Kuluneiden viikkojen perustunne on ollut osapuilleen seuraavanlainen:
Kaikki voimat ovat valuneet elimistöstä pois.
Tuntuu, että en pysty yksinkertaisimpaankaan asiaan.
Elämä on joka osaltaan tympeän vastenmielistä. En tiedä, kuinka tätä jaksaa.
Saatan itkeä sellaisistakin syistä, että joku katsoo jollain tavalla tai joku sanoo jotain tai joku mennyt asia tulee mieleen ilman erityistä syytä.
Haaveilen, että saisin vain olla. Olisipa tila, jossa ei tarvitsisi tehdä mitään.
Tänään oli päivä, jona koin saavani hetken verran apua tähän oloon.
Mistä apu tuli?
Shoppailureissusta, jonka aioin perua vielä edellisenä päivänä, koska tuntui, että en jaksa lähteä. Siitä huolimatta, että minun ei tarvitse muuta kuin istua auton kyytiin ja sitten katsella asioita ja ehkä ostaa.
Olen itse ehdottanut reissua, koska tarvitsisin ja haluaisin uuden juhlamekon. Kuluva kesä on poikkeuksellinen: edessä on neljät juhlat. Eikä minulla ole hyvää mekkoa. En siis anna itselleni lupaa ostaa, kuten joskus aiemmin, vaan nyt ihan oikeasti tarvitsen, ja jossain vaiheessa olen ollut innoissani tästä asiasta.
Edellisellä viikolla on kysytty, aikaistettaisiinko reissua. Olen vastannut tylysti, että ei aikaisteta. Olen vastannut näin ihan vain siksi, että aikataulujen vekslaamisen vaiva tuntuu liian massiiviselta.
Reissua edeltävänä päivänä makaan sängyllä ja sanon kumppanilleni, että perun sen huomisen reissun, koska en jaksa lähteä.
Hetken kuluttua kumppanini tulee, ottaa tiukan halausotteen ja sanoo, että älä peru.
Päätän, että en peru, yritän jaksaa lähteä. Eihän minun tarvitse mitään ostaa, jos en löydä mitään.
Saan lähdettyä reissuun, ja kun päästään juhlapukuosastolle, tapahtuu ihme.
En ole ikinä kokenut sellaista, ja ajattelen, että tämä on juuri sitä, mitä elämältäni haluaisin. Tällaista jokainen ihminen tarvitsisi.
Sovitan liikkeen jokaisen juhlamekon, johon voisin kuvitella pukeutuvani.
Aluksi tunnen turhautumista. Juhlamekkoja on vaikea saada päälle. Vetoketjut ovat tiukassa, eikä niitä ylety itse saamaan alas ja ylös loppuun asti. Tuntuu turhauttavalta ottaa vastaan apuakaan. Ajattelen, että minun pitäisi pystyä tähän yksin.
Jossain vaiheessa joku naksahtaa kohdalleen. Yhtäkkiä opin solahtamaan mekkoihin eksponentiaalisen lyhyessä ajassa verrattuna ensimmäisiin sähellyksiin. Pukeudun mekkoihin, pyörähtelen niissä, minulle kannetaan lisää.
Yksi mekko on ylitse muiden.
Se on se oikea.
Ostan sen.
Menemme seuraavaksi katsomaan kenkiä. Ajattelen, että ostan kengät, jos löydän hyvät. En oikein usko, että löytäisin hyviä.
Jostain pulpahtavat esiin kengät, jotka sopivat täydellisesti äsken ostamaani mekkoon. Kun sovitan niitä jalkaan, ne sopivat myös jalkaani prikulleen. En ole koskaan kokenut sellaistakaan. Kengät on suorastaan pakko ostaa, ei niitä voi jättää ostamatta.
Päivän kruunaa hajuvesi.
Olen haaveillut hajuveden ostamisesta yli vuoden. Olen kulkenut ympäriinsä testailemassa hajuvesiä.
Rakastan hajuvesiä ja tuoksuja, mutta aikuisiässä olen tullut melko nirsoksi. Minun on todella vaikea löytää hajuvettä, mikä miellyttäisi tarpeeksi.
Tuoksun pitää olla puhtaan raikas ja yksinomaan hyvä. Siinä ei saa olla yhtäkään sivujuonteen juonnetta, josta en pitäisi. Se ei saa missään nimessä olla liian voimakas.
Vajaan vuoden etsinnän jälkeen miellyttävä hajuvesi on löytynyt, mutta se on niin kallis, että en raaski ostaa sitä.
Tällä reissulla menen katsomaan hajuvettä aikeenani vain esitellä se seuralaisilleni. Tämä on se hajuvesi, minkä vielä joskus ostan, mutta en tänään.
En löydä juuri sitä hajuvettä, jonka haluaisin esitellä. Kaikki muut saman sarjan hajuvedet tuntuvat olevan esillä, mutta ei juuri se, minkä olisin halunnut esitellä.
Lähden pois kaupasta, mutta ajatus hajuvedestä jää kaivelemaan mieltäni.
Reissun loppupuolella kysyn seuralaisiltani, voitaisiinko vielä uudestaan mennä katsomaan hajuvesiä. Voisin huvikseni katsella muita vaihtoehtoja, kun sitä haluamaani ei nyt löytynyt.
Menemme.
Ja mitä tapahtuu?
Löydämme alennusmyyntipöydältä myymälän viimeisen pullon sitä hajuvettä, minkä kaikkein eniten halusin. Viimeisen pullon. Viidenkymmenen prosentin alennuksessa.
En epäröi hetkeäkään marssiessani kassalle hajuvesipullo kourassa.
Päivän ajatukseni on:
tällaista ihminen vaan joskus tarvitsee.
Sitä, että saa sovittaa kaikki liikkeen juhlamekot ja pyörähdellä niissä kyllikseen hyvien makutuomareiden edessä
ja sitä, että ostaa itselleen tuoksun, jonka kaikkein eniten haluaa.
Päivä oli paras aikoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti