Työttömyyden orjat sorron yöstä nouskaa

Tammikuu osoittautuikin liian lyhyeksi edellisen postauksen lupauksen pitämiseen. Kirjavuosi 2017 -postaus jää nyt valitettavasti helmikuulle. Pahoittelen aiheuttamaani pettymystä, ja kirjoitan toisen lupaamistani postauksista nyt. Asiakokonaisuus, joka nyt on enemmän kuin ajankohtainen.

Tässä maassa pyritään nyt kovasti aktivoimaan työttömiä ihmisiä.

Olen ymmärtänyt suurin piirtein vanhempieni ikäisten ihmisten puheista, että ennen maailmassa töihin vain mentiin. Näin oli erityisesti, jos ihminen hankki itselleen koulutusta, ja aivan erityisesti, jos ihminen oli korkeasti koulutettu. Sitä vain mentiin johonkin ja saatettiin viettää samassa paikassa koko työura.

Vielä nykyäänkin on ihmisiä, jotka vain menevät töihin. On aloja, joilla riittää työpaikkoja. Sen lisäksi on ja on aina ollut ihmisiä, jotka sattuvat oikeaan paikkaan oikeaan aikaan tuurilla, ja joilla sattuu olemaan suhteita. Tässä maassa mellastaa siis edelleen suuri määrä ihmisiä, joiden näkökulmasta töihin vain mennään, jos sinne halutaan mennä, ja työttömiä ovat ne tyhmät, laiskat ja saamattomat luuserit, joista ei ole mihinkään ja jotka eivät halua kantaa yhteiskuntavastuutaan.

Tämä on minun teoriani siitä, miksi työttömien aktivointimalli on keksitty: hyväosaiset ja onnekkaat ihmiset eivät ymmärrä omaa onnekkuuttaan ja omaa tuuriaan, vaan ihan vakavissaan kuvittelevat, että heidän hyvä tilanteensa johtuu heidän omista kyvyistään, osaamisestaan ja paremmuudestaan. Sitä myöten he näkevät työtä vailla olevat niin ikään oman epäonnensa seppinä. Ministerit ja uutistenlukijat kehtaavat täysin pokkana puhua televisiossa kerta toisensa jälkeen siitä, että "kannustamme työttömiä aktivoitumaan" sillä "loppupeleissä työn saanti on itsestä kiinni".

Mikä on mahtanut olla työttömyysturvan alkuperäinen idea?

 Itse olen kokenut sen, mitä on olla työtön, vaikka työnsaanti olisi ainoa asia, mitä haluaa, minkä edestä olisi valmis muuttamaan minne tahansa, tekemään töitä joka ei vastaa omaa koulutusta, tekemään töitä, joita erityisemmin ei haluaisi tehdä, tekemään ties mitä, että vain pääsisi töihin ja kantaisi yhteiskuntavastuunsa.

Olen kokenut sen, että töihin ei noin vain mennä. Niihin ei mennä silloinkaan, vaikka ei valikoisi hakemiaan töitä ja vaikka kuinka aktiivisesti niitä hakisi.
Kun heittäydyin liian aktiiviseksi, eli halusin opiskella lisää, toisin sanoen tehdä sen ainoan, minkä enää näin mahdolliseksi työnsaannin edistämisen kannalta, työvoimatoimisto kielsi sen, sillä minulla "ei ollut lisäkoulutuksen tarvetta".
Kun sain keikkatöitä, työttömyystukeani leikattiin.
Samaan aikaan uutisissa puhuttiin siitä, kuinka työttömiä pitäisi saada aktivoitua, kouluttautumaan ja menemään keikkatöihin.
Jos työtön yritti itse aktivoida itsensä, se ei sopinut.

Jokaisessa työnhakuoppaassa ja koulutuksessa, jonka läpikävin edistääkseni työnsaantiani, kuulin kerta kerran jälkeen samat, valitettavasti aina yhtä kummalliset asiat.
Niiden ihmisten kesken, jotka saavat palkkansa työttömien ohjeistamisesta, vallitsee täysin yksi ja sama keskustelun tapa.
Jostain syystä se on yksioikoinen työttömien syyllistäminen.

Jos et saa töitä, vika on sinussa. 
Jos olet hakenut paljon töitä, etkä ole niitä saanut, hakemuksissasi on vikaa. Jos olet päässyt haastatteluun, etkä saa työpaikkaa, teit jotain väärin haastattelussa. 
Tee parempia hakemuksia. 
Toimi paremmin työhaastattelussa. 
Olet nyt huono. 
Muutu paremmaksi. 
Muutu sellaiseksi, että sinut kelpuutetaan jonnekin töihin. 

Neuvojen takana oli jotain totuuspohjaa, sillä ainahan on varaa miettiä, mitä voisi tehdä vielä paremmin, mikä ehkä meni vikaan ja miten voisi seuraavalla kertaa toimia toisin.

Vasta jälkikäteen minulle kuitenkin on kunnolla kirkastunut se aivan yhtä tosiasiallinen fakta, joka työttömille puhuttaessa jätetään systemaattisesti kertomatta.

Jos et saa töitä, vika ei välttämättä ole sinussa.
Voi olla, että olisit voinut tehdä jotain toisin,
mutta aivan yhtä mahdollista on, että todellinen vika on jossain muualla kuin sinussa.

Et saa töitä esimerkiksi siksi, että elämä on sattumien summa. Ihmiset, lukuisat työnhakijat ja työhaastatteluja tekevät, elävät samassa sattumien tulvassa, jossa perhosen siiven räpäytys voi muuttaa kaiken. Rekrytoija ja rekrytoitava tulevat tilanteeseen ja toimivat siinä kulloistenkin olosuhteiden alaisina, jatkuvasti muuttuvassa syiden ja seurausten ketjussa. Joku miellyttää jotakin, joku vaikuttaa jossakin hetkessä johonkin, heilauttaa vaakaa juuri ratkaisevan millin johonkin suuntaan. Voi olla, että jälkikäteisanalyysissa kukaan ei osaisi tarkalleen raportoida, miksi juuri näin kävi, miksei toisella tavalla.

Valitettavasti suureen osaan avoimista työpaikoista on jo valittu joku. Ei siis auta, vaikka olisit kuinka paras, vaikka tekisit mitä. Työnhakumaailma on täynnä teatterihaastatteluja, jotka byrokratian vuoksi on pakko pitää, koska paikkaan ei voida ottaa jo valittua laittamatta sitä virallisesti auki.

Ja mikä ehkä tärkeintä, useimmiten työnantajan on pakko valita vain yksi, vaikka loistavia hakijoita olisi kymmenittäin.
Et siis välttämättä ole huono. Saatat olla yksi hyvistä, joista vain yksi voidaan ottaa. Saatat olla se, jonka valintaa mietitään viimeiseen hetkeen asti, ja sitten jostain perhosen siiven heilautuksesta päädytään johonkuhun toiseen.

Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että työttömälle näitä asioita ei kerrota.
Työnhakuohjauksessa kehotetaan muuttumaan huonosta paremmaksi.
Pitkään jatkuvat työnhakuprosessit, joissa perhosen siiven värähdys ei heilauta omaa tilannetta paremmaksi, murentavat ihmisen.
Ihminen kulkee ympäriinsä, yrittää, yrittää turhaan, tulee rangaistuksi siitä jos ei "aktivoidu ja mene töihin" ja siitä, jos yrittää aktivoitua. Ihminen näkee, miten joillekuille toisille käy hyvin, he sattuvat olemaan sattumien maailmassa oikeassa paikassa, minkä jälkeen he puolestaan alkavat mellastaa siitä, mikseivät kaikki toimi samoin kuin he, ja vain mene töihin.
Ihminen kuulee ympäriltään, jokaiselta vastaantulijalta, jatkuvasti kysymyksiä siitä, eikö hän todellakaan vieläkään ole saanut töitä.
Ja ihminen murenee, väistämättä.
Kun tätä oikein pitkään jatkuu, ihminen ei näe turhassa yrittämisessä enää järkeä. 
Noidankehä on valmis.

Tarkoitukseni ei ole tällä postauksella tuomita mustavalkoisesti kaikkea sitä, mikä työttömiin kohdistuu. Ymmärrän, että kaikenlainen byrokratia ja aktivointimallit tulevat kyseeseen, sillä oikeasti on olemassa myös sellaisia, jotka haluaisivat vain maata kotona ja nostella tukia, tehdä mitä tahansa muuta kuin mennä töihin.

Tämä postaus on kuitenkin pakko kirjoittaa, sillä näen ympärilläni liikaa sellaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat, että heidän tuurinsa johtuu heidän omasta paremmuudestaan.
On selvää, että omalla panostuksella pääsee pitkälle. Esimerkiksi omalla ahkeralla kouluttautumisella ja aktiivisuudella ja joustavuudella työnhaussa pääsee huomattavasti pidemmälle kuin silloin, jos ei ole valmis näkemään vaivaa eikä yrittämään. 
Kaikkea oma panos, suuntaan tai toiseen, ei kuitenkaan ratkaise.

Uskallan väittää, että on paljon niitä, joilla on samankaltainen tausta ja sama kokemus kuin minulla. En ole yksin näiden ajatusten kanssa.

Olen vain nyt siirtynyt siihen käsittämättömän hyväosaiseen joukkoon, joka voi puhua tästä aiheesta ääneen.
Täyttää lupauksen, jonka joskus itselleni tein.

Jos joskus pääsen vahvempaan asemaan, asetun aina heikomman puolelle. 

Tein tämän lupauksen itselleni, ja heitän tämän haasteen nyt sinulle, joka tätä luet.

Asetu heikommassa asemassa olevan puolelle, sillä hän itse ei useinkaan pysty pitämään omia puoliaan.
Miksi?
Siksi, koska aivan yhtä hyvin sinä voisit olla hänen asemassaan.
Syystä tai toisesta et juuri nyt ole, mutta loppujen lopuksi elämä on melko mielivaltaista peliä. Sinä voisit aivan hyvin olla heikommassa asemassa, ja tuo juuri nyt heikommassa asemassa oleva voisi olla sinun asemassasi.

Eikä nyt puhuta pelkästään konditionaalimuodossa.
Jonakin päivänä sinä voit olla heikommassa asemassa kuin hän.

Kun ajattelet työttömien aktivointimallia, ajattele se ennen kaikkea tämän kysymyksen kautta:
Entä jos sen kohteena olisit sinä?

Ei ole mitään syytä, miksi se et voisi olla sinä.