Muutaman viime päivän ajan on ärsyttänyt kaikki, ihan kaikki. Olen vihainen jokaiselle ja joka asiasta, ja tietysti kaikkein eniten itselleni.
Ärsytti eilen eräs kaupassa edelläni ollut miesasiakas, joka vaan selitti sille myyjälle jotain turhanpäiväistä, eikä mielessäkään ilmeisesti häivähtänyt, että joku muukin siellä kaupassa voisi haluta maksaa ostoksensa.
Ärsytti joku idiootti liikennevaloissa, joka rämpytti minkä kerkesi sitä nappia, mitä jalankulkijat voi painaa, jos ne haluaa, että jalankulkijoille joskus syttyy vihreä. Se oli niin keskittynyt sen napin pahoinpitelemiseen, että kun vihreä valo sitten lopulta syttyi, siltä kesti puoli minuuttia ymmärtää lähteä ylittämään tietä. Ärsyttää kaikki typerät ihmiset ja kaikki mahdolliset idioottimaisuudet, joita tämä maailma on tulvillaan. Ärsyttää tämän blogin kirjoitus, josta ei ole mitään hyötyä eikä iloa kellekään, ärsyttää kaikki sosiaaliset mediat, sähköpostit, kaikki vaatimukset ja velvoitteet mitä tunkee joka nurkalta. Kaikkein eniten tietysti ärsytän itse itseäni, vihaan itseäni, olen sitten millainen tahansa tai toimin miten tahansa. Koskaan ei ole hyvä. Tekee niin tai näin, aina jää paha olo. Tekee tai jättää tekemättä, menee tai jättää menemättä, aina ahdistaa niin, ettei henkeä saa.
Ärsyttää niin, että itkettää. Tänään taas itkua on riittänyt paljon enemmän kuin pystyn sanallistamaan syitä.
Voi kuinka tuttu tunne. Hyvä että saat sanottua ulos tuon, että suututtaa ja ärsyttää. Riittämättömyyden tunne on varmasti yksi ärsyttävimmistä tunteista, joita on. Siihen liittyy niin paljon toteutumattomia toiveita, ylimitoitettuja vaatimuksia itseä kohtaan, syyllisyyttä, häpeää.
VastaaPoistaJoskus pohdin, kuinka onnellinen olinkaan silloin, kun en tiennyt tämän paskan maailman paskoista vaatimuksista mitään. Elin turvassa lapsuudenkodissani, luin kirjoja ja kävin koulua. Aikuisuuden myötä havahduin siihen, että tälle maailmalle ei mikään riitä. Aina voisi asiat tehdä paremmin ja tehokkaammin. Parhaiten selviytyvät ne, jotka rakentavat riittävän paksut muurit minuutensa ympärille ja päättävät, että minä riitän juuri tällaisena kuin olen - ja hyväksyn muutkin sellaisina kuin he ovat, epätäydellisinä ja keskeneräisinä. Hengitä syvään ja sano itsellesi:"Olen riittävän hyvä ja kelpaan itselleni juuri tällaisena kuin olen. Se on ihan se ja sama, mitä muut minulta odottavat. En ole kenellekään tilivelvollinen tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni."
S