Sinistä valoa, harmaata valoa

Sinistä valoa, harmaata valoa

sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Viikko 28: Arjen ihmeitä

Viime viikolla harjoittelin rajojen vetämistä. 
Kuluneella viikolla puolestaan otin harjoittelun kohteeksi arjen ihmeiden huomaamisen, josta kirjoitin kesäkuussa. 

Arjen ihmeitä olivat kuluneella viikolla muunmuassa nämä asiat:

Sain viestin ystävältäni. Hänen ystävänsä oli kommentoinut minun käytöstäni viikonlopun polttareissa kauniilla sanoilla. Ystävä oli pyytänyt saada jakaa nämä sanat minulle. Sanat tekivät päivästäni hyvän.

Kävimme kumppanini synttäri-illallisella ja otimme alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Jälkiruokabrownies-kakun päällä oli pieniä, vaaleanpunaisia, makean makuisia hippuja. 

Ryhmäliikuntatunnilla soi mielettömän hyvä musiikki, jonka antamalla voimalla jaksoi, vaikka muuten ei olisi jaksanut. 

Pääsin töissä suorastaan jonkinlaiseen flow-tilaan perjantai-iltapäivänä. 

Käytin koiran ulkona kesäaamuna puiden humistessa auringon jo lähes paistaessa.

Istun koiran kanssa ulkona portaalla ja ympärillämme on kaunista ja vihreää. 

Viikon lopulla tulee vastaan hurjempi tilanne ja kysymys:
Kumppanini kaveri on odottanut junaa juna-asemalla. Yhtäkkiä, vain vähän ennen junan tuloa hän on havainnut tuntemattoman, nuoren ihmisen makaamassa junaraiteilla. Tämä junan odottaja on rynnännyt kiskomaan raiteilla makaavaa pois raiteilta. Raiteilla maannut on yrittänyt kaikin voimin vastustella ja huutanut keuhkojensa täydeltä, että haluaa kuolla. Junaa odottanut on kuitenkin fyysisiltä voimiltaan vahvempi ja onnistuu vastustuksesta huolimatta estämään kuolemankaipuista jäämään junan alle. Hän soittaa hätänumeroon ja jää odottamaan viranomaisapua. 

Kysymys kuuluu: kuinka itse olisit toiminut tällaisessa tilanteessa?

Itse en osaa sanoa, olisinko osannut tarttua toimeen, eli rynnätä täysillä pelastamaan ihmistä erittäin rajallisen ajan puitteissa. Olisin saattanut jäädä vain tuijottamaan. 
Olisin ehkä miettinyt, olenko itse vaarassa, jos syöksyn kiskomaan vastustelevaa ihmistä pois junaraiteilta vain vähän ennen junantuloa. 
Olisin myös ehkä vähän miettinyt, mikä tässä tilanteessa on oikea toimintatapa. 

Onko se kaikille muille selvää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti