Opettaja / kouluttajaopinnoissani olen joskus kuullut sanan särö ja sen johdannaisen, säröyttävä kokemus. Sillä tarkoitetaan jotakin särön tekevää, hätkähdyttävää, uutta, ehkä omituista, kenties pelottavaa, todennäköisesti enemmän tai vähemmän epämiellyttävää, mutta ennen kaikkea toisenlaista, mihin on tottunut. Opettajaksi tai kouluttajiksi haluavien on opinnoissaan tehtävä säröjä, eli tutustuttava omasta alasta mahdollisimman erilaisiin, itselle mahdollisimman vieraisiin opetus- ja koulutusympäristöihin. Vain sillä tavalla voi itse oppia jotakin uutta. Vaikka se olisi epämiellyttävää, vaikka se olisi vaikeaa, silti se on tärkeää, sillä vain muutos, poikkeama totutusta, voi tuoda jotakin uutta.
Itse koin jälleen kerran viime viikonloppuna säröyttäväksi kutsuttavan kokemuksen, tosin en opinnoissa enkä työssä vaan vapaa-ajalla.
Kävin erittäin läheisen ihmisen kanssa keskustelun, jonka aikana hän muun muassa totesi minulle hymyillen, että "sä oot niin viaton", ja kertoi oman näkökulmansa joihinkin asioihin.
Keskustelu oli samaan aikaan harvinaisen epämiellyttävä ja hirvittävän tärkeä, ja olen sen aiheuttamasta huonosta olosta huolimatta onnellinen, että se käytiin.
Ymmärsin kunnolla, mitä sillä säröilyllä opinnoissa tarkoitetaan.
Ironisoin omaa intohimoani siihen, että kirjoissa kerrotaan sama tarina useamman kuin yhden henkilön näkökulmasta.
Todellisessa elämässä kuultuna se osoittautui yllättävän vastenmieliseksi.
Ja silloin sen vasta huomaa.
Sen, että omassa päässään kokoamansa tarinan, oman kuvansa maailmasta, oman kokemuksensa, jollakin tavalla aina olettaa toistenkin näkemykseksi. Vaikka teoriassa tietää, että niin ei ole, niin silti jollakin tavalla olettaa.
Luulee, että ainakin läheinen ja tärkeä ihminen on tästä asiasta tätä mieltä ja tuosta ihmisestä tuota mieltä ja tämä asia on näin ja tämä noin, ja näin vain on, kyseenalaistamatta.
Ja sitten toinen ihminen kääntää asiat ihan toisinpäin, kuin itse olet ikinä ajatellut, kuullut, lukenut tai uskonut. Näyttää eräänlaisen vaihtoehtoisen historian, joka on toisaalta sama ja toisaalta kokonaan eri, kuin oman pääsi sisällä oleva tarina, uskomus, mikä lie.
Jäljelle jää kauhea ahdinko siitä, kumpi näistä on totuus, missä on totuus.
Vielä kauheampi ahdinko siitä, että mitään absoluuttista totuutta ei ole. On vain jokaisen oman pään sisällä oleva olettamus totuudesta.
Kaikkein kauhein ahdinko siitä, että minä tosiaan olen näin lapsellinen, viaton, yksinkertainen ja / tai tyhmä, mitä sanaa nyt kukin haluaa käyttää. Että olen tästä tiedosta huolimatta aina ennen tätä uskonut omaan olettamukseeni, uskonut, että se on kaikkien muidenkin olettamus, uskomus, tieto.
Lohduttaudun sillä, että todennäköisesti en kuitenkaan ole keskivertoihmistä tyhmempi.
Olen päinvastoin onnekas, kun minulla on mahdollisuus tällaisiin säröyttäviin kokemuksiin aika ajoin, ja kun niiden avulla saan mahdollisuuden tiedostaa edellä mainitut asiat.
Todennäköisesti ne unohtuvat tietyn ajan kuluttua. Elämä on tasaisen ja särön vuoropuhelua. On hyvä, että säröjä tulee, että edes silloin tällöin havahtuu ajattelemaan.
On lahja, että ympärillä on niin erilaisia ihmisiä, kuin itse on.
Silloin pysyy liikkeessä. Joutuu haastamaan omia ajatuksiaan jatkuvasti.
Kaikki ihmiset eivät ole yhtä onnekkaita. Jotkut jumiutuvat omiin ajatuksiinsa ja elävät ties kuinka suuren osan elämästään uskoen vakaasti, että oma olettamus maailmasta on kaikkien muidenkin olettamus, että oma olettamus on se ainoa ja oikea.
Vaikka särön kokemus on epämiellyttävä, ajatus toisesta vaihtoehdosta on moninkertaisesti epämiellyttävämpi.
Ja ennen kaikkea huomaa, että koskaan ei ole tilannetta, että kaikki olisivat samaa mieltä tai että kukaan ei olisi jotakin mieltä.
Jos ja kun siis aina silloin tällöin tulee sellainen olo, että minä olen täysi paska ja kaikki on ihan päin helvettiä ja kaikki muutkin ovat sitä mieltä, joku saattaa kääntää senkin asian ihan päinvastaiseksi.
Jonkun mielestä saatan silloinkin, ja ehkä juuri silloin, olla ihan mahtava ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti