkakuntaani. En halunnut matkustaa kauas. Silloinen kotipaikkakuntani oli kaukana vähän kaikesta, joten Helsinki oli niitä lähimpiä mahdollisuuksia. Lisäksi halusin ensimmäisen kerran kokea Helsinki City Running Dayn: aiemmin olin juossut Helsingissä maratonin kahdesti, elokuussa vakiintuneena maratonpäivänä. Parina viime vuonna tuo elokuun päivä on kuitenkin siirretty toukokuulle ja siitä on tehty paitsi maraton-, myös puolimaraton- ja lyhyempienkin juoksureittien päivä. Siksi se on Helsinki City Marathonin sijasta Helsinki City Running Day, ja sainpa senkin kokemusvarastooni!

En ole kirjoittanut tästä omaa postaustaan. Päällimmäisenä mieleeni jäi, että päivä oli kaunis, osallistujia oli paljon eikä siis tarvinnut pelätä eksymistä, ja oli hauskaa, että numerolapussani luki nimeni, joten tuntemattomat ihmiset saattoivat kannustaa minua nimeltä mainiten. Monet tekivät niin, ja aluksi ihmettelin, keitä he oikein olivat. Olin erityisen otettu myös siitä, että tuntemattomien lisäksi tuttujakin oli katsomossa, ja juoksuni päätyi myös yhteen instagram-stooriin!

27. Hämeenlinna, elokuu 2019

Jo vuosia olin miettinyt Hämeenlinna-maratonille osallistumista, ja tuolloin se sitten toteutui. Olen tyytyväinen aina, kun olen vuosia miettinyt jotain, ja saan sen sitten toteutettua. Olen tyytyväinen myös siitä, että haaveeni pysyvät sopivan kokoisina toteutettaviksi.

Tuolta valitettavasti päällimmäisenä mieleeni on jäänyt eksyminen, ja sen jälkeen yritys kysyä liikenteenvalvojalta apua, kuitenkaan saamatta sitä. Haluaisin tässä vielä kerran yleisesti ja yhteisesti korostaa: maraton on sen mittainen matka, että puolivälin jälkeen juoksija ei ole kaikkein skarpeimmassa olotilassa. Maratonilla olisi siis ensiarvoisen tärkeää olla mahdollisimman selkeät opasteet ja / tai ohjaajat. Ja jos jompikumpi tai molemmat näistä pettävät, niin kyllä edes järjestäjätiimiin kuuluvan pitäisi osata opastaa kysyttäessä. Ja jos tämäkin osoittautuu mahdottomaksi, niin sanoisin vielä sen, että ystävällisyys ei maksa mitään. Ystävällinen voisi edes yrittää olla, vaikka ei osaisi neuvoa.

Tuo oli minulle ensimmäinen (mutta ei viimeinen) maraton, jolla tein vähän ylimääräistä lenkkiä, mutta juoksin silti itseäni tyydyttävän ajan. Lisäksi olen ylpeä siitä, että onnistuin eksymistilanteessa välttämään paniikkiin joutumisen, vaikka paniikki on minulle inhottavan tavanomainen reaktio. Hämeenlinna tuli koettua, mutta ei ole minkäänlaista halua lähteä sinne uudestaan.

Tarkemmin siitä voit lukea täältä.

28. Kullervo-maraton, Joutseno, lokakuu 2019

Tämä oli minulle juhlamaraton, sillä jo joskus maratonharrastukseni alussa olin asettanut itselleni tavoitteen, että jospa joskus saisin juostua oman ikäni verran maratoneja. Tuolloin se sitten toteutui. Olin 28-vuotias, juoksin kahdennenkymmenennenkahdeksannen maratonini, ja jonkin kosmisen yhteensattuman seurauksena myös juoksunumeroni oli 28.

Tämä oli pitkästä aikaa yhteinen maratonreissu kummisetäni kanssa.

Täällä opasteet ja ohjaus olivat todella selkeitä, ja tällä olen myöhemmin lohduttautunut miettiessäni, onko aivoissani jotain vialla, kun eksyn maratonreiteillä ja muillakin reiteillä. En sentään aina joka paikassa eksy, siitäkään huolimatta, että ympäristö oli minulle täällä täysin vieras.

Tämän jälkeen oli hyvä mieli!

29. Paloheinä, Helsinki, kesäkuu 2020

Jatkumonhan piti olla sellainen, että olisin juossut kahdennenkymmenennenyhdeksännen maratonini kotipaikkakunnallani 29-vuotissyntymäpäivänäni, mutta korona tuli väliin.

Koronakevään jälkeen oli pakko päästä juoksemaan jonnekin, ja kun oikeastaan muuta ei ollut tarjolla, tartuin tarjoukseen lähteä hardcore-tasolla maratoneja harrastavien reitille Paloheinän ulkoilumaastoon. Ei olisi ehkä kannattanut, mutta tulipahan tehtyä. Tästäkään en ole kirjoittanut omaa postaustaan, ihan vain siksi, että olen oikeastaan halunnut vain unohtaa tämän.

Jos Hämeenlinnassa aloitin eksymisen eksymällä vähän, niin täällä harrastin eksymistä enemmän kuin juoksemista. Koska tämä oli pienen harrastajajoukon maraton, täällä ei ollut opasteita. Täällä oli ainoastaan muita, jotka tiesivät, minne pitää juosta. Täällä oli myös ihan joka mutkassa mahdollisuus juosta harhaan. Ja voin kertoa, että minä käytin ihan jokaisen mahdollisuuden.

Puoliväliin asti juoksin muiden perässä ja sitten ajattelin, että kyllähän tämä nyt jo täytyy osata. Jossain kahdenkymmenen maratonin jälkeen minulle on muodostunut tärkeäksi saada juosta omassa rytmissä, ilman että tarvitsee lisätä tai vähentää vauhtia jonkun toisen mukaan ainakaan koko maratonin ajan. Lähdin siis juoksemaan omaan tahtiin.

Täälläkin juostiin kahdeksan noin viiden kilometrin kierrosta, ja se eksyminen alkoi, kun olin juossut puoli kierrosta itsekseni puolivälin jälkeen. Kun olin eksynyt ensimmäisen kerran ja ehtinyt jo pelätä, että en enää ollenkaan löydä takaisin, kun olin kysynyt usealta ulkopuoliselta ja kun minua oli etsitty ja huudeltu ympäri Paloheinää, jaksoin vielä olla vihainen ja juosta kovaa, ajatella, että nyt otan kiinni ainakin osan siitä eksymisestä.

Seuraava yksin juostu kierros uusine eksymisineen taas tappoi juoksemisen halun ennenkokemattomalla tavalla. Kun olin tulossa kuudennelta kierrokselta, olin päättänyt, että nyt menen sanomaan tuolle järjestäjälle, että keskeytän tähän. Keskeyttämisen ajatus ei ollut koskaan aikaisemmin maratoneilla käynyt edes mielessäni, mutta tuolla juoksemishaluni oli täysin ennenkokemattomasti tapettu. Olin kunnossa, ei ollut kipuja, ei ollut mitään muuta syytä keskeyttää, mutta pitkien turhien lenkkien juokseminen tuntui niin pahalta, niin perin juurin turhauttavalta, että en enää halunnut juosta askeltakaan.

Tullessani kuudennelta kierrokselta järjestäjä kuitenkin kysyi minulta itse, aionko vielä jatkaa. Kuulin itseni vastaavan, vastoin omia ajatuksiani, että aion jatkaa. Järjestäjä kehui. Lähdin seitsemännelle kierrokselle, ja toiset maratoonarit lähtivät juoksemaan kanssani samaan tahtiin, heidän viimeistä ja minun toisiksi viimeistä kierrostani. Selvisin sen kierroksen heidän avullaan eksymättä ja jos on jäljellä enää viimeinen kierros, niin siitä kyllä aina selviää.

Juoksin pari kertaa harhaan vielä viimeiselläkin kierroksella, mutta pääsin kuitenkin maaliin.

Kotiin tullessani itkin, enkä ole ikinä sillä tavalla itkenyt maratonin jälkeen.

30. Tuusulanjärvi, elokuu 2020

Kolmaskymmenes maraton, juhla.

Ensimmäinen maraton vuosiin, jolle pääsin lähtemään täysin huolettomasti, sillä kotioveltani oli lähtöpaikalle niin lyhyt matka, ja jonka jälkeen pääsin kotiin suihkuun. 

Rankin maraton maratonieni historiassa. Liiallinen kumuus, kamalat itseä soimaavat mielen täyttävät ajatukset omasta huonoudesta. Tietysti pieni eksyminen kuului tähänkin, kotimaisemissa juostavaan maratoniin, kai se sitten vain kuuluu asiaan.

Mutta se oli kolmaskymmenes! Ja siellä minä juoksin, samoilla teillä joilla äitini ja äitini äiti ovat kulkeneet. Juoksin kotini ohi ja työpaikkani ohi, ja torin poikki, jolla hengailevat ihmiset eivät vähäisen osallistujamäärän vuoksi varmaan edes tienneet, että tässä tulee maratoonari henkihieverissä, ja kannustusjoukot.

Juoksin / matelin tuolla huonoimman aikani, mutta siitä huolimatta olin hyvin tyytyväinen ja ylpeä itsestäni päästyäni maaliin, sillä olin ollut varma, että en selviä tästä.

Jos haluat vielä kerrata tätä viimeksi juostua, voit tehdä sen täällä.

Lopputulos ja ajatukseni nyt tästä kokonaisuudesta:

Kun olin saanut juostua kymmenen maratonia, olin hyvin onnellinen.

Kun olin saanut juostua kaksikymmentä maratonia, oloni oli juhlava ja onnellinen.

Nyt, kun olen saanut juostua kolmekymmentä maratonia, olen ihan tyytyväinen virstanpylvään saavuttamisesta, mutta aikaisempien virstanpylväiden suuri ilo on poissa.

Tällä hetkellä oloni on sellainen, että monet maratoneistani ovat epäonnistuneet ja itse olen epäonnistunut ja huono. En pysty juoksemaan hyviä aikoja, eli olen huono juoksija. En pysty edes pysymään maratonreitillä, eli aivoissani on varmaan jotain vikaa.

Kuten joskus aikaisemminkin, olen jälleen joutunut puntaroimaan, onko maratonien juoksemisesta minulle edes mitään iloa.

Olen miettinyt, mitä muuta matkaa kuin maratoneja voisin juosta, sillä haluaisin kuitenkin juosta. En ole keksinyt sitä. Puolimaraton on minulle liian kevyt, ellen ala juosta kovempaa vauhtia, ja sitä taas en halua, en usko sen ainakaan parantavan tätä asiaa. Täysmaraton tuntuu pituudeltaan minulle ihan maksimimatkalta. En tiedä mikä olisi välimuoto.

Olen huomannut, että maratonmatkasta selviytyminen ei tuota minulle enää iloa. Vaadin itseltäni parempaa aikaa ja onnistumista, eli koko maratonharrastukseni perusta on järkkymässä. Olen harrastanut pitkänmatkanjuoksua juuri siksi, että juokseminen on ollut minulle rentoutumiskeino, ei tapa lisätä suorituspaineita elämään. Maraton on ollut vain se matka ja tavoite, joka saa lähtemään tavallisille juoksulenkeille päivästä toiseen ja ajasta aikaan.

Olen huomannut, että oikein mikään ei riitä. Edessä odottaa aina seuraava ja seuraava ja seuraava, lisää lisää lisää, ja tiedän, että mikään ei tule kuitenkaan koskaan täysin riittämään.

Lopputulos näissä ajatuksissani on kuitenkin, että

jatkan tästä vielä.

Jos joskus tulee neljäskymmenes maraton, ja jos sen jälkeen vielä tuntuu, että en tiedä haluanko jatkaa, niin sitten voin taas puntaroida mahdollisuuksiani.

Kiitos jokaiselle, joka on ottanut osaa maratonieni ilojen ja surujen hetkiin! <3

Kirjahaaste

Suoraan sanottuna ajattelin jo, että en enää kirjoita tätä blogia.
Monestakin syystä.
Vaikkapa siksi, että en pidä joistakin suhtautumistavoista, enkä varsinkaan omista reaktioistani niihin.
Toisekseen siksi, että aikansa voi käyttää niin paljon paremminkin.

Olen kirjoittanut kuluneen puolen vuoden aikana jo kaksi tekstiä, jotka minun oli vakavasti tarkoitus julkaista blogissa, mutta jotka jätin julkaisematta. Näiden tekstien takia ajauduin lopulta kysymykseen siitä, kannattaako sitten kirjoittaa ylipäätään mitään. 

Tekisi melkein mieli järjestää kansanäänestys aiheesta "kuinka moni haluaa kuulla, mitä tapahtui Jujun Onnea-korvamatobiisin jälkeen ja sitä ennen", jota toinen toistaiseksi julkaisematon teksti käsitteli, mutta en järjestä, koska a) ääniä ei kuitenkaan tulisi ja b) niillä ei ole väliä, koska minähän siitä lopulta vastaan, mitä tekstejä täällä julkaistaan ja mitä ei.

Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tasapainoilemaan rajapinnalle.
Koska lokakuu on lukukuu, bloggaan pari kertaa vähemmän henkilökohtaisesta aiheesta, eli kirjoista, ja katson sitten, miten tämä jatkuu.

Kirjoista kaikki oikeastaan lähti, sillä ihan kaikkein ensimmäinen ideani oli pistää pystyyn kirjablogi.
Kirjojen kautta lähestytään siis myös blogin kehityskriisiä.
Nappasin eräästä toisesta blogista kirjahaasteen, eli kysymyssarjan elämäni kirjoista, ja tässä se nyt tulee, enemmän tai vähemmän pohdittuine vastauksineen.

Jälkikäteen lisättynä pakko todeta, että useimpiin näistä kysymyksistä ei ole ainakaan yksiselitteistä vastausta. Olen siis vain yrittänyt vastata jotakin, lähinnä nostaen esiin tavalla tai toisella merkittäviä kirjoja elämässäni niin, että en vain toistaisi koko ajan samoja. 

Paras viime vuonna lukemasi kirja:
Kyllä se on "Kirjavuosi 2014" -postauksessakin mainittu Poikani Kevin. (Lionel Shriver.) En ollenkaan välttämättä suosittele, mutta minun maailmaani se järisytti eniten viime vuoden aikana lukemistani kirjoista. Ja järisyttävä lukuelämys on aina hyvä lukuelämys, oli järistys sitten enemmän positiivinen tai negatiivinen.


Kirja jonka olet lukenut yli kolme kertaa:
Näitä riittää, sillä lapsena luin aina samoja kirjoja moneen kertaan. Alle 10-vuotiaana en kerta kaikkiaan uskonut, että hyvän kirjan luettuaan voisi enää ikinä löytää toista yhtä hyvää kirjaa, joten sitä samaa kirjaa on pakko sitten lukea aina uudestaan ja uudestaan. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon Anni Polvan Tiina, moniosaisen sarjan ensimmäinen osa, jota luin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, välittämättä siitä että jatko-osia olisi ollut tarjolla päälle parikymmentä.

Suosikkikirjasarjani:
Kaikkien aikojen suosikkisarjani on L.M. Montgomeryn Anna-sarja, ainoa kirjasarja, jonka olen lukenut varmaan kymmeniä kertoja alusta loppuun, vaikka paksuja kirjoja on kahdeksan kappaletta. Tämä on kirjasarja, jonka olen hankkinut omaksi, ja jota kohtaan tunnen edelleen todella lämpimiä tunteita, vaikka friikein fanitukseni meni ohi joskus kymmenen vuotta sitten. Seuraava etappini on lukea nämä kirjat alkuperäiskielellään, englanniksi, sillä sain vasta aikuisena tietää, että suomennokset ovat alkuperäisistä reippaasti lyhennettyjä versioita.


Suosikkikirjani suosikkisarjastani:
Viimeinen osa, Kotikunnaan Rilla, joka sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan ja joka viritti lopullisesti perinpohjaisen kiinnostukseni ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapahtumiin.


Kirja joka tekee minut onnelliseksi:
Tove Janssonista kertovat kirjat. Viimeisimpänä Helen Svenssonin toimittama Kirjeitä Tove Janssonilta, sitä ennen Tuula Karjalaisen Tee työtä ja rakasta ja sitä ennen jälleen Svenssonin toimittama Toven matkassa - Muistoja Tove Janssonista. En tiedä miksi, mutta nämä kirjat tuovat minulle selittämätöntä rauhaa ja onnellisuutta. Viimeksi lukemani kirjekokoelman kohdalla vallitseva ajatukseni onnellisuuden syyksi oli ymmärrys siitä, että minun tunteeni ovat universaaleja. Minun kokemusmaailmaani kuuluvia tunteita ovat kokeneet jo monet kauan ennen minua.

Kirja joka tekee minut surulliseksi:
Tähän, kuten mihinkään muuhunkaan tämän haasteen kysymyksistä ei ole vain yhtä ja yksiselitteistä vastausta. Haluan kuitenkin epäselvissä tilanteissa nostaa esiin sellaisia kirjoja, joita en ole aiemmin maininnut täällä blogissa. Surullisia kirjoja olen listannut jo aiemmissa postauksissani.
Vastaan siis tähän Anna-Mari Marttisen Veljeni vartija, jonka luin lukion toisena vuonna ja jota lukiessani tunsin sanoinkuvaamatonta surua, ties mistä syystä.

Aliarvostetuin kirja:
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo.
Upea kirja, ja sitä sitten kaikista Itkosen kirjoista myytiin ensi tilassa alelaareissa ja se murskattiin kritiikeissä. Törkeää.

Yliarvostetuin kirja:
En katso olevani siinä asemassa, että voisin kieltää minkään klassikon arvostusta, mutta minun mielestäni huonoin arvostettujen kirjojen joukossa on J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa. Kirja, jossa kaiketi on jotakin hienoa sen saaman arvostuksen vuoksi, mutta minä en ymmärtänyt tätä hienoutta alkuunkaan.

Kirja josta en uskonut pitäväni:
Maria Jotuni: Tohvelisankarin rouva
Tähän oli muiden kysymysten tavoin vaikea nimetä yhtä, sillä en ainakaan nyt pysty muistamaan yhtään teosta, johon olisin suhtautunut voimakkaan ennakkoluuloisesti ja josta sitten olisinkin pitänyt. Paljon on sen sijaan sellaisia kirjoja, joiden aloittaminen ei ole huvittanut, mutta olen jostain syystä silti vähän vastahakoisesti tarttunut niihin ja jotka ovat lopulta olleet positiivisia lukukokemuksia. Tällaisia yksilöitä on esiintynyt erityisesti opiskeluja varten luettaessa. Tohvelisankarin rouvaa aloin lukea turhautuneena tenttikirjojen paljouteen ja opiskeluun yleensä, ja lopetin nauraen katketakseni, kiittäen suurempia voimia siitä, että tämä kirja osui lukulistalleni.

Suosikkiklassikko
En jaksa alkaa eritellä syvällisesti, joten sanotaan vaikka Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Kaikkien tuntema maailmankirjallisuuden klassikko, josta en myöskään uskonut pitäväni, mutta joka lopulta oli elämys. Joka käsitteli omaa ajatusmaailmaani haastavia kysymyksiä ja järisytti siihenastista lukumaailmaani.

Inhokkikirja
Kaikkien aikojen huonoin kirja on mielestäni Kalevala, ja kerron tämän nyt ehkä myös tahallaan provosoidakseni, koska eihän nyt kansalliseeposta saisi halveerata. Mutta. Tämä on teos, joka meidät pakotettiin lukemaan heti opintojen aluksi. Minulle, joka en ole lyriikan enkä varsinkaan mitallisen lyriikan fani, tämä oli puhdasta tuskaa kahlata väkisin läpi kahden viikon määräajassa.


Kirja jota et enää rakasta
Tämä on haasteen ainut kysymys, johon on olemassa yksiselitteinen vastaus. Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli. Koko lapsuuteni ajan ehdoton suosikki, kandin jälkeen ainoastaan kuvottanut.


Suosikkikirjailijasi
No en hemmetti tiedä.
Tove Janssonilla on erityinen paikka lukumaailmassani.
Astrid Lindgren tarjosi lapsuuteni parhaat lukuelämykset ja sytytti rakkauden kirjallisuuteen.
Juha Itkonen on gradun ansiosta lunastanut erityisen paikan aikuisuuden lukumaailmassani. Ei ole eikä varmaankaan tule ikinä olemaan yhtään Itkosen kirjaa, jota en haluaisi lukea.
Miika Nousiainen tulee Itkosen rinnalla mieleen kotimaisista nykykirjailijoista parhaana humoristina.
Ja sit on vaikka kuinka älyttömän paljon muita, yksittäistenkin teosten kirjoittajia. Mahdoton sanoa kuka nyt olisi suosikki.

Suosikkikirja suosikkikirjailijaltasi
Miika Nousiaisen Maaninkavaara.

Paras kirjallinen mieshahmo
Harry Potter -sarjan Albus Dumbledore.

Paras kirjallinen naishahmo
Jaa-a, olisko se Tove Janssonin Muumi-kirjojen Muumimamma.

Suosikkisitaattisi jostakin kirjasta
"Sellaista henkilöä kohtaan tunnetaan aina kunnioitusta, joka osaa pitää suunsa kiinni. Luullaan, että sellainen tietää paljon ja elää hirveän jännitävästi."
Kirjailija on Tove Jansson, kirja on Näkymätön lapsi, sanoja on Muumipappa. Haluaisin tatuoida tuon sitaatin otsaani.

Kirja johon olit pettynyt
Näitä on vaikka kuinka paljon, sillä lataan moniin teoksiin ennalta valtavasti odotuksia ja niitä on vaikea täyttää. Katkerin pettymys viime vuosilta on varmaankin Riikka Pulkkisen Vieras. Ennen tämän teoksen lukemista pidin Riikka Pulkkista yhtenä suosikeistani naispuolisista nykykirjailijoista, mutta tämän jälkeen en ole halunnut lukea enää yhtään Pulkkisen kirjaa.

Paras kirjasta tehty elokuva
Ehdottomasti Puhdistus, ensimmäinen elokuva, jonka katsomisen jälkeen en osannut sanoa, oliko kirja parempi kuin elokuva. 

Suosikkisi romanttisista kirjoista:
Vaikea sanoa, koska on paljon kauniita rakkaustarinoita, jotka eivät kuitenkaan ole osa romanttisiksi kirjoiksi kutsuttavia teoksia.
Koska tyttökirjat ovat perinteisesti romanttisia, vastaan L.M.Montgomeryn Annan unelmavuodet ja Runotyttö etsii tähteään. Edellinen ihanan romanttinen, jälkimmäinen tummasävyisempi ja dramaattisempi.

Suosikkisi kauhukirjoista
Bram Stoker: Dracula. Niin klassinen ja ihanan vanhanaikainen. Ei turhaa mässäilyä millään, mutta silti niin huolellisesti rakennettu maailma. Kaiken kaikkiaan tyylikäs kokonaisuus. Tämä on teos, jolta en odottanut mitään, ja johon jäin koukkuun.


Suosikkidekkarisi
Christian Rönnbacka: Antti Hautalehto -trilogia, erityisesti toinen osa, Julma. 

Lapsuutesi suosikkikirja
Astrid Lindgrenin Melukylän lapset ja eri tekijöiden Lasten Raamatut.

Suosikkisi omistamistasi kirjoista
 Jonathan Powell: Ashtonin perhe kotirintamalla. Löysin ja poimin tämän kirjan sattumalta varastosta 15-vuotiaana eräänä pääsiäisenä, jona vain etsin jotain lukemista. Myöhemmin sain kuulla kirjan kuuluneen äitini äidille. Sen jälkeen ei tullut mieleenkään viedä sitä takaisin varastoon. Nyt se on kirjahyllyssäni, erityisellä tunnearvolla varustettuna.

Kirja jonka olet jo pitkään halunnut lukea mutta et vielä ole lukenut:
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

Kirja joka kaikkien pitäisi lukea:
Väinö Linnan  Täällä pohjantähden alla -trilogia, ehdottomasti.

Kirjallinen hahmo johon samaistut:
Lapsena ja vielä nuorenakin samaistuin melkein kaikkien lukemieni kirjojen päähenkilöihin. Aikuisena on vähän vaikeampi sanoa, enkä keksi oikein ketään kirjallista hahmoa, johon olisin ainakaan viime vuosina voimakkaasti samaistunut. Monien kirjallisten hahmojen yksittäiset ajatukset ovat kuin suoraan minun ajatuksiani, mutta kokonaisuutena henkilöt eivät tunnu samastuttavilta.
Viimeisimpänä esimerkkinä sanon vaikka Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Komppasin kahdeksankymppiseksi kuvatun, jokaisesta asiasta mielensä pahoittavan vanhan ukon ajatuksia välillä pelottavankin paljon niitä lukiessani.

Kirja joka muutti mielipiteesi jostakin:
 Seppo Porvali: Isänmaan puolesta
En tiedä vastaako tämä suoraan kysymykseen, mutta muistan tämän teoksen eräänlaisena lapsuuden loppuna. Luin sen 12-vuotiaana, päästyäni romanttisen tyttökirjallisuuden sodan kuvauksen lumoukseen. Tämän teoksen ansiosta mielestäni karisi kertaheitolla kaikki sodan sankarillisuuden, jonkinlaisen hienon ylevyyden ihannointi. Tämän teoksen myötä opin jotakin paitsi sodan pohjattomasta kauheudesta myös elämästä yleensä. Järkytyin suuresti siitä, että kirjassa ei ollut onnellista loppua, vaan vain jotenkin tyhjäksi jättävä loppu. Isäni kommentti tähän oli: "Niin, sellasta se elämä on."
Ja sellastahan se on.  

Kirja, jossa oli yllättävin loppu: 
Onhan näitä, mutta elämäni ensimmäinen täydellisen yllättävä loppu oli Reija Kaskiahon Veitsenterällä -nuortenkirjassa. Oli aika järisyttävä kokemus, kun on säilynyt kirkkaana mielessä yli yksitoista vuotta, ja vaikka yllättävien loppujen olemisen näkee jo tyylikeinona, tuon kirjan loppu hämmentää edelleen, ehkä juuri nuortenkirjallisuuskontekstissa.

Paras kirjan nimi: 
Olemisen sietämätön keveys soi korvissani jostain syystä tavallista kirjan nimeä kauemmin.

Kirja jota muut vihasivat mutta sinä pidit:
Vesa Suominen, Jarmo Saarti & Pirjo Tuomi: Bibliografinen valvonta - Johdatus luetteloinnin ja sisällönkuvailun menetelmiin.
Tenttikirja, johon suhtauduin kammolla. Tenttikirja, joka tiivistetysti antaa perustavanlaatuisen katsauksen siihen, millaisia erilaisia tapoja on luokitella kirjaston aineistot hyllyyn, mitä vaihtoehtoja on, mitkä ovat minkäkin vaihtoehdon hyvät ja huonot puolet, millaisissa kirjastoissa ja muissa tieto-organisaatioissa mikäkin järjestelmä toimii parhaiten, ja miten kaikki aineisto missäkin on kuvailtu tietokantoihin, mitkä ovat sisällönkuvailun periaatteet, miten se tehdään ja miksi.

Tentaattorit pyytelivät anteeksi ja pitivät tätä kirjaa opetussuunnitelmassa vain siksi, että "ei ole toista suomenkielistä katsausta tähän aiheeseen". Opiskelutoverit raivosivat, tuskailivat ja haukkuivat tän kirjan ihan paskaksi kerta toisensa jälkeen.

En kehdannut kertoa kellekään, että ennakkoluuloista ja peloista huolimatta suhtauduin tähän teokseen huolestuttavan intohimoisesti. Luin tätä huvikseni iltalukemiseksi ja nautin suunnattomasti ajatuksesta, että pääsen tulevassa työssäni tekemisiin tällaisten asioiden kanssa. En ole ehkä koskaan ollut mistään tenttikirjasta näin fiiliksissä. Opiskelutovereiden murskakritiikin seasta kirjoitin salaa nimettömään kurssipalautteeseen, että tykkäsin tästä kirjasta.

Kaikkien aikojen suosikkikirjasi:
Yhtä mahdoton kuin muutkin kysymykset, mutta sanon sitten vaikka edellä mainitun Täällä pohjantähden alla -trilogian, sillä mistään toisesta kirjasta en ole sitä mieltä, että jokaisen pitäisi lukea tämä kirja.  

 Julkaisen tämän postauksen, koska olen nyt sen kirjoittanut.
Jatkan harkintaa siitä, palataanko vai ei.

 



 

 

    



 

  

Nam nam nami nami nam

Huomasin vasta, että en ole ikinä tehnyt tällaista postausta, joten pakkohan se on tehdä nyt.
Nimittäin lista suurimmista herkuistani.
Kaikki tietävät, että olen kauniisti sanottuna nautiskelija, vähemmän kauniisti sanottuna ahmatti. Rakastan syömistä. Minulle ei olisi mikään ongelma elää elämääni kokonaan ilman alkoholia, mutta herkut, niin makeat kuin suolaisetkin, mutta ensisijaisesti makeat, ovat suurin paheeni ja riippuvuuteni kohde. Palkitsen itseni herkuilla, juhlissa parasta ovat herkut, rakastan syömässä ja kahviloissa käymistä yli kaiken, minusta on ihanaa suunnitella etukäteen, mitä milläkin ravintola / kahvilakäynnillä sitten ottaisin ja mitä ostan kaupasta sitten, kun on aika palkita itsensä jostakin suorituksesta.

Kysyttäväksi jää ainoastaan, miksi en ole aiemmin tehnyt tällaista postausta. Rakastan sekä herkkuja että listoja, joten en voi ymmärtää, miksen ole aiemmin listannut tänne suurimpia herkkujani. Nyt se virhe tulee korjatuksi. Olen pohtinut tätä jo monta päivää. Päätin, että luokittelen listan eri kategorioihin, jotta se tulee helpommaksi tehdä. En siis vain luettele herkkuja mieleentulojärjestyksessä, vaan olen jakanut ne alaluokkiin (no hei, olenhan kirjastossa töissä). Aakkosjärjestyksessä ne eivät kuitenkaan ole.
Tässä se eeppinen lista siis tulee. Aloitan jälkiruuista ja jatkan pääruokiin, koska herkut tarkoittavat minulle ensisijaisesti makeita herkkuja ja vasta sitten ruokia.

Kakut

Berliinissä KaDeWe-ostoskeskuksessa saatu Sachertorte. Parasta kakkua, mitä olen syönyt koko elämäni aikana. Sydämenpysäyttävä kokemus. Suosittelen kaltaisilleni henkilöille, joille suklaa on taivas. 

Synnyinseudullani sijaitsevan Karoliinan Kahvimyllyn suklaatryffelikakku. Parasta tässä, kuten saksalaisessa vertaisessaankin, on se, että suklaata ei ole yhtään säästelty. Useiden suklaakakkujen ja -leivosten vika tällä Suomessa on se, että makeutta pyritään usein lieventämään tunkemalla sekaan jotain marjoja tai muuta sellaista, joka muka hillitsee äklönmakeutta, minun silmissäni pilaa kaiken. Jos syödään suklaakakkua, niin sen kuuluu olla suklaista, ei mitään wannabe-suklaakuorrutteista marjapiirakkaa.

Saman kahvilan mokkakreemikakku. Suosittelen sellaisille, joille suklaa ei ole yhtä suuresti sydämen asia kuin minulle. On aivan yhtä taivaallinen ja vie makeannälän yhtä tehokkaasti kuin ensin mainittu suklaakakkukin, mutta ei ole suklainen, vaan mokkainen ja voikrääminen. <3 <3 <3 (Suokaa anteeksi horjunta kräämi- ja kreemi-termien välillä, en osaa päättää, kumpaa käyttäisin.)

Brownies-kakku. Silloin, jos se on hyvää, mehevää, eikä kuivakkaa. Erityisen hyvää brownies on lämpimänä, vaniljajäätelön kanssa.

Täytekakku. Tarkoitan nyt siis sellaista ihan perinteistä mansikoilla ja kermavaahdolla päällystettyä täytekakkua, mutta siinä ei saa olla banaania. Monet luulevat, että minulle kelpaa vain suklaakakku, eikä ollenkaan kermakakku, mutta he ovat väärässä. Ainoa syy, miksi jätän usein juhlissa ottamatta kermakakkua, on se, että liian monet tunkevat kermakakkuun banaania, jota ei ikinä, missään olosuhteissa saisi minun mielestäni laittaa... mihinkään. 

Tiikerikakku. Kuivakakuista paras. Ei tarvinne lisäselvitystä. 

Leivokset

Suklaapallot. En tiedä, tunteeko kukaan perheeni ulkopuolinen näitä tällä nimellä. Äitini lapsuudenaikaisessa leivontaohjekirjasessa ne ovat nimellä "Nimipäivämakeiset", ja yläasteaikaisessa ruotsinkirjassani sekä kauppojen hyllyillä ne tunnetaan "kookospalloina". Ne ovat voita, sokeria, kaakaojauhetta, perunajauhoja, vaniliinisokeria, maitoa ja kaurahiutaleita sisältäviä palloja, jotka kieritellään sokerissa (tai kookospallojen tapauksessa kookoshiutaleissa), pakastetaan ja syödään. Parhaita ikinä, liiallisesti nautittuna aiheuttavat mahdollisesti huonon olon.

Mokkapalat. Jos ne on tehty hyvin, toisin sanoen, jos sitä kuorrutetta on tarpeeksi. Liian monet sortuvat tekemään feikkimokkapaloja, joissa on liian paksusti taikinaosiota ja liian ohuesti kuorrutetta. 

Unelmakääretorttu. Muutenkin kyllä tykkään kääretortusta, mutta unelmatorttu, siis se jossa on valkea voinen ja sokerinen täyte ja suklaataikinapinta, on ihan parasta kaikista.  

Suklaakuorrutteinen cupcake. Jos kuorrutteessa on lisäksi vähän kahvin makua, se ei haittaa yhtään.

Omenapiirakka. Siis sellainen, jonka taikina ei ole voitaikinaa, vaan jonka taikina on sellaista kuin kaikissa muissa ei-voitaikinaisissa piirakoissa. Erityisen maistuvaa lämpimänä vaniljajäätelön kera. Tässä vaiheessa kunnianosoitus ystävälleni, joka juuri tätä oikeanlaista omenapiirakkaa usein tarjoilee! <3

Bebe-leivokset. En muista, pitäisikö noiden e-kirjainten päällä olla heittomerkki, mutta tiedätte ehkä, mitä tarkoitan. Niitä pieniä leivoksia, joissa on vaaleanpunainen kuorrute ja sellaista kermavaahdon tapaista sisällä.

Arnolds'n kinuskikuorrutteiset, sydämenmuotoiset leivokset, joissa on sellaista cremeä sisällä. Ennen söin Arnolds'llakin aina kaikkea suklaista, mutta kinuski on uusin löytöni.

Suklaamuffinit. Erityisesti sellaiset, joita myydään kaupassa muistaakseni 8-packina, ne pienemmät, joissa on päällä hienosokeria ja sisällä sellaista valkeaa täytettä. Usein muffinit ovat kuivia, enkä juuri pidä niistä, mutta nämä ovat hyviä. Harmi että en muista merkkiä. 

Munkkirinkelit. Siis silloin, jos ne ovat hyviä ja meheviä, eivät kuivia känttyjä, kuten liian usein kahviloissa ovat. Yhtään pahitteeksi ei ole, jos ne ovat lämpimiä syödessä. Pidän nimenomaan rinkelimunkeista, en niinkään täytemunkeista.

Korvapuustit. Ihan tavalliset korvapuustit, mitä isompia ja makeampia, sen parempi. Erityisesti vasta leivottuina.

Dallaspullat. <3

Keksit

Fanipalat. Jos ostan itselleni keksejä (mitä tapahtuu... no ei ikinä) tai jos minun pitää valita, mitä keksejä syödään, ostan epäilemättä Fanipaloja. Niitä originaaleja. Myös tuplasuklaa-versio kelpaa, mutta ei ole ihan alkuperäisten voittanutta.

Ballerina-keksit. Siis ne sellaiset pyöreät, joissa on keskellä reikä ja välissä jotain hyvää täytettä. Eniten tykkään ehkä nougat-täytteestä, mutta vadelmatäytekin on hyvää.

Cookies -keksit. Ne isot keksit, joissa on toinen puoli suklaata ja toisessa puolessa suklaamuruja. Myös näissä ne alkuperäiset ovat parhaita, kaikki Daim- ja Marabou-versiot vain halpoja kopioita. Näiden ainoa vika (tai minun kannaltani pelastus) on, että niitä myydään kaupoissa aivan liian pienissä pakkauksissa.

Kaurakkaat, eli ne sellaiset kaurakeksit, jotka ovat muuten samanlaisia kuin Dominot, mutta keksit ovat vaaleita.

Suklaakaurakeksit, joita joskus myytiin Vaasan tehtaalla, mutta joita ei enää saa.

Äitini tekemät kaurakeksit, joissa on seassa suklaamuruja.

Sellaiset mokkatäytteiset keksit, joita kerran sain yksissä juhlissa, mutta en ole enää sen koommin saanut missään. Kaikkien muiden mielestä ällöttävän makeita.

Suklaat

Paras kuviteltavissa oleva suklaalevy on Milkan Triolade -levy, jota vuosia sitten sai kaupoista, mutta jota enää nykyään saa ainoastaan laivoista, lentokentiltä ja viime kesänä Järvenpään Prismasta. Suklaassa on kolme kerrosta: valko-, maito- ja tummasuklaakerros. Kannan niitä aina selkä vääränä kotiin laivoilta ja lentokentiltä, kun olen matkoilla, ja pyydän aina laivalle ja lentämään lähtijöitä tuomaan niitä tuliaisiksi, jos tuliaistoiveita kysytään.

Hyvänä kakkosena tulee Milkan keksisuklaa, jota kyllä saa kaikista kaupoista, ja joka näytteli valitettavan suurta roolia graduni kirjoittamisprosessissa.

Pandan minttusuklaa, se sellainen, jossa on tummaa suklaata ja sisällä minttua. Maistuu samalta kuin Pandan suklaarasioiden minttukonvehdit, jotka ovat parhaita konvehteja.

Pätkikset. Patukoina ja pusseissa. Ei lisättävää.

Maraboun maitosuklaa. Se ihan tavallinen maitosuklaa.

Maraboun uusi Japp-levy. Toistaiseksi olen antanut itselleni luvan ostaa vain yhden, mutta joku päivä tämäkin epäilemättä vielä lähtee käsistä.

Fazerin lontoonrae-suklaa. En muuten juuri välitä Fazerin suklaasta, mutta se lontoonraetäytteinen on hurjan hyvää.

Brunbergin maitosuklaa. Se ihan tavallinen. Brunberg. <3

Taloussuklaa. Se tumma suklaa, jota normaalit ihmiset käyttävät leipomiseen. Ostan sitä aina, kun suklaanhimo vaati 70 % täyttymystä.

DaCapo -karkit, erityisesti ne uudet kahvinmakuiset. 

Jäätelöt

Roomassa saatu suklaajäätelö. Sen parempaa ei maailmassa ole.


Ben & Jerry's Chocolate Fudge Brownie. <3 <3 <3

Ben & Jerry's Half Baked, se sellainen, jossa on suklaa- ja vaniljajäätelöä ja suklaanpaloja.

Aino Ihana maitosuklaa. Ei tarvinne lisäselvityksiä.

Myös Aino Uuniomena on hyvää.

Mövenpickin suklaajäätelö. joka on kyllä hävyttömän kallista, mutta ah niin hyvää.

Helsingin Jäätelötehtaan jäätelökioskilta saatu suklaajäätelö, ei tarvinne selityksiä.

Ingman Creamy MudCake. Ihanan äklönmakeaa ja suklaapaloilla kyllästettyä.

Ingman Creamy Mokkapala. Taivaallisen suklainen, hiukan kahvin maulla höystetty elämys.

Classic Kerrossuklaa, sellainen tikun päässä oleva yksittäinen jäätelö, jossa on paksu suklaakuorrute ja valkosuklaista jäätelöä sisällä.

Pirkka Kolmen suklaan jäätelö, eli maito- valko- ja tumman suklaan sekoitus jäätelön muodossa. <333

Karkit

Minttulakut. Näihin tulee joskus ihan hirveä himo.

Salmiakkitäytteiset lakut. Totta puhuen en ole varma onko se täyte salmiakkia, mutta jos tiedätte, että on tavallisia lakuja, joissa ei ole täyettä, ja sitten on minttulakuja, suklaatäytteisiä lakuja ja sitten näitä, joiden täyte on harmaata. Hyviä kakkosia minttulakuille.

Omar-karkit.

Salmiakki-Dumlet, siis ne violeteissa pusseissa myytävät Dumle-karkit.

Irtokarkkilaareissa myytävät toffeekuutiot, joilla haluaisin aina täyttää koko irtokarkkipussin.

Myös irtokarkkilaareissa myytävät, vaaleat kuution muotoiset karkit, joista en  kyllä nyt muista mitä ne ovat. Jotain nougattia kai.

Nallekarkit. Erityisesti punaiset.

Mansikalta maistuvat karkit. Mainittakoon nyt vaikka erikseen sellaiset Chewitz -karkit, jotka tuovat nostalgisesti mieleen lapsuuden ja joita olen kerran kehdannut ostaa aikuisenakin. 

Ja sitten ruokiin. 

Pihvit. Minusta ei voi tulla kasvissyöjää ihan vain siksi, että ihan ehdotonta lempiruokaani ovat kaikenlaiset pihvit, enkä niitä syödessäni juuri uhraa ajatustakaan nauta- ja possuparoille.


Sienet. Erityisesti kanttarellit ja herkkusienet. Keitoissa, kastikkeissa, pizzassa, salaatissa ja ihan siltäänsä. En edes tiedä, mikä niissä on niin tavattoman hyvää. Mutta ilman sieniä en haluaisi elää.


Pasta. Kyllästyn helposti, enkä voi esimerkiksi syödä samanlaista leipää aamupalaksi vuositolkulla, kuten jotkut tuntemani ihmiset kuulemma tekevät. Pasta eri muodoissaan on kuitenkin sellainen maaginen ruoka-aine, johon en kyllästy ikinä. Keitän makaronia minkä tahansa lisukkeeksi ja joskus syön sitä siltäänsä. Erityinen suosikkini on pennepasta, eli ne sellaiset putkilomuotoiset, joita saa usein ravintoloiden pastoissa. Olen aika tavalla sitä mieltä, että mikään ei ole parempaa kuin pennepasta hyvässä kastikkeessa. Totesin tämän jo synttäripostauksessani, Onnellisen kanan ruokaa käsittelevässä osiossa. Italia on ruokiensa puolesta henkinen kotimaani.


Broileri. Myös kaikissa muodoissaan: riisin ja pastan kanssa, salaateissa, pizzassa, paloina, suikaleina, ties minä muuna. Ehkä syy siihen, miksi Keravan Onnellinen kana on paras ravintola, jossa olen ikinä käynyt.


Salaatit. Sellaiset, joissa on hyviä ja tuoreita raaka-aineita. Esimerkiksi tomaattia, kurkkua, salaattia, maissia ja paprikaa. Ei ananasta, paitsi ehkä silloin, jos ne ovat renkaina lautasen reunalla ja ne voi syödä siitä siltäänsä kylminä. Ei mandariinia eikä muita sellaisia asioita, jotka eivät siihen sovi. Juustoja saa mielellään olla: esimerkiksi feta- ja / tai mozzarellajuusto kruunaavat salaatin. Myös pähkinät ovat hyviä salaatissa.


Kirkas lohikeitto. Siis sellainen lohikeitto, joka ei ole tehty maitoon.


Broileri-kookoskeitto. Broilerikeitto jo sinänsä on yksi parhaista ruuista, mutta kookoksella maustettuna se on vastustamaton. Voisin vaikka vain pelkästään haistella sitä kookoksen tuoksua.


Broileri- ja lohikiusaus. Laitoin nämä yhteen, sillä en osaa päättää, kumpi on parempaa. Lapsena inhosin kaikkia kiusausruokia, mutta aikuisena nämä ovat olleet lähes suosikkejani.


Kasviskeitot. Olen yliopistoaikanani oppinut pitämään erityisesti kasviskeitoista. Minua jollakin tavalla viehättää jo pelkästään se uuden kokeilemisen tunne, joka näihin liittyy: en ikinä itse rupeaisi kokkaamaan mitään "juustoisia linssikeittoja" tai vastaavia, mutta yliopistoruokaloissa otan näitä mielelläni.


Tämän listan jälkeen sopii lähinnä kai ihmetellä, miksi en pursua ulos kaikista vaatteistani ja miten mahdun ylipäätään ovista sisään, tai miksi en edes riko ylipainon rajoja. Älkää kysykö, sillä en tiedä itsekään.










 
 

 

Musiikkia joka tilanteeseen.

Eräs ystäväni osallistui pari vuotta sitten Facebookissa "30 päivän haasteeseen", jonka ideana oli linkittää Youtubesta erilaisia, jollakin tavalla itseä koskettavia kappaleita ohjeiden mukaan. 

Päätin huvikseni kokeilla itse tehdä sellaisen nyt täällä blogissa. En tee tätä nyt ohjeiden mukaan, eli niin, että joka päivä pitäisi linkittää yksi kappale, vaan otin raa'asti kaverini Facebook-profiilin mallin mukaan ne kysymykset tähän ja listaan kaikki kolmekymmentä tähän yhteen postaukseen. 

En linkkaa kappaleita tähän, sillä se ei taida onnistua täällä blogissa. Kerron vain esittäjän ja kappaleen nimen. Kelpuutan listalleni kuitenkin vain sellaisia biisejä, jotka löytyvät Youtubesta, jotta haaste toimii, kuten sen on tarkoitus, eli että kukin voi halutessaan käydä ne kuuntelemassa. 

Tästä se siis lähtee!

1. Lempikappaleesi.
Heti tuli kaikkein vaikein, sillä en mä tiedä.  Otan tähän kuitenkin sen jo taannoisessa kysymys-vastaus-postauksessani tämänhetkisenä lempikappaleena mainitsemani Herra Ylppö ja ihmiset: Mies murtuu. Eiköhän se edelleen kanna tämänhetkisen lempikappaleeni kunniamainintaa.

2. Vähiten lempikappaleesi.
Inhoan rap-musiikkia. Inhoan Cheekiä, ja kaikkea muuta sellaista typerää jumputusta. Mainitsen nyt yhtenä "vähiten lempikappaleena" vaikka sen muutaman vuoden takaisen kesäbiisin, Kymppilinjan sen typerän "täältä tulee hauki" -renkutuksen. Hyi olkoon. Inhoani lisää muisto siitä, kuinka jollakin idiootilla oli tuo biisi soittoäänenä, ja kännykkä räjähti soimaan kaikista maailman paikoista juuri kirjastossa. Eikä se idiootti voinut vastata siihen kännykkään, vaan se raikui siellä raikumistaan, kirjastonhoitajakin jo joutui puuttumaan asiaan. Hyi.

3. Kappale joka tekee sinut iloiseksi.
Ainakin tässä viime aikoina Scandinavian Music Group -yhtyeen "Kaunis Marjaana" on nostanut mun mielialaa ainakin hippusen verran, kun on ollut huono hetki.

4. Kappale, joka tekee sinut surulliseksi.
En ole ainakaan vielä löytänyt esittäjää, mutta kappaleen nimi on "It's a long road". Soi mm. Rambo-elokuvassa ja itse olen löytänyt sen Youtubesta taustamusiikkina videolle, jonka eräs isä teki kouluampujana kuolleen poikansa muistolle. Video tekee surulliseksi, mutta jotakin syvältä sydämestäni riipaisevaa on pelkästään tuossa kappaleessakin.

5. Kappale, joka muistuttaa sinua jostakin henkilöstä.
Näitä löytyisi paljon, mutta sanon nyt vaikkapa King Diamond: So sad. 

6. Kappale joka muistuttaa sinua jostakin paikasta.
Alphavillen Forever young. Muistan elävästi, kuinka jonotin veljeni kanssa aurinkoisena heinäkuun lopun päivänä Särkänniemen laitteeseen vuonna 2004, ja se kuului taustalla. Se oli vasta toinen kerta, kun kuulin tuon kappaleen. En tiedä, miksi se on jäänyt mieleen, mutta aina se hetki piirtyy verkkokalvolleni, kun kuulen tuon biisin. Tampere, Särkänniemi, jonotus HipHop-nimiseen laitteeseen.

7. Kappale, joka muistuttaa sinua tietystä tapahtumasta.
 Kolmantena päivänä elokuuta vuonna 2012 toteutin kymmenen vuotta elättelemäni haaveen ja hyppäsin benji-hypyn 150 metristä Helsingissä meren rannalla. Adrenaliinisyöksyissä heti hypyn jälkeen kuulin radiosta Dingon "Adios Rosario" -kappaleen, joka alkoi tilanteeseen täydellisesti sopivilla sanoilla "Vain askeleen päässä on vapaa pudotus". Myös kertosäe kuvasi tunnelmiani: "Adios amigos, poistun näyttämöltä kiitos, allani taivas ei jaksa minua kantaa." Se siis! 

8. Kappale, josta osaat kaikki sanat.
Näitäkin löytyis vaikka kuinka, sillä mulla on jokin pakkomielle laulujen ulkoa opettelemiseen, mutta mainitsen vaikka konfirmaatiolauluni vuodelta 2006, "Herra kädelläsi".

9. Kappale, jonka osaat tanssia.
No ei kyllä yhtään mikään. Enkä haluakaan. Laitetaan vaikka "Poloneesi", oon mä sen vanhojentansseissa selvittänyt jotenkuten.

10. Kappale, joka saa sinut rentoutumaan / rauhoittumaan.
Vaikkapa se jo täällä blogissa kerran lainaamani A-M. & P. Simojoen "Itkemättömät itkut". Uskonnollisesti latautuneesta kappaleesta en välttämättä allekirjoita ihan kaikkea, mutta sanoituksessa on kuitenkin aika paljon sellaista, mikä rauhoittaa.

11.  Kappale lempibändiltäsi.
 Abba - The winner takes it all

12. Kappale artistilta / bändiltä, jota inhoat.
Cheek - Timantit on ikuisia

13. Kappale, joka tuottaa sinulle iloa / hupia.
Ismo Leikola - Pendolino

14. Kappale, josta muut eivät odottaisi sinun pitävän.
Iron Maidenin "The Loneliness of the Long Distance Runner" -kappaleen linkittäminen Facebookiin aiheutti ainakin joskus ihmetystä lähimmäisissäni. 

15. Kappale, joka kuvaa sinua.
Samae Koskinen - En anna periks

16. Kappale, josta pidit ennen, mutta inhoat nyt.
Sellasta ei taida olla, mistä olisin pitänyt joskus ja inhoaisin nyt, mutta sellasia on kyllä valtavasti, joihin olen totaalisen kyllästynyt, vaikka joskus olen pitänyt. Sanotaan nyt vaikka Smurffit, esimerkkibiisinä vaikka "Smurffijengi". Tykkäsin pienenä Smurffeista paljon, nykyään lähinnä nauran niiden typerille matkimisversioille alkuperäiset kuultuani. 

17. Kappale, jonka kuulet usein radiosta.
 Olen viime aikoina kuunnellut aika vähän radiota, mutta sanon vaikka Janna: "Sä et ole hullu".

18. Kappale, jonka toivoisit kuulevasi usein radiosta.
Tähän mulla on suorastaan eeppinen tarina tarjolla. Kuulin joskus 14-vuotiaana yhden vuoden aikana pari kertaa Gazebon I like Chopin -biisin radiosta ja tykkäsin siitä paljon. En kuitenkaan noilla kerroilla onnistunut saamaan selville, mikä tuo kappale on nimeltään, joten aloin ihan tosissani kytätä, että kuulisin sen joskus taas radiosta ja saisin samalla tietää, mikä biisi se on. Kyttäsin ja kyttäsin - täysin tuloksetta. Se biisi katosi kuin tuhka tuuleen. Etsin sitä ihan oikeasti vuosikaudet Youtubesta, saatoin jumiutua tunneiksi Youtubeen vain kalastamaan tätä yhtä biisiä niiden harvojen sanojen perusteella, jotka muistin, mutta turhaan. Se on mielestäni jo aika saavutus, sillä Youtubesta löytää kaikenlaista yllättävän helposti ja nopeasti. Tätä biisiä ei kuitenkaan koskaan löytynyt, ja aloin jo kuvitella itse keksineeni koko jutun, kuulleeni harhoja, että koko kappaletta ei koskaan ollutkaan, tai jotain vastaavaa. Ja sitten, yhtenä iltana vajaat pari vuotta sitten, istuin yhtenä iltana oluella erään ystäväni kanssa ja päädyimme keskustelemaan musiikista. Valtavaksi hämmästyksekseni ystäväni otti puheeksi juuri tän kappaleen, jota olin vuosikaudet turhaan etsinyt: hän sanoi, että on yksi kappale, jonka hän tietää tähän liittyen, mutta jonka nimeä hän ei muista, joku joka menee jotenkin sillein että.... Ja kun hän sanoi ne maagiset sanat, joilla olin niin monta kertaa yrittänyt hakea biisiä Youtubesta, aloin lähes kiljua ilosta keskellä baaria ja huutaa, että "JUST TOI, MÄ TIEDÄN MITÄ SÄ TARKOTAT, TIEDÄN TÄSMÄLLEEN!!!" Ja mikä onnellisinta, ystävälläni oli tämä kappale koneellaan ja hän lupasi lähettää sen minulle. Seuraavana päivänä kuuntelin tätä sitten kaikkien niiden kadotettujen seitsemän vuoden edestä.
Niin, että kunpa se vain tulisi useammin radiosta.

19. Jokin kappale lempialbumiltasi.
No nyt tuli paha. Otan tähän vaikka yhden lempibändini, Kentin, albumin "Jag är inte rädd för mörkret" ja sieltä biisin "Låt dom komma".

20. Kappale, jota kuuntelet, kun olet vihainen.
Ah, tämä muistutti mieleeni, kuinka kaukana ovat ne ajat joskus teininä, kun piti aina rynnätä vihaisena omaan huoneeseen mököttämään ja pistää stereoiden kuulokkeet korville. Silloin toimi ainakin Apulanta, ja varmaan kappaleena voisi mainita esim. "Vasten mun kasvojani". Eiköhän se aja asiansa vieläkin.

21. Kappale, jota kuuntelet, kun olet iloinen.
No ensimmäisenä viime ajoilta tuli mieleen Kaija Koo - Supernaiset.

22. Kappale, jota kuuntelet, kun olet surullinen
Samoin vasta tältä keväältä tutuksi tullut Jenni Vartiaisen "Suru on kunniavieras". Haluaisin ainakin tiettyinä hetkinä uskoa laulun sanoja siitä, että suru on kunniavieras, itkua varten on ihmisen silmät ja tuleehan tuolta se toinen päivä, kun on keveät askeleet. 

23. Kappale, jonka haluaisit soitettavan häissäsi.
Tää on päätetty jo aikoja sitten! Leif Wager - Romanssi

24. Kappale, jonka haluaisit soitettavan hautajaisissasi.
Jos pitäisi nyt kuolla ja valita, valitsisin varmaan Heli Kajon "Jos mä kuolen nuorena". Muuten en vaivaudu tällaista nyt miettimään. 

25. Kappale, joka saa sinut nauramaan.
Kun Ismo Leikola tuli jo mainittua, niin sanotaan tähän nyt vaikka Juice Leskisen "Sika".

26. Kappale, jonka osaat soittaa jollakin soittimella.
Niinkin haasteellisen biisin kuin "Ihme ja kumma" osaan soittaa pianolla.

27. Kappale, jonka haluaisit osata soittaa jollakin soittimella.
Musta olisi ylipäätään upeaa osata soittaa pianoa, kunpa olisikin rahaa ja jaksamista sen opetteluun. Celine Dionin "My heart will go on" -kappale pianolla soitettuna on kuitenkin yksi kauneimmista musiikkielämyksistä, joita olen kokenut, joten sen nyt ainakin haluaisin osata itse soittaa.

28. Kappale joka saa sinut tuntemaan itsesi inspiroituneeksi ja luovaksi.
Vaihtelee, mutta sanotaan vaikka jo mainitun Gazebon "Masterpiece". Voi, kuinka mä rakastan tuollaista musiikkia.

29. Kappale lapsuudestasi.
No tähän on kai pakko laittaa se Kake Randelin - Avaa hakas, jota me isäni kanssa aina kuuntelimme yhdessä automatkoilla, ja josta mä olin jostakin tuntemattomasta syystä ihan liekeissä joskus 4-5-vuotiaana. Ja nyt kun tää on näin paljastettu täällä julkisesti, en kai voi enää liikkua ulkona muutoin kuin paperipussi päässä.

30. Kappale jonka kuullessasi haluat auttaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja maailmaa.
En tiedä onko tää ihan sitä mitä haetaan, mutta Jukka Takalon "Jokainen on vähän homo" tiivistää mielestäni olennaisia asioita tästä maailmasta, sellaisia, joissa haluaisin pystyä auttamaan. Varsinkin, jos sitä ei kuuntele ainoastaan homoseksuaalisuuden puolestapuhujana, vaan ylipäätään ihmisyyttä ja ihmisten kaikkinaista erilaisuutta kunnioittavana kannanottona. 

 






 

 



 

Aakkoset

Olen aina halunnut tehdä tällaiset aakkoset itselleni tärkeistä asioista, joten toteutan sen haaveen nyt. Listaan siis jokaisella aakkosten kirjaimella alkavan, itselleni jollakin tavalla merkityksellisen asian.
Ajattelin tehdä tän nyt lähinnä sillä periaatteella, että en jää ainakaan liikaa miettimään, vaan laitan aina ne sanat, jotka tulevat äkkiä mieleen. Yritän kuitenkin tuoda esiin jotain muuta kuin sellaista, jota olen jo hokenut täällä blogissa moneen kertaan ja joka siksi on kaikille itsestäänselvää.

Aloitan nyt. 

Aamukahvi, päivän paras asia. Ja päivän tuhoisin asia silloin, jos se jää saamatta tai jos vaikka suodatinpussi on jotenkin kääntynyt ja kahvista tulee liian laihaa. 

Berliinimunkki, lapsuuteni lempileivos. Muistan elävästi, kuinka valitsin aina sen, jos sain valita itse leivostiskistä. Tosiasiassa en kyllä tykännyt siinä muusta kuin siitä vaaleanpunaisesta kuorrutteesta, mutta onhan sekin jo kelpo syy valintaan. 

Coca-Cola Zero. Juon harvoin limsaa, mutta silloin kun juon, juon mieluiten Coca Cola Zeroa. 

Delfiini on yksi suosikkieläimistäni. Kerron tästä joskus lisää, mutta sanon nyt vain, että pienestä pitäen olen ollut ihan delfiini-fani.

Evoluutio oli oman ryhmäni nimi riparilla. 

Feeniks-linnut ovat suosikkejani tarueläimistä. Fanitus perustuu erityisesti Muumi-jaksossa esiintyvään feeniksiin, mutta osansa on myös Potter-kirjojen suosikkihahmoni, Dumbledoren, lemmikillä. 

Geisha-tuutit ovat ihan lempijäätelötuuttejani, jo vuodesta 2006, jona ne tulivat kauppoihin ja maistoin niitä ensimmäistä kertaa. Jos ostan itselleni jäätelötuutin, ostan lähes poikkeuksetta Geisha-tuutin. 

Huumori on minulle merkityksellinen elementti sekä kirjallisuudessa, elokuvissa että elämässä yleensä. Periaatteeni on, että kaikesta voi tehdä huumoria ja niin kauan kuin jostain pystyy nyhtämään edes pienen huumorinpilkahduksen, asiat eivät ole niin kauhean huonosti.

Ilta on mulle useimmiten toimeliainta aikaa. Jos mun pitää saada aikaiseksi jotain, esim. esseen kirjoittamista, se onnistuu parhaiten iltaisin. 

Jojo on sellainen esine, jonka omistan ja jolla leikkimiseen saattaa jäädä pahasti koukkuun. 

Kilpikonnan omistamisesta olen haaveillut monta vuotta. En vain tiedä, uskallanko ikinä ottaa moista, kovin vaikeahoitoiselta kuulostavaa ja pitkäikäistä lemmikkiä.

Lohtusyöminen on mulle surullisen tyypillistä. Ankeina päivinä ostan korin täydeltä kaikennäköistä herkkua, linnoittaudun johonkin ylhäiseen yksinäisyyteeni ja mässään, kunnes oloni on niin huono, että vannotan itseäni olemaan enää ikinä toistamatta tätä tekoa. Pidän sen seuraavaan huonoon päivään asti. 

Mantelit olivat monesti mun eväänä koulussa ala-asteella. Tykkäsin niistä tosi paljon. Tykkään vieläkin, mutta en nyt enää narskuttelisi niitä niin intohimoisesti kuin silloin. 

Nallet ovat ihania. Haaveilin yhdessä vaiheessa pitkään (ja oikeastaan haaveilen vieläkin) sellaisesta valtavasta pehmonallesta, joka voisi istua sänkyni päällä ja jolle voisin aina jutella. 

Ompelukoneilla on jotain mua vastaan. Olen aina vihannut niitä ja ne ovat vihanneet minua yhtä lailla. 

Palapelit ovat ihania. 

Queen-yhtyeellä on ainakin pari hyvää kappaletta, vaikka en mikään fani olekaan. 

Ratsastus on kivaa. Olen harrastanut sitä ala-asteella ja harrastaisin edelleen, jos rahaa riittäisi. 

Sininen enkeli -drinkin olen juonut yhden kerran elämässäni, kiitos veljeni. Se oli ihan hyvää. 

Taulut ovat sellainen asia, jota haluaisin tänne oman kotini seinille. 

Uhanalaisuus oli sellainen käsite, jota en osannut selittää ala-asteen ympäristötiedon kokeessa niin hyvin, että se olisi opettajalle kelvannut. 

V for Vendetta oli elokuva, jonka halusin yhteen aikaan nähdä varmaan kaksi vuotta, ennen kuin se toive lopulta täyttyi. Ja vain siksi, että eräs mies mainitsi sen lempielokuvakseen. Eikä se sit johtanut ikinä mihinkään. 

 Werthers Original -karkit, tiedättekö, ne kermakaramellit? Halusin ostaa niitä joskus lapsena vain siksi, että niistä tehty mainos oli mielestäni kiva. Ja ne karkit ovat hyviä. <3

X Tähän ei voi muuta sanoa, kuin että joskus kasiluokalla yläasteella koin yhtälöt ylipääsemättömän vaikeiksi, mutta kun veljeni jaksoi opettaa niitä minulle tarpeeksi kärsivällisesti, innostuin niistä lopulta tosi paljon. Ja x oli niissä aika keskeinen juttu. 

Yläkerta on paikka, jossa olen aina halunnut majoittua. En tiedä, mikä siinä on. Aina, jos saan valita, majoittaudun yläkertaan.

Zusak, Markus kirjoitti Kirjavarkaan, jonka olen sekä lukenut kirjana että nähnyt elokuvana. Molemmat olivat vaikuttavia. 
  
Åland = paikka jossa olen juossut maratonin. Suosittelen. 

Ääretön on mielestäni kaunis sana. 

Öljyä käytän aina paistaessani jotakin. En voita, vaan öljyä. 

Pienet ja suuret nautinnot

Aluksi tiedoitus: Tämä päivitys koostuu a) Päivän Muumi-jaksosta B) Tiedotusluontoisesta asiasta ja pääasiallisesti C) Asioista joista nautin. Tervetuloa siis jälleen lukemaan.

Päivän Muumi-jakso on edellisen jakson suora jatko-osa, edelleen Taikurin hattu -teokseen perustuva Hattivattien salaisuudet. Siinä Muumit ovat jääneet yöksi hattivattien asuttamalle saarelle, odottamaan myrskyn laantumista. Niiskuneiti suree hattivatin käräyttämää otsatukkaansa. Vene on vähällä lähteä aaltojen mukana ajelehtimaan, mutta onneksi Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen ehtivät viime tingassa pelastaa tilanteen. Hattivatit poistuvat saarelta kaislaveneillään ja Muumit heräävät uuteen aamuun etsimään myrskyn rannalle heittämiä aarteita. Lopuksi he purjehtivat takaisin Muumilaaksoon, vene lastattuna kalliosta louhitulla kullalla. 

Tämä jakso on aamun ja aarteiden ansiosta tunnelmaltaan huomattavasti toiveikkaampi kuin edellinen: myrsky on ohi ja aamu on uusi toivo jokaiselle. Pidin ainakin itse lapsena tätä jaksoa jonkinlaisena helpotuksena, ja paljon parempana kuin edellistä jaksoa, vaikka edellinenkin on ihan ok.
Tässä jaksossa koetaan Muumipeikon ja Niiskuneidin ensimmäinen mustasukkaisuudraama, joka sekin antaa viitteitä jonkinlaisesta "lasten Salatuista elämistä". Muumipeikko ihastuu rannalle ajautuneeseen laivan keulakuvaan, kauniin naisen patsaaseen, ja Niiskuneiti tulee mustasukkaiseksi. Erityisen traagista on, että puunuken hiukset lainehtivat kauniina, kun taas Niiskuneiti on menettänyt oman otsatukkansa. 
Oma suosikkikohtaukseni on aikainen aamun hetki, jona Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen tähystävät kalliolla pois lähteviä hattivatteja. 
"He ovat todella erikoisia", Muumipeikko toteaa.
"Eivät sen erikoisempia kuin mekään heidän silmissään", Nuuskamuikkunen vastaa.
Mielestäni tuota sananvaihtoa voi hyvin soveltaa moneen elämän tilanteeseen. Kokeilkaa vaikka.

Tiedotusluonteinen asia on, että olen vähentänyt Facebookkailuni minimiin. Syystä että olen alkanut saada suoranaisia ahdistuskohtauksia viime aikoina jokaisesta lyhyestäkin kerrasta, jona olen siellä käynyt. En tiedä onko tässä teille mitään tiedotusluonteista, mutta älkää siis ihmetelkö, jos minusta ei sen kautta enää niin kovasti kuule. Tätä blogia kyllä kirjoitan mielelläni edelleen.

Sitten varsinaiseen päivän aiheeseen, eli asioihin, joista nautin. Teen niistä listan omaksi ilokseni. Listasta saattaa tulla epätäydellinen, mutta teen sen nyt tämänhetkisen parhaani mukaan.

Ensinnäkin, jo kysymys-vastaus-postauksessa mainittu turvallisuuden tunne, rakkaiden ihmisten läsnäolo, kirjojen lukeminen, kiireettömyys ja hyvän ruuan syöminen.

Seuraavaksi:

Kirjoittaminen. Ainakin aika usein.

Herkkujen syöminen. Kaikki herkut: suklaa, karkit, sipsit, jäätelö, keksit, kakut, pullat, leivokset yms. yms. 

Kirjastossa oleminen. Saatan mennä kirjastoon ihan vain olemaan, jos mua ahdistaa. Katselen ja selailen kirjoja ja vaeltelen hyllyjen välissä. Se rauhoittaa.

Kirjakaupoissa oleminen. Vähän sama kuin edellinen, mutta nämä ovat vasta toinen vaihtoehto. Kirjakaupoissa mua usein häiritsee myyjien kysymykset, kun ne kyllästyvät katselemaan mun haahuilua. Erityinen ilonaihe on minulle kirjakauppaan meneminen lahjakortin kanssa. Paras lahja mitä mulle voi antaa.

Kahviloissa istuminen. Jonkin hyvän, vaikkapa jonkin suolaisenkin syöminen. On nautinto juoda aamukahvinsa ja syödä jotain aamupalaksi kelpaavaa kahvilassa jonkun kanssa tai yksin. On nautinto juoda erikoiskahvi tai syödä leivos iltapäivän kunniaksi tai vaikka heti aamupalan perään kahvilassa jonkun kanssa tai yksin. Ainut harmillinen asianhaara on, että mulla on valitettavan vähän tällaisia kahviloita fanittavia tuttuja. Niinpä päädyn kahville useimmiten yksin, yhden ystävän kanssa tai perheen kanssa kiireellä, koska niiden mielestä kahvilat ovat nälän ja kahvinhimon poistamista, eivät nautintoa varten.  

Syömässä käyminen. Pakko mun oli tehdä tästä erillinen kohtansa, sillä mikä sen parempaa kuin mennä johonkin ravintolaan, valita ruokansa, syödä hitaasti ja nautiskellen, ja kenties sitten ottaa vielä jälkiruokaakin. Tää on varmaan jo käynyt ilmi esim. matkapostauksestani.  

Työnteko. Nautin lähes aina päätoimisesta työstäni, eli opiskelusta. Yhtä lailla nautin kaikesta työnteosta, niin henkisestä kuin fyysisestäkin työstä. On hienoa nähdä työnsä jälki ja tuntea tekevänsä jotain.

Juokseminen. Silloin kun juoksemisessa pääsee vauhtiin, se on yksi parhaista asioista ikinä. Ehkä osasyy maraton-hulluuteeni.

Uiminen. Tää onkin jo tullut varmaan aiemmin ilmi, mutta uiminen on ihan lempilajini.

Jooga. Tääkin on tullut aiemmin ilmi.

Uusien asioiden oivaltaminen. Olivat ne kuinka pieniä tai isoja asioita hyvänsä, olen aina lapsellisen innoissani huomatessani ja oppiessani jotain uutta.

Kielten opiskelu. Tää vielä erillään muusta opiskelusta, sillä kielissä, erityisesti ruotsissa ja saksassa, on vain jotain niin kiehtovaa, josta en saa tarpeekseni. Ja joo, olen outo.

Rasituksen jälkeinen tunne. Oli kyseessä sitten suuri fyysinen tai henkinen rasitus, jaksan sen aina pelkästään sillä ajatuksella, miten ihanalta tuntuukaan sitten, kun se on ohi ja saa hyvällä omallatunnolla rentoutua ja palkita itsensä.

Extreme-kokemukset. Nautin siitä, kun uskaltaudun tekemään jotakin, mitä en oikeastaan haluaisi uskaltaa tehdä. Esim. benji-hyppy menee tähän kategoriaan.

Pitkään nukkuminen. Vapaapäivän paras hetki on se, kun herää ja huomaa saavansa vielä nukkua. 

Kahvin juominen. Pakko tääkin on vielä mainita. Arjen paras hetki on rauhallinen aaamukahvihetki kirjan parissa.

Jutteleminen. Uskokaa tai älkää, tällainen epäsosiaalinen hylkiökin nauttii juttelemisesta ja keskustelemisesta toisten ihmisten kanssa yli kaiken, mikäli juttua vain riittää.

Toisten ihmisten kuunteleminen. Multa on usein kysytty, onko mulla tylsää illanvietoissa, joissa koko muu porukka hölöttää ja mä vain istun hiljaa koko illan. Vastaus tulee täysin sydämestä: ei ole. Nautin suuresti toisten ihmisten kuuntelemisesta, toisten ihmisten tarkkailemisesta, siitä, että opin ympäröivistä ihmisistä ja että he kertovat asioitaan ja saan pohtia niitä. Vaikka nautin myös itse puhumisesta, yhtä lailla nautin myös kuuntelemisesta.

Pohdinta. Mikä asia tahansa, tykkään pohtia ja miettiä ja analysoida, erityisesti jonkun kanssa, mutta myös yksin.

Musiikin kuuntelu. Myös yksi arjen parhaista asioista. 

Pianon soittaminen. Vaikka en oikeasti edes osaa soittaa, mutta tykkään silti.

Laulaminen. En osaa myöskään laulaa, mutta tykkään silti paljon. Laulan usein yksikseni. Mun on aina ollut helppo oppia laulujen sanoja ulkoa. Opettelen ne ulkoa usein vain siitä ilosta, että sitten voin aina yksin ollessani laulella niitä.

Neulominen. Muuten en ole yhtään käsityöihminen, mutta neulominen on jotain aivan erityistä ja rauhoittavaa.

Kokkaaminen. En sanoisi itseäni myöskään miksikään innokkaaksi ruuanlaittajaksi, enkä ainakaan osaavaksi sellaiseksi, mutta toisinaan innostun kokeilemaan erilaisia ruokia. Jos saan kokata yksin, eikä kukaan tule turhaan neuvomaan ja nalkuttamaan, todella nautin siitä.

Ajaminen hyvällä säällä. Pakko tämäkin oli tänne laittaa ihan vain siksi, että olen niin ahkerasti dissannut omia ajotaitojani. Tosiasia on, että jos sää on hyvä, kuiva ja selkeä, eikä ruuhkaa ole, mä saatan jopa tykätä ajamisesta pieninä pätkinä.

Tuoksujen testeröinti. Tääkin on kai jo käynyt selväksi. Rakastan The Body Shop -tuotteiden hiplausta ja myös kaikkien muiden tuoksutuotteiden hiplausta, haistelua ja ostelua. Tuoksut ovat elämän suola. (Ja testeröinti on joku ihmeellinen sana, joka on juurtunut jostain puheeseeni.)

Kysymyksiin vastaaminen. Ehkä tääkin on käynyt selväksi. Tykkään vastailla erilaisiin kyselyihin, joita tulee esim. sähköpostitse, ihan todella nautin siitä usein. Tykkäsin joskus myös tehdä Facebookissa muistiinpanoja, koska musta on vain kiva vastailla kaikenlaisiin kysymyksiin. Siksi tein tuon kysymys-vastaus-postauksenkin.

Itsestäni kertominen. Usein nautin myös siitä, että pääsen kertomaan itsestäni ja mielipiteistäni muille. Usein jännitän sitä hirveästi, enkä halua tuoda itseäni esiin, mutta silti pidän siitä. Pidän jopa puheiden pitämisestä yleisön edessä, jos ne koskevat itseäni tai omia mielipiteitäni. Ehkä siksi pidän tätä blogiakin. Tykkään kertoa itsestäni.

Shoppailu. En jaksa kierrellä kaupoissa koko päivää, mutta muutaman tunnin ajan saatan suuresti nauttia myös vaatteiden hiplaamisesta, katselusta ja sovittelusta, ja sitten kaiken muun kiinnostavan katselusta ja ostamisesta. 

Hiusteni harjaaminen. Mulla oli niin monta vuotta ihan lyhyet hiukset, joten nyt, kun ne viimein ovat taas pitkät, olen niistä todella onnellinen. Olen jopa nähnyt useasti karmivia painajaisia siitä, että mulla on taas se teinivuosieni lyhyt look. Pidin kyllä siitäkin, mutta pitkästä aikaa pitkät hiukset ovat luksusta. Rakastan niiden harjaamista pitkään ja hartaasti, ja sen katselua, miten ne laskeutuvat kiiltävinä ja pehmeinä selkään, ja kasvavat aina lisää pituutta. En tietenkään pidä harjaamisesta silloin, kun on arki ja kiire, ainoastaan silloin, kun on aikaa ja jaksamista. 

Nettipelien pelaaminen. En yleisesti ottaen ole erityisen innokas pelaamaan yhtään mitään, mutta mulla on muutama suosikki Internetistä löytyvissä yksinpeleissä. Ensinnäkin Aapeli.comin klassinen matopeli, toiseksi Älypään eri tietovisat ja kolmanneksi Älypään Sana-arvaus, jossa ensin tavut ja sitten kirjaimet täytyy järjestää oikein niin, että niistä tulee sana. Niitä jaksan pelata vaikka kuinka kauan. 

Elokuvissa käynti. Harvoin tulee elokuvia, joita todella haluan nähdä, mutta kun tulee, nautin suuresti elokuvissa käymisestä. Erityisesti pidän yksin elokuvissa käymisestä, siitä, että saan päättää itse, mitä menen katsomaan ja milloin, saan rauhassa ostaa vaikka kilon irtokarkkeja jos haluan, eikä mun tarvi sopia kenenkään muun kanssa, mitä ostan ja kuinka paljon, saan syventyä elokuvaan ilman että kukaan vaatii asianmukaisia reaktioita vieressä ja saan pohtia elokuvaa rauhassa jälkikäteen ilman kommentointitarvetta. Toki tykkään tosi paljon myös hyvän ystävän kanssa elokuvissa käymisestä, mutta jotenkin olen nyt päässyt erityisesti yksin leffassa käymisen iloon käsiksi.

Teatterissa käynti. Sitä tulee tehtyä paljon harvemmin, haluaisin tehdä paljon enemmän.

Saunominen. Tällaiselle ainaiselle vilukissalle ei mikään ole parempi tapa päättää päivä kuin saunominen.

Halaaminen. Olen lopulta aika läheisyysriippuvainen ihminen ja tykkään halata niitä ihmisiä, joiden kanssa se tuntuu oikeasti luonnolliselta ja hyvältä.

Listojen tekeminen. Kuten tästäkin listasta huomaatte, mulla on jokin listafetissi.

Tekstareiden saaminen. Jo pelkkä tekstarin merkkiääni aiheuttaa mulle hyvänolontunteen. Puhelun ääni taas saa mut voimaan pahoin.

Valokuvat. Tykkään ottaa valokuvia, mutta aivan erityisesti nautin valokuvissa olemisesta, poseeraamisesta. Rakastan myös valokuvien järjestelemistä, kansioihin liimaamista ja niiden katselua jälkikäteen. 

Huvipuistot. Rakastan hurjia laitteita, liukumäkiä ja sensellaista. Haaveilen aikuisten pallomeristä, aikuisille mitotetuista keinuista ja kiipeilytelineistä, aikuisten HopLopista. Ehkä niitä vielä joskus tuleekin...

Irish Coffeen juominen. En pidä menevistä baari-illoista, mutta rakastan istumista yhden tai muutaman ihmisen kanssa yhdellä tai parilla drinkillä, Irish Coffeella tai jollain muulla yhtä hyvänmakuisella juomalla, paikassa jossa pystyy keskustelemaan samalla.

Lahjojen antaminen ja saaminen. Musta on kiva saada lahjoja, mutta erityisen iloiseksi tulen, jos saan antaa jollekin ihmiselle sellaisen lahjan, josta näen hänen aidosti ilahtuvan. Se on mulle paljon ihampi asia kuin itse lahjan saaminen.

Korttien saaminen ja lähettäminen. Arvostan aitoja ja oikeita postikortteja, tykkään saada niitä ja erityisesti tykkään niiden lähettämisestä.

Meri. Tää on käynyt jo ilmi, mutta meren katselemisella ja meren rannalla olemisella on mulle erityinen merkitys.

Leluosastoilla käyminen. Tykkään käydä leluosastoilla kaupoissa ja katsella, minkälaisia leluja nykypäivän lapsilla on.

Muumit. Jos ei oo vielä käynyt selväksi, niin Muumit kaikissa muodoissaan ilahduttavat mua. Muumi-TV-sarja, elokuvat, kirjat, sarjakuvat, astiat, tekstiilit, tavarat, pehmolelut, Muumimaailma, Muumi-tee, Muumi-postikortit, Muumi-postimerkit, kaikki. 

Disney-elokuvat. Erityisesti nyt aikuisena olen kiinnostunut Disneyn piirroeslokuvista, joista lapsena en muista niin kovasti välittäneeni. Olen jälkeenjäänyt.

Joulun odotus. Parasta aikaa vuodessa on mielestäni joulukuu, joulun odotus, joulukalenterin luukkujen availu ja ympärillä asteittain tihentyvä joulutunnelma. Joulu <3

Lastenohjelmien katselu. Viikonloppuaamut ja erityisesti oman lapsuuteni aikaiset ohjelmat. <3 Edelleen, olen vähän jälkeenjäänyt.

Television katselu. Katselen telkkaria tosi vähän, mutta jos koukutun johonkin ohjelmaan, kuten nyt "Klikkaa mua" -sarjaan, on mulle viikon kohokohta aina se, kun tuo ohjelma tulee telkkarista. Seuraan myös mielelläni kyseiseen ohjelmaan liittyviä keskusteluja esim. netissä ja tykkään vaihtaa mielipiteitä muiden kanssa.

Bussissa matkustaminen. Pitkät matkat bussissa ovat oivaa aikaa lukea ja katsoa maisemia. Junamatkustamisesta en ole vielä oppinut samalla tavalla nauttimaan.

Lentokoneessa oleminen on mielestäni erityisen ihanaa, vaikka mulla onkin siitä vain vähän kokemusta. Edes se viime kertainen koko elimistön oksentaminen ulos ei himmentänyt lentokonematkustuksen hohtoa. Olen aina halunnut oppia lentämään.

Haaveilu. Mikä sen parempaa, olivat haaveet sitten pieniä tai vähän isompia.

Nauraminen. Mikään ei ole ihanampaa kuin nauraa oikein sydämensä pohjasta.

Paketointi. En ole kovin hyvä paketoimaan, mutta jotain viehätystä siinä silti on.

Onnistuminen. Kukapa tästä ei pitäisi, mutta mainitsen sen nyt tähän loisteliaaksi lopuksi. On yksi parhaista tunteista saada kokea onnistuneensa jossakin, oli asia mikä hyvänsä. Sen voimalla jaksaa.

Lopetan tähän, en siksi, ettei asioita enempää olisi, vaan siksi, koska tähän on hyvä lopettaa. Nautinnollista päivää jokaiselle!
 

 

Kirjat että kyynelehtisimme

Lupasin eilen jatkaa kirjateemalla, joten nyt sen lupauksen lunastan.
Olen monesti törmännyt internetin kirjapalstoilla keskusteluihin siitä, mitkä kirjat ovat saaneet kenetkin itkemään. 
Eilen kerroin, kuinka harvinaislaatuista on, että kirja saa mut nauramaan ääneen.
Harvinaista on myös, että kirja saa mut itkemään. Se on ehkä vähän yleisempää, kuin ääneen nauraminen, mutta harvinaista kuitenkin.
Ajattelin siis tänään listata vähän niitä kirjoja, joille olen itkenyt.

Tällaisia listoja on vaikea tehdä, sillä olen lukenut elämässäni niin paljon, ja alkanut kirjoittaa lukemani kirjat ylös vasta pari vuotta sitten. Laitan tähän siis vain ne, jotka muistan, eli joku tai jotkut tärkeät kirjat saattavat hyvinkin jäädä pois. Olen pahoillani siitä.

Lisäksi ajattelin nyt ihan suosiolla jättää listasta pois kaikki ne kirjat, joissa jonkun koira tai muu lemmikkieläin kuolee. Muistan, kuinka jo pikkulapsena opin sen, että jos jossakin lastenkirjassa joku sai koiran, niin takuuvarmasti se kirja ei päättynyt ennen kuin koira oli haudattu. Jostain syystä yksikään lapsille kirjoittava ei voinut jättää kertomatta, että koiran elämä on rajallinen ja paljon lyhyempi kuin ihmisen. Ilmeisesti oli aivan ensiarvoisen tärkeää valaista lapsilukijalle, että siitä lemmikkieläimestä täytyy joka tapauksessa jossain vaiheessa luopua.

Koska oon lapsesta lähtien lukenut paljon, olen lukenut myös aivan valtaisan määrän kirjoja, joissa joku ikäiseni päähenkilö saa, yleensä koiran, mutta joskus jonkun muunkin lemmikkieläimen. Suosituin eläin fiktiivisissä kertomuksissa oli kuitenkin koira. Ja lapsille suunnatuissa fiktiivisissä kertomuksissa, joissa seikkaili lapsipäähenkilö, lemmikin saaminen oli myös aika suosittu teema. Ja joka kerta, joka ainut kerta, se koira sitten lopulta kuoli. Suurimmassa osassa tapauksista jollakin tavalla traagisesti, jäi auton alle tai jouduttiin lopettamaan tai joku raateli sen tai se myrkytettiin tai jotakin muuta kamalaa sattui, mutta vähintäänkin koiran piti kuolla vanhuuteen ns. "luonnollisesti". Joka ikinen kerta minä itkin vuolaasti niissä kohdissa, itkin ihan hysteerisesti, ja mulle oli aivan turha yrittää järjellistää, että se oli vain tarina. Lopulta opin siihen, etten enää lukenut ainoatakaan kirjaa, jossa joku sai koiran. Yhä edelleen sanon aina, jos jossakin kirjassa tai elokuvassa vilahtaa koira, että "tää elokuva / kirja ei lopu, ennen kuin toi koira on kuollut." Useimmiten olen valitettavan oikeassa. Yhä edelleen itken niille kohtauksille aivan valtavan paljon.

Joten, jätän ne koirankuolemis-kirjat nyt suosiolla listaamatta, sillä en millään muista niiden kaikkien nimiä, eikä liene enää tarpeen analysoida sitä itkua enempää. Olen pienestä pitäen joutunut ihan oikeassakin elämässä kohtaamaan aivan tarpeeksi rakkaiden koiraystävien ja muiden lemmikkien hautaamisia, musta on jo liikaa törmätä niihin joka välissä fiktiossakin.

Aloitan siis nyt, listalla jonka kirjoja lukiessa jokin muu kuin koiran kuolema on saanut mut kyyneliin. HUOM. Saattaa sisältää spoilauksia kirjoista.

Reko ja Tiina Lundán: Viikkoja, kuukausia
Tää oli harvinaislaatuinen teos. En ole koskaan ennen tätä teosta enkä tän teoksen jälkeen törmännyt toiseen tällaiseen kirjaan, jonka luen kannesta kanteen yhdessä yössä, ja jolle tuon saman yön aikana sekä nauran hervottomasti että itken hysteerisesti. Tämähän on siis jo lähtökohdiltaan uskomattoman surullinen kirja: tositapahtumiin perustuva kertomus kirjailijasta, joka saa tietää  pian kuolevansa, ja kirjoittaa viime tekonaan kirjan yhdessä vaimonsa kanssa. Vakava sairaus ja kuoleman hiljattainen lähestyminen eivät estä lämmintä huumoria ja arjen pienten ilojen ja surujen jatkuvaa läsnäoloa. Tätä kirjaa lukiessa pääsin jotenkin ihan erityisellä tavalla vauhtiin itkemisessä ja itkin saman tien päähenkilön ja hänen perheensä kohtalon lisäksi kaikki menneet, nykyiset ja tulevat omatkin murheeni, itkin kaikki vuosia sitten lopetetut koirat ja kaikki kauan sitten perheessämme sattuneet sairastumiset ja kaiken, mitä nyt vain ihminen voi itkeä.

Torey Hayden: Tiikerin lapsi
Tämäkin on (luultavasti) tositapahtumiin pohjautuva teos, jonka kirjoittaja on toiminut erityisopettajana ja lapsipsykologina. Tiikerin lapsi on tarina yhdestä hänen oppilaastaan, älykkäästä, mutta kaltoin kohdellusta tytöstä, joka oppii luottamaan itseensä ja muihin ihmisiin uudella tavalla saatuaan huolenpidon ja välittämisen kokemuksia opettaja-oppilassuhteessaan. Itkin tälle lähinnä siksi, että sillä hetkellä se toi minulle mieleen omassa elämässäni tapahtuneita, herkistäviä asioita.

Torey Hayden: Auringonkukkametsä
Tää oli vaan niin käsittämättömän surullinen kirja, ettei tunteellisella ihmisellä kerta kaikkiaan ollut muuta  mahdollisuutta, kuin itkeä kyynelkanavansa kuiviin. Pahinta oli, että tääkin takakannen mukaan perustuu tositapahtumiin. Se on tarina nuoresta tytöstä ja hänen äidistään, joka on kokenut elämässään liian kovia. En voi sanoa muuta, kuin että jotenkin suorastaan liian traaginen ja liian julma ja surullinen. Harvoin mikään kirja on näin järisyttävä kokemus.

Torey Hayden: Pöllöpoika
Kyllä, Torey Haydenin kirjoja oon lukenut aika monta. Eikä ne ole aiheiltaan mitenkään hilpeimmästä päästä. Tää oli lastenkirja, lapsille suunnattu kertomus ystävyydestä, siitä, miten kiusatut, syrjityt, yksinäiset ja ulkopuoliset lapset löytävät toisensa, ja miten tuhoisaa voi olla liian suuri kiintymys toiseen elävään olentoon. Tän ei ainakaan väitetty perustuvan tositapahtumiin, enkä oikeastaan tiedä, mikä tässä itketti niin kovin. Ehkä juuri se, miten julmat ja lopulliset seuraukset voikaan olla sillä, että pelkästään ja vain ja ainoastaan rakastaa liikaa jotakuta toista.

Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Olin 13-vuotias lukiessani tän ensimmäisen kerran. Kestin mielestäni aika pitkälle aika urhoollisesti. Mutta se kohtaus, missä ensin suosikkihenkilöltäni räjähtää silmät poskille, ja sen jälkeen haavoittuneita täynnä oleva ambulanssi pommitetaan viimeisen päälle raunioiksi niin, ettei varmasti yksikään surkeasti pakoon yrittävä haavoittunut jää sätkimään, oli mulle liikaa.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 2 ja 3
Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei maailmassa ole yhtäkään kirjaa, mitä jokaisen tulisi lukea, niin melkein tekisi mieleni kuitenkin olla sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi lukea Täällä pohjantähden alla -trilogia. Se on suomalaisen kirjallisuuden peruskivi. Se tuo lukijan eteen yhden sukupolven, ihmiset, joista tekstin myötä tulee tuttuja, kuin hyviä ystäviä, niitä, jotka voisivat olla ketä tahansa meistä. Näiden henkilöiden kanssa lukija saa sitten elää maamme historian merkkipaalut, itsenäistymisestä sotien kautta jälleenrakennettuun Suomeen. Eikä varmaan koskaan päästä yksimielisyyteen siitä, pitäisikö sitä kutsua enemmän menetys- vai menestystarinaksi.
Vaikka trilogian ei mitenkään erityisesti mainosteta perustuvan tositapahtumiin, on kuitenkin ilmeistä, että se on jonkinlainen ikkuna kansakuntamme historiaan. Vaikka ei ehkä ollutkaan nimenomaan Akseli ja Elina Koskelaa lapsineen, oli varmasti kuitenkin joitakin, jotka joutuivat elämään ja kokemaan saman kuin he, sen, mitä on vaikea hyväksyä ihmisen joutuvan kohtaamaan elämänsä aikana. Se näissä kirjoissa itketti.

Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas
Tarina 13-vuotiaasta Jennasta, jonka äiti sairastaa vakavanlaatuista syöpää ja lopulta kuolee.
Jutun kulku oli tiedossa alusta lähtien, mutta silti lopulle ei vain voinut olla itkemättä. Kai sitä sitten edes fiktiossa toivoisi ihmeitä silloin, kun niille ei todellisuudessa oikein anneta sijaa.

Jodi Picoult: Sisareni puolesta
Tämäkin tarina oli jo lähtökohdiltaan jotenkin liian surullinen ja liikuttava, enkä oikein uskonut voivani itkeä ääneen, koska luulin tietäväni, mitä tapahtuu. Itkin kuitenkin. Itkin sille, että loppu olikin järkytys, aivan toisella tapaa kuin olin kuvitellut. Ja itkin sille, että itse olin lukuhetkellä lopullisen stressaantunut ja seuraavana aamuna lähdössä Roomaan maratonille.

Merja Laitinen: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet
Tutkimus insestistä, pedofiliasta ja ihmisistä, jotka sen ovat joutuneet kokemaan. Lienee turha analysoida enempää, miksi itkin. Lisäksi tätäkin lukiessani pääsin hyvään itkunpurkamisvauhtiin, joten ei sitä kannattanut kesken lopettaa. Itkeä vollotin saman tien kaikki omatkin vähäpätöiset surkeuteni ja huolenaiheeni.

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
Tarina lukiolaispojasta, joka toteuttaa kouluammuskelun.
Itkin pojan äidin puolesta ja sen vuoksi, miksi sen pojan piti kokea sellaista. Miksi hänen piti joutua tilanteeseen, jossa hän ei nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kouluun ase ladattuna lahtamaan luokkakavereita. Itkin tämän maailman loppumatonta julmuutta, joka on liian todellista rajoittuakseen pelkkään fiktioon.

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Suosikkihenkilöni kuoli. Tän kirjan ilmestymistä odotettiin ensin vuositolkulla, ja sitten saatiin tietää, että joku keskeinen henkilöhahmo kuolee. Arvuuteltiin aina porukalla läpikotaisin, kuka siinä nyt sitten voisi kuolla. Lopulta luen kauhealla kiireellä 1000-sivuisen kirjan läpi ja sydän pysähtyy joka kerta, kun joku dramaattinen tilanne iskee päälle. Ja lopulta, juuri ennen kirjan loppua, raskaan luku-urakan jälkeen, kaiken jännityksen ja tunnelatausten päätteeksi, ei kukaan muu kuin Sirius Musta, se, josta minä pidin kaikkein eniten. Ei lisättävää.

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
15-vuotias Tessa sairastaa leukemiaa ja tietää kuolevansa. Hän on laatinut listan asioista, jotka haluaa tehdä ennen kuin kuolee, ja paras ystävä auttaa häntä siinä.
Taas kerran teos, jonka lopulle ei vain voinut olla itkemättä, vaikka alusta pitäen tiesi, kuinka tulee käymään.

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Tää oli mun lohtukirja viime keväänä, kun mulle tapahtui muutama ikävä asia peräjälkeen. Sain iloa ja voimaa elää tän kirjan avulla.
Ja sit yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroituksia, tapahtui ihan kauhea juttu. Tosta noin vaan. Itkin, mutta olin aika kiitollinen siitä itkusta, koska jollakin tavalla se kirja kuitenkin tuntui myötäelävän mun surullisuutta.

Lopetan tähän, sillä en nyt enää keksi enempää.
Kirjat eivät ole missään surullisuusjärjestyksessä, vaan jälleen vain mieleentulojärjestyksessä. En tiedä miltä tuo lista teidän mielestänne näyttää, mutta siinä se nyt on. Lukekaa tai itkekää ja lukekaa tai olkaa lukematta. :D