Olen kuullut sanonnan, jonka mukaan tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa. Olen usein itsekin työelämän tilanteissa sanonut niin, ja tarkoittanut sitä. Olen joskus myös lukenut tuohon sanontaan jonkun vastauksia koskevan jatkeen, mutta en nyt muista sitä. Se menee jotenkin niin, että tyhmiä kysymyksiä ei ole, mutta vastauksissa saattaa olla vikaa.
Kymmenisen vuotta sitten Facebook-päivityksissä kiersi jonkun kirjoittama postaus, jonka moni oli kokenut omakseen ja kopioinut omaan profiiliinsa. Kirjoituksen ydinajatus oli, että ihmiset eivät koskaan lopeta kyselemistä.
Jos opiskelet, ihmiset kysyvät, koska valmistut ja millaisiin töihin valmistut.
Jos olet työtön, ihmiset roikkuvat ympärilläsi verenhimoinen pilke silmissään kyselemässä, miten työnhakusi sujuu, millaisia paikkoja olet hakenut, oletko päässyt haastatteluihin, millaisiin haastatteluihin, miten haastattelu meni, ai etkö saanut paikkaa, miksi et saanut, mitä nyt aiot tehdä, miksi et ole päässyt töihin, miksi et ole töissä.
Jos olet töissä, sinulta kysellään, paljonko tienaat, tykkäätkö työstäsi, mitä teet siellä, miksi viihdyt tai et viihdy, mitä aiot seuraavaksi ja miksi.
Jos olet töistä vapaalla, saat koko ajan kysymyksiä siitä, miten vapaasi on sujunut ja oletko edennyt siinä asiassa, minkä takia olet vapaalla. Jos olet opintovapaalla, opintojesi etenemistä ja valmistumista tivataan, ja jos olet vaikka vuorotteluvapaalla, tivataan rentoutumisesi määrää ja astetta.
Jos et ole parisuhteessa, ihmisillä ei ole muuta kysyttävää sinulta kuin että onko kumppania löytynyt ja mitä vikaa sinussa mahtaa olla, kun et ole parisuhteessa.
Jos olet parisuhteessa, sinulta kysellään, koska muutatte yhteen, miksi ette ole jo muuttaneet tai miksi muutitte jo nyt, milloin menette kihloihin, milloin menette naimisiin ja miksi ette ole jo menneet kihloihin tai naimisiin.
Jos olet naimisissa, sinulta kysellään, onko tulossa perheenlisäystä, milloin ja miksi ei ole jo tullut.
Jos sanot, että et halua lapsia, isketään kunnolla kiinni ja kysellään, miksi. Oletko vammainen, sairas, itsekäs, viallinen, vaarallinen, ja kuinka sinut voisi korjata?
Jos eroat, ihmiset kyselevät, miksi, ja mitähän vikaa sinussa mahtaa olla.
Jos löydät eron jälkeen uuden kumppanin, kysellään, miksi näin äkkiä, ja kuinka kauan tämä suhde mahtaa nyt kestää, ja kannattaako siihen ruveta ollenkaan.
Jos olet ostanut jotain, kysellään, paljonko se maksoi. Ihan sama, oletko ostanut asunnon vai laskuvarjohypyn, ihmiset haluavat tietää hinnan ja sen, miksi maksoit niin paljon.
Jos olet myymässä jotain, sinulta kysellään, onko myyminen jo onnistunut, ai eikö, no mitä aiot tehdä että onnistuisit paremmin.
Tämä aihe on mielessäni tällä viikolla, koska viime aikoina olen huomannut olevani suorastaan burn outissa ihmisten kysymysten takia.
Ihmiset kyselevät sitä ja tätä. Jokainen äsken luetellun listan kysymyksistä ei ole koskenut viime aikoja, mutta aika monia listan kysymyksistä olen joutunut vastaanottamaan, useimpia noin tuhat kertaa lyhyen ajan sisällä. Lisäksi elämäni aikana olen joutunut lukuisia ja lukuisia kertoja vastaanottamaan valtaosan listan kysymyksistä, samoihin kysymyksiin aivan liian monta kertaa.
Monesti kysymys johtuu kai kysyjän jonkinlaisesta kohteliaisuudesta. Tai niin haluan ajatella. Haluan ensisijaisesti ajatella, että kukaan ei kysele ilkeyttään.
Toivoisin kuitenkin, että useampi kysyjä pysähtyisi joskus oikein ajatuksella miettimään, onko hänen kysymyksensä kohtelias.
Ja jos hän ei alun perinkään yritä olla kohtelias vaan kyselee ilkeyttään, voisi pysähtyä miettimään, mikä on syy oman ilkeyden tarpeen takana, ja voisiko sille tehdä jotain.
Kohteliaisuuden lisäksi kysymysten takana voi ehkä olla se, että toisten elämän arvosteleminen voi olla helpompi ajanviete kuin omaan elämään keskittyminen. Kysymyksistä ja niihin revityistä vastauksista saa kivaa materiaalia mieleen pyöriteltäväksi ja muille jaettavaksi, jos omassa elämässä ei ole tarpeeksi sisältöä. Toisaalta, jos oma elämä alkaa tuntua tylsältä ja haalealta, toisten elämän revittelystä voi saada vähän tukea siihen, että oma elämä ei välttämättä olekaan niin perseellään.
Tai sitten voi olla, että ihmiset kysyvät, mitä sylki suuhun tuo, eivätkä ajattele yhtään mitään.
Minusta se on kurja ja pelottavakin ajatus. Täällä lampsii maailman täydeltä porukkaa, jolla ei ole kykyä pysähtyä hetkeksikään ajattelemaan yhtään mitään. Onko maailmassa tällaisten ihmisten keskellä oleminen hyvä diili?
Joka tapauksessa, oli asia niin tai näin, tällä viikolla mielessäni on kehkeytynyt yksi toive.
Nykymaailma on pullollaan kaikennäköisiä elämäntapaoppaita, jossa annetaan neuvoja kaikenlaisiin tilanteisiin. Kuinka menestyt, kuinka laihdut, kuinka helpotat stressiä, kuinka parannat ihmissuhteitasi, kuinka ymmärrät itseäsi paremmin ja niin edelleen.
Voisiko joku kirjoittaa opaskirjan siitä, kuinka vastataan sellaisiin kysymyksiin, joihin ei haluaisi vastata - tai joihin ehkä pohjimmiltaan haluaisi vastata esimerkiksi sanoilla "mitä helvettiä se sulle kuuluu, keskity omaan elämääsi, senkin idiootti". Opaskirja voisi sisältää jotain vähän korrektimpia mutta nasevia ja ytimekkäitä mallivastauksia erilaisiin edellä kuvattuihin tilanteisiin.
Tämä olisi sellainen self help -opas, jonka minäkin ostaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti