Tänä vuonna helmikuulle osui monta pientä ja siksi niin suurta hyvää asiaa. Helmiä. Kerron joistakin niistä tässä, var så goda.
Minulle tarjoiltiin elämäni ensimmäisen kerran laskiaispullaa mantelimassalla. Neljä vuotta sitten, juuri tämän blogin aloittaneena, kirjoitin mantelimassalaskiaispullista, joita haikailin kahvilan lasivitriinin takaa, ja mietin, miksi syön niin harvoin laskiaispullia ja miksi syön niitä aina hillolla ja / tai kermavaahdolla, miksen ole saanut niitä mantelimassalla, mantelimassa pitäisi ottaa tavoitteeksi.
Tämän vuoden laskiaistiistaina osallistuin kokoukseen, jossa prioriteetit oli osattu asettaa täsmälleen oikein. Ennen kokousta lähetettiin sähköpostitse kysymys, sopiiko kaikille, että laskiaispullat tarjoillaan mantelimassalla. Mitään muuta ei kysytty. Kokouksessa mussutettiin laskiaispullaa mantelimassalla samalla kun puhuttiin kokouksen asiat, ja varjelkoon, että oli hyvää. Ja pakko sanoa, että tällaiset asiat ovat taas yksiä syitä lukuisien syiden vyyhdissä, jossa työttömät ja opiskelijat ovat työssäkäyviä heikossa asemassa. Vaikka toki työpaikoissakin on varmaan eroja näiden ylellisyyksien suhteen.
Koirani oli luonani viikon, eli olimme siis ensimmäistä kertaa ikinä viikon kahdestaan niin, että hän joutui olemaan päivät yksin. Pelkäsin etukäteen pahinta, mutta kaikki meni yllättävän hyvin. Parasta oli, että jokaisella kävelylenkillä joku tuntematon pysähtyi ihmettelemään, miten suloinen, ihana ja ystävällinen koira mulla on. Kyllä tässä maailmassa on paljon hyvää.
Niillä kävelylenkeillä aloin ihmetellä, miksi en ole koskaan laskenut helmikuuta lempivuodenajakseni. Käsittämättömän kauniita värimaailmoja eri aikoihin vuorokaudesta. Muistin, että olen ennenkin huomannut ne, taianomaisen ihmeelliset valot ja värit kaikkialla ulkona tähän aikaan vuodesta, mutta silti niitä ei jotenkin muista enää muina vuodenaikoina. Tällaista ei näe koskaan muulloin. Tällaista ei uskoisi näkevänsä tähänkään vuodenaikaan.
Asiakas sanoi mulle kerran palvelutilanteen päätteeksi: "och din svenska är jättebra." Ajattelin, että tämä jää mieleeni vuosikymmeniksi urani huippuhetkenä. Tilanteen jälkeen halusin hetken hyppiä ja huutaa tiskin takana (ja itse asiassa otinkin pari hyppyaskelta) ja huomasin vasta sen jälkeen selän taakse ilmaantuneen posti-ihmisen, joka hämmentyneen näköisenä odotti lähtevää postia.
Tiedän, että asiakas ei olisi sanonut noin, om min svenska faktiskt var jättebra, mutta en voi lakata ylistämästä sitä ystävällisyyden määrää, joka ihmiskunnasta ajoittain kumpuaa.
Tänään löysin kirjan, jonka olemassaolosta en edes tiennyt, ja joka ilahdutti minua sielun pohjia myöten. L.M.Montgomeryn, nuoruuteni suosikkikirjailijan, aiemmin suomentamaton omaelämäkerrallinen teos. Löysin sen vain, koska työsuhde-edut, taas, kuten se aluksi mainittu mantelimassakin. Aloitan sen jo tänään.
Tästä on hyvä jatkaa kohti vuoden pahinta aikaa, eli maaliskuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti