Kirjat että kyynelehtisimme

Lupasin eilen jatkaa kirjateemalla, joten nyt sen lupauksen lunastan.
Olen monesti törmännyt internetin kirjapalstoilla keskusteluihin siitä, mitkä kirjat ovat saaneet kenetkin itkemään. 
Eilen kerroin, kuinka harvinaislaatuista on, että kirja saa mut nauramaan ääneen.
Harvinaista on myös, että kirja saa mut itkemään. Se on ehkä vähän yleisempää, kuin ääneen nauraminen, mutta harvinaista kuitenkin.
Ajattelin siis tänään listata vähän niitä kirjoja, joille olen itkenyt.

Tällaisia listoja on vaikea tehdä, sillä olen lukenut elämässäni niin paljon, ja alkanut kirjoittaa lukemani kirjat ylös vasta pari vuotta sitten. Laitan tähän siis vain ne, jotka muistan, eli joku tai jotkut tärkeät kirjat saattavat hyvinkin jäädä pois. Olen pahoillani siitä.

Lisäksi ajattelin nyt ihan suosiolla jättää listasta pois kaikki ne kirjat, joissa jonkun koira tai muu lemmikkieläin kuolee. Muistan, kuinka jo pikkulapsena opin sen, että jos jossakin lastenkirjassa joku sai koiran, niin takuuvarmasti se kirja ei päättynyt ennen kuin koira oli haudattu. Jostain syystä yksikään lapsille kirjoittava ei voinut jättää kertomatta, että koiran elämä on rajallinen ja paljon lyhyempi kuin ihmisen. Ilmeisesti oli aivan ensiarvoisen tärkeää valaista lapsilukijalle, että siitä lemmikkieläimestä täytyy joka tapauksessa jossain vaiheessa luopua.

Koska oon lapsesta lähtien lukenut paljon, olen lukenut myös aivan valtaisan määrän kirjoja, joissa joku ikäiseni päähenkilö saa, yleensä koiran, mutta joskus jonkun muunkin lemmikkieläimen. Suosituin eläin fiktiivisissä kertomuksissa oli kuitenkin koira. Ja lapsille suunnatuissa fiktiivisissä kertomuksissa, joissa seikkaili lapsipäähenkilö, lemmikin saaminen oli myös aika suosittu teema. Ja joka kerta, joka ainut kerta, se koira sitten lopulta kuoli. Suurimmassa osassa tapauksista jollakin tavalla traagisesti, jäi auton alle tai jouduttiin lopettamaan tai joku raateli sen tai se myrkytettiin tai jotakin muuta kamalaa sattui, mutta vähintäänkin koiran piti kuolla vanhuuteen ns. "luonnollisesti". Joka ikinen kerta minä itkin vuolaasti niissä kohdissa, itkin ihan hysteerisesti, ja mulle oli aivan turha yrittää järjellistää, että se oli vain tarina. Lopulta opin siihen, etten enää lukenut ainoatakaan kirjaa, jossa joku sai koiran. Yhä edelleen sanon aina, jos jossakin kirjassa tai elokuvassa vilahtaa koira, että "tää elokuva / kirja ei lopu, ennen kuin toi koira on kuollut." Useimmiten olen valitettavan oikeassa. Yhä edelleen itken niille kohtauksille aivan valtavan paljon.

Joten, jätän ne koirankuolemis-kirjat nyt suosiolla listaamatta, sillä en millään muista niiden kaikkien nimiä, eikä liene enää tarpeen analysoida sitä itkua enempää. Olen pienestä pitäen joutunut ihan oikeassakin elämässä kohtaamaan aivan tarpeeksi rakkaiden koiraystävien ja muiden lemmikkien hautaamisia, musta on jo liikaa törmätä niihin joka välissä fiktiossakin.

Aloitan siis nyt, listalla jonka kirjoja lukiessa jokin muu kuin koiran kuolema on saanut mut kyyneliin. HUOM. Saattaa sisältää spoilauksia kirjoista.

Reko ja Tiina Lundán: Viikkoja, kuukausia
Tää oli harvinaislaatuinen teos. En ole koskaan ennen tätä teosta enkä tän teoksen jälkeen törmännyt toiseen tällaiseen kirjaan, jonka luen kannesta kanteen yhdessä yössä, ja jolle tuon saman yön aikana sekä nauran hervottomasti että itken hysteerisesti. Tämähän on siis jo lähtökohdiltaan uskomattoman surullinen kirja: tositapahtumiin perustuva kertomus kirjailijasta, joka saa tietää  pian kuolevansa, ja kirjoittaa viime tekonaan kirjan yhdessä vaimonsa kanssa. Vakava sairaus ja kuoleman hiljattainen lähestyminen eivät estä lämmintä huumoria ja arjen pienten ilojen ja surujen jatkuvaa läsnäoloa. Tätä kirjaa lukiessa pääsin jotenkin ihan erityisellä tavalla vauhtiin itkemisessä ja itkin saman tien päähenkilön ja hänen perheensä kohtalon lisäksi kaikki menneet, nykyiset ja tulevat omatkin murheeni, itkin kaikki vuosia sitten lopetetut koirat ja kaikki kauan sitten perheessämme sattuneet sairastumiset ja kaiken, mitä nyt vain ihminen voi itkeä.

Torey Hayden: Tiikerin lapsi
Tämäkin on (luultavasti) tositapahtumiin pohjautuva teos, jonka kirjoittaja on toiminut erityisopettajana ja lapsipsykologina. Tiikerin lapsi on tarina yhdestä hänen oppilaastaan, älykkäästä, mutta kaltoin kohdellusta tytöstä, joka oppii luottamaan itseensä ja muihin ihmisiin uudella tavalla saatuaan huolenpidon ja välittämisen kokemuksia opettaja-oppilassuhteessaan. Itkin tälle lähinnä siksi, että sillä hetkellä se toi minulle mieleen omassa elämässäni tapahtuneita, herkistäviä asioita.

Torey Hayden: Auringonkukkametsä
Tää oli vaan niin käsittämättömän surullinen kirja, ettei tunteellisella ihmisellä kerta kaikkiaan ollut muuta  mahdollisuutta, kuin itkeä kyynelkanavansa kuiviin. Pahinta oli, että tääkin takakannen mukaan perustuu tositapahtumiin. Se on tarina nuoresta tytöstä ja hänen äidistään, joka on kokenut elämässään liian kovia. En voi sanoa muuta, kuin että jotenkin suorastaan liian traaginen ja liian julma ja surullinen. Harvoin mikään kirja on näin järisyttävä kokemus.

Torey Hayden: Pöllöpoika
Kyllä, Torey Haydenin kirjoja oon lukenut aika monta. Eikä ne ole aiheiltaan mitenkään hilpeimmästä päästä. Tää oli lastenkirja, lapsille suunnattu kertomus ystävyydestä, siitä, miten kiusatut, syrjityt, yksinäiset ja ulkopuoliset lapset löytävät toisensa, ja miten tuhoisaa voi olla liian suuri kiintymys toiseen elävään olentoon. Tän ei ainakaan väitetty perustuvan tositapahtumiin, enkä oikeastaan tiedä, mikä tässä itketti niin kovin. Ehkä juuri se, miten julmat ja lopulliset seuraukset voikaan olla sillä, että pelkästään ja vain ja ainoastaan rakastaa liikaa jotakuta toista.

Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Olin 13-vuotias lukiessani tän ensimmäisen kerran. Kestin mielestäni aika pitkälle aika urhoollisesti. Mutta se kohtaus, missä ensin suosikkihenkilöltäni räjähtää silmät poskille, ja sen jälkeen haavoittuneita täynnä oleva ambulanssi pommitetaan viimeisen päälle raunioiksi niin, ettei varmasti yksikään surkeasti pakoon yrittävä haavoittunut jää sätkimään, oli mulle liikaa.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 2 ja 3
Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei maailmassa ole yhtäkään kirjaa, mitä jokaisen tulisi lukea, niin melkein tekisi mieleni kuitenkin olla sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi lukea Täällä pohjantähden alla -trilogia. Se on suomalaisen kirjallisuuden peruskivi. Se tuo lukijan eteen yhden sukupolven, ihmiset, joista tekstin myötä tulee tuttuja, kuin hyviä ystäviä, niitä, jotka voisivat olla ketä tahansa meistä. Näiden henkilöiden kanssa lukija saa sitten elää maamme historian merkkipaalut, itsenäistymisestä sotien kautta jälleenrakennettuun Suomeen. Eikä varmaan koskaan päästä yksimielisyyteen siitä, pitäisikö sitä kutsua enemmän menetys- vai menestystarinaksi.
Vaikka trilogian ei mitenkään erityisesti mainosteta perustuvan tositapahtumiin, on kuitenkin ilmeistä, että se on jonkinlainen ikkuna kansakuntamme historiaan. Vaikka ei ehkä ollutkaan nimenomaan Akseli ja Elina Koskelaa lapsineen, oli varmasti kuitenkin joitakin, jotka joutuivat elämään ja kokemaan saman kuin he, sen, mitä on vaikea hyväksyä ihmisen joutuvan kohtaamaan elämänsä aikana. Se näissä kirjoissa itketti.

Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas
Tarina 13-vuotiaasta Jennasta, jonka äiti sairastaa vakavanlaatuista syöpää ja lopulta kuolee.
Jutun kulku oli tiedossa alusta lähtien, mutta silti lopulle ei vain voinut olla itkemättä. Kai sitä sitten edes fiktiossa toivoisi ihmeitä silloin, kun niille ei todellisuudessa oikein anneta sijaa.

Jodi Picoult: Sisareni puolesta
Tämäkin tarina oli jo lähtökohdiltaan jotenkin liian surullinen ja liikuttava, enkä oikein uskonut voivani itkeä ääneen, koska luulin tietäväni, mitä tapahtuu. Itkin kuitenkin. Itkin sille, että loppu olikin järkytys, aivan toisella tapaa kuin olin kuvitellut. Ja itkin sille, että itse olin lukuhetkellä lopullisen stressaantunut ja seuraavana aamuna lähdössä Roomaan maratonille.

Merja Laitinen: Häväistyt ruumiit, rikotut mielet
Tutkimus insestistä, pedofiliasta ja ihmisistä, jotka sen ovat joutuneet kokemaan. Lienee turha analysoida enempää, miksi itkin. Lisäksi tätäkin lukiessani pääsin hyvään itkunpurkamisvauhtiin, joten ei sitä kannattanut kesken lopettaa. Itkeä vollotin saman tien kaikki omatkin vähäpätöiset surkeuteni ja huolenaiheeni.

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
Tarina lukiolaispojasta, joka toteuttaa kouluammuskelun.
Itkin pojan äidin puolesta ja sen vuoksi, miksi sen pojan piti kokea sellaista. Miksi hänen piti joutua tilanteeseen, jossa hän ei nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kouluun ase ladattuna lahtamaan luokkakavereita. Itkin tämän maailman loppumatonta julmuutta, joka on liian todellista rajoittuakseen pelkkään fiktioon.

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
Suosikkihenkilöni kuoli. Tän kirjan ilmestymistä odotettiin ensin vuositolkulla, ja sitten saatiin tietää, että joku keskeinen henkilöhahmo kuolee. Arvuuteltiin aina porukalla läpikotaisin, kuka siinä nyt sitten voisi kuolla. Lopulta luen kauhealla kiireellä 1000-sivuisen kirjan läpi ja sydän pysähtyy joka kerta, kun joku dramaattinen tilanne iskee päälle. Ja lopulta, juuri ennen kirjan loppua, raskaan luku-urakan jälkeen, kaiken jännityksen ja tunnelatausten päätteeksi, ei kukaan muu kuin Sirius Musta, se, josta minä pidin kaikkein eniten. Ei lisättävää.

Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
15-vuotias Tessa sairastaa leukemiaa ja tietää kuolevansa. Hän on laatinut listan asioista, jotka haluaa tehdä ennen kuin kuolee, ja paras ystävä auttaa häntä siinä.
Taas kerran teos, jonka lopulle ei vain voinut olla itkemättä, vaikka alusta pitäen tiesi, kuinka tulee käymään.

Ulla-Lena Lundberg: Jää
Tää oli mun lohtukirja viime keväänä, kun mulle tapahtui muutama ikävä asia peräjälkeen. Sain iloa ja voimaa elää tän kirjan avulla.
Ja sit yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroituksia, tapahtui ihan kauhea juttu. Tosta noin vaan. Itkin, mutta olin aika kiitollinen siitä itkusta, koska jollakin tavalla se kirja kuitenkin tuntui myötäelävän mun surullisuutta.

Lopetan tähän, sillä en nyt enää keksi enempää.
Kirjat eivät ole missään surullisuusjärjestyksessä, vaan jälleen vain mieleentulojärjestyksessä. En tiedä miltä tuo lista teidän mielestänne näyttää, mutta siinä se nyt on. Lukekaa tai itkekää ja lukekaa tai olkaa lukematta. :D