Tämän vuoden helmikuussa luin Mirkka Torikan kirjan Rakas katastrofini.
Se oli helmikuussa lukemistani kirjoista paras. Se oli myös yksi vaikuttavimmista kirjoista aikoihin.
Kirjan avulla muistin myös tuon mainitsemani Petri Laaksosen kappaleen. Kaikkien näiden vuosien jälkeen vihdoin minulle valkeni, mistä kappaleen sanoissa voisi olla kyse.
Kirjassa Mirkka Torikka kertoo tarinan omasta elämästään. Hän on mennyt nuorena naimisiin rakastamansa miehen kanssa. He ovat saaneet ihania lapsia ja muuttaneet hienoon omakotitaloon. Kaikki on vaikuttanut olevan uskomattoman hyvin.
Lasten ollessa pieniä talo paljastuu hometaloksi ja mies päättää tappaa itsensä. Katastrofit tapahtuvat yhtäaikaa.
Mirkka Torikka päättää, että hänen katastrofeistaan ei tarvitse puhua kuiskaten.
Hän puhuu kirjassa kulissien kaatamisesta ja tarpeesta puhua asioista niin kuin ne ovat.
Hän puhuu myös siitä, mitä minäkin olen usein miettinyt: yhteiskuntamme tavasta syöttää ihmisille ajatusta unelmien tärkeydestä. Puhetta siitä, kuinka kaikki on mahdollista, jos vain tarpeeksi yrittää, tai jos jotain oikeasti haluaa. Pitää osata unelmoida ja tavoitella unelmiaan.
Mirkka Torikka kirjoittaa pitävänsä tärkeänä, että unelmistaan osaa tarvittaessa myös luopua. Ehkä myös sitä olisi tärkeää opettaa lapsille.
Kärsimyskin kuuluu elämään. Se ei välttämättä kirkasta eikä jalosta ketään, mutta sekin kuuluu elämään.
Nämä ajatukset koskettivat minua syvästi.
Samoin olin vaikuttunut siitä, kuinka Torikka kirjoitti miehestään ja heidän välisestään rakkaudesta. Miehensä haudalla hän luki säkeen Petri Laaksosen kappaleesta, jonka olen maininnut edellä.
Yhä uudelleen kanssasi lähtisin
yhä tekisin kaiken kuin silloinkin
yhä uudelleen kanssasi tanssisin
aamun valkeaan iltojen varjoihin.
Vaikka jokaisen kyyneleen tietäisin
jonka sulta saan, lähtisin sittenkin.
Hetken onnelle hintaa jos kertyykin
yhä vieläkin hinnan sen maksaisin
pelkkää tyyntä en enää mä tahtoiskaan
tulkoon myrsky ja yö yhä uudestaan.
Tätä kutsuisin tarinaksi rakkaudesta.
Toivon, että vosin itse joskus sanoa tai ajatella samankaltaisesti.
Toivoisin myös, että jokainen pysähtyisi ajattelemaan kirjan sanoja.
Unelmointi on tärkeää, mutta niin voi olla myös unelmista luopuminen.
Omista onnettomuuksista ei tarvitse puhua kuiskaten.
Kunpa osaisimme kaataa kulissit.
Kunpa olisi joku, jonka kanssa lähtisi yhä uudelleen, vaikka tietäisi etukäteen jokaisen kyyneleen.
Naimisiin mennessä synnytetään tilanne jossa jossain vaiheessa syntyy leski (tai eronneet). Alussa se ei välttämättä tule mieleen. Uskaltaisinko mennä naimisiin ilman unelmaa?
VastaaPoistaVoi olla, että eron tai leskeyden mahdollisuus ei tule kaikille mieleen hääpäivänä. Ajattelen kuitenkin, että yleisempi toive tai olettamus on se, että leskeys on jossain kaukana tulevaisuudessa, ei kymmenen vuoden sisällä naimisiinmenosta oman käden kautta, yhteisten lasten ollessa pieniä ja talon paljastuesa hometaloksi. Kun kaikki nämä asiat tapahtuvat ja toinen osapuoli silti sanoo, että lähtisi tähän yhä uudestaan - silloin nostan hattua rakkaudelle.
VastaaPoista