Edellisten viikkojen postaukset tulevat nyt peräkkäin, koska aiemmin ne ovat jääneet kiireiden vuoksi väliin.
Tuossa yhtenä menneenä viikkona ajattelin (taas) sitä, miten ihmiset puhuvat toisilleen.
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään sitä, miten ihmiset puhuvat toistensa kanssa, mitä he sanovat, ja mitä he missäkin tilanteissa sanoillaan tarkoittavat?
Oletko miettinyt sitä, mitä tapahtuisi, jos ihmisten ajatukset olisivat luettavissa heidän päidensä päältä vaikka puhekuplista?
Uskotko, että puhekuplien sisältö ja ihmisten ääneen lausutun puheen sisältö eroaisivat toisistaan?
Työelämässä olen kuullut monta kertaa tällaisen ohjeen: Jos sinua harmittaa työpaikalla joku asia, esimerkiksi jonkun toisen henkilön käytös, ota se ensisijaisesti puheeksi henkilön itsensä kanssa.
Hyvä neuvo.
En vain tiedä, toimiiko kukaan niin.
Ensisijaisesti ajattelen, että jos minun käytökseni ärsyttäisi jotakuta, toivoisin, että hän ottaisi sen puheeksi suoraan minun kanssani, eikä kenenkään muun kanssa.
Kun vähän enemmän ajattelee, tulee mieleen, haluaisiko sitä sittenkään. Osaisiko siihen suhtautua. Onko sittenkin vain parempi, että ärtynyt käy kahvihuoneessa avautumassa toiselle, saa siten ehkä ärtymystään vähän purettua, eikä tule ollenkaan puhumaan minun kanssani.
Jos joku taas tulee avautumaan minulle kahvihuoneessa jostakin toisesta, mietin helposti, että hänen kannattaisi ehkä ottaa asia puheeksi itse kohteen kanssa, eikä minun kanssani.
Ohje jatkuu osapuilleen näin: Kun otat asian puheeksi toisen kanssa, kuvaile ensisijaisesti omia tunteitasi. Sano esimerkiksi näin: "Minusta tuntui pahalta, kun sinä..."
Toimiiko kukaan näin?
Miten ihmisten keskustelut etenevät, jos näin toimitaan?
Minun on vaikea kuvitella keskustelua, jossa näin puhuttaisiin. Maailmaa, jossa selän takana puhuminen olisi kokonaan kitketty pois, ja ihmiset puhuisivat kauniisti kasvokkain siitä, miltä toisen toiminta omasta mielestä tuntuu - ja että toinen sitten osaisi vastatakin siihen rakentavasti.
Sen sijaan ihmisten keskinäinen keskustelu vaikuttaa yleensä olevan täynnä piilomerkityksiä.
Skenaarioita on kaksi.
1) Ollaan kasvokkain kavereita, ja heti kun toinen kääntää selkänsä, alkaa senpäiväinen avautuminen. Koko avautumisen ajan pitää olla tarkkana siitä, että toinen ei ole kuulo- tai näköetäisyydellä.
2) Otetaan ärsyttävä asia hymy suupielessä puheeksi toisen kanssa. Haastetaan toista miettimään omaa käytöstä, mutta tehdään se ikään kuin huumorin keinoilla. Toinen keksii jonkun hienon ja kohteliaan valheentapaisen selitykseksi omalle toiminnalleen, koska ei voi sanoa, että tein näin ihan vain ärsyttääkseni sua. Kun haastettu poistuu paikalta, äsken hymy suupielessä ollut haastaja aloittaa skenaarion 1 kaltaisen vihaisen avautumisen.
Teennäisyydet ja valheellisuudet jatkuvat maailman tappiin asti.
Herää vain kysymys, kannattaako meidän ihmisten ollenkaan puhua keskenämme. Eikö kannattaisi olla vain hiljaa. Siten säästyttäisiin paljolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti