2015

Oisko jonkunlaisen vuosikatsauksen paikka taas. Kirjoitin tämän toissapäivänä ja tämä olisi pitänyt julkaista eilen, mutta sitten jumiuduin näpräilemään nettiä vain uudella älypuhelimellani, koska mulla on nyt ihan rakkaussuhde sen kanssa, enkä osannut sitä kautta läpikäydä ja julkaista blogitekstiä.

Eli asioita, joita jäi mieleen vuodesta 2015, kuukausittain eriteltyinä. Olkaa hyvät, ja syvimmät pahoitteluni, jos jotakin tärkeää jää pois.

Tammikuu

Uudenvuodenpäivänä kävin elokuvissa katsomassa "Päin seinää", koska siinä näytteli Eero Ritala. Elokuva ei ollut mikään järisyttävän loistava kokemus, mutta hyvä se oli silti.


Joululoman jälkeen tuntui aivan karsealta palata opintojen pariin, koska se tarkoitti gradun kirjoittamisen aloittamista.

Kirjoitin ensimmäiset sivut pro gradu -tutkielmaa ja koko homma tuntui vain ja ainoastaan jotenkin absurdilta. En pystynyt näkemään, että siitä muka joskus tulisi se ihan valmis työ.

Juoksin maratonin Uudessakaupungissa, hallissa, kilometrin mittaisessa putkessa 42 kierrosta. Tykkäsin.

Ilmoittauduin Raatteen maratonille ensi tilaisuuden tullen. En halunnut, että se jää vuodelta 2015 väliin, kuten se jäi vuonna 2014, ensimmäisenä järjestämiskertanaan.

Aloitin kuntopotkunyrkkeilyn.

Aloitin opintoihin liittyvän harjoittelun yliopiston kirjastolla. Aloitus jännitti megalomaanisesti, mutta alusta asti siellä vain tiesin, että täällä on hyvä ihmisen, tai ainakin minun, olla.

Helmikuu

 Oli ihanaa olla kirjastolla harjoittelussa. Aamut, joina kävelin töihin, olivat uskomattoman kauniita. Gradun kirjoittaminen lakkasi pikkuhiljaa tuntumasta aivan kammottavan karsealta.

Ystävänpäivänä kävin ajamassa kartingia veljen ja tämän lasten kanssa. Oli yhtä kivaa kuin edellisellä kertaa. Jäljelle jäi vain ihmetys, miksi en ole käynyt siellä sen jälkeen.

Kesälle hahmottui joitakin suunnitelmia, joista iloitsin hulluna.

Aloin käydä yliopistoliikunnan tunneilla, joiden hyödyt ymmärsin vasta viidentenä yliopistovuonna. Kyllä, mulla on toisinaan hitaahko sytytys, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Kävin Ismo Leikolan keikalla ja sen loputtua tunnustin rakkauteni hänelle. En pysty vieläkään ymmärtämään, että olen jutellut Ismo Leikolan kanssa, että hän on seissyt puolen metrin etäisyydellä ja tullut oma-aloitteisesti halaamaan. En pääse siitä yli i-ki-nä. Ja tähän väliin: käykää jokainen äänestämässä Ismo Leikolaa Venla-palkinnon saajaksi!!!! Ei maksa mitään, ei vie paljoa aikaa, ilahdutatte minua, ja I.L. on vaan paras.
http://kultainenvenla.fi/ehdokkaat-/

Maaliskuu

Gradun kirjoittamisesta tuli rutiinia.

Huomasin, että yhden ystävän tapaamista seurasi aina paniikkiahdinko. Havaitsin, että sitä ihmistä ei oo sit pakko enää tavata, ainakaan ehdoin tahdoin.

Tilasin elämäni ensimmäisen Ismo Leikola -fanipaidan. 

Kävin Ismo Leikolan keikalla uudestaan parin viikon päästä edellä mainitusta, ja olen varma, että hänen silmissään kävi tunnistamisen pilkahdus. Uskokaa tai älkää, mutta minä olen varma.

Nautiskelin tuliviskiä muuan bileissä ja aiheutin sillä tietämättämäni yleistä hämminkiä.

Kesäsuunnitelma varmistui, ja olin iloinen siitä.

Odottelin pääsiäistä, koska l-o-m-a.

Huhtikuu

Vietin aivan ihanan pääsiäisen ilman gradua, muita opintoja tai tietokonetta. Seurasin veljen futsal-turnausta ja luin Stephen Kingin Tohtori Uni -teosta, vietin iltoja toisen veljen luona, kävin lenkillä ja olin onnellinen.

Koira sairasti kammottavan mahataudin, jonka seurauksena itkin non-stoppina kokonaisen viikonlopun, koska olin varma, että nyt se kuolee. Tuossahan tuo vieläkin porskuttaa. 


Yhtenä iltana sain tietää pääseväni marraskuussa Ateenaan. Kävelin töistä kotiin ja ajattelin, että oho, ja että miltäköhän se muu elämä mahtaa marraskuussa näyttää, onko sitä edes.

Vietin synttärini ukin synttäreillä, pidin puheen ja juttelemassa käydessäni en onneksi tiennyt, että sen jälkeen emme koskaan enää juttele. Vaikka arvattavissa se kai oli. Illalla vietin laatuaikaa veljieni kanssa, eikä mikään ole parempi tapa viettää synttäreitä, sen minä sanon.

Toukokuu

Vietin vapun ystävän luona Hämeenlinnassa. Oli tosi kivaa. Sillä reissulla matkustin elämäni ensimmäisen kerran Onnibussilla. Vaikutelma: täyttä ja ahdasta ja hiostavaa, mutta hinta-laatusuhde oli hyvä. Hienoa, että tällainen matkustusmahdollisuus on olemassa nykyään.

Vanhempieni pihalle nousi vihoviimein trampoliini, ja ajattelin, että tästä lähin en tee enää mitään muuta kuin pompin siellä.


Kirjoitin viimeisen luvun graduuni ja ihmettelin, että tässäkö tää nyt oli. Sovimme graduohjaajan kanssa, että nyt pidän vähän lomaa. Samana päivänä sain tietää pääseväni elämäni ensimmäisen kerran semmoiseen hemmottelu-kasvohoitoon. Jee!

Kävin aikuiskouluttajan pedagogisten opintojen pääsykokeessa, joka ei ollut kiva kokemus ja ajattelin, että kävinpä siellä nyt nolaamassa itseni, mutta väliäkös tolla nyt. 

Postiluukustani kolahti toinen Ismo Leikola -fanipaita. Olin menossa se päälläni illaksi töihin, mutta viime tingassa pyörsin päätöksen ja vaihdoin jonkun muka asiallisemman paidan.

Kesäkuu

Vietin aivan ihanan kesälomaviikon kummien luona. Kasvohoitoa ja yhdessäoloa ja Aino-jäätelöä ja Lottakoti-kahvittelua ja ja ja.... Onneksi on kummit. <33

Sain tietää päässeeni aikuiskouluttajan pedagogisiin opintoihin ja olin yksinomaan järkyttynyt.

Vietin tylsän ja sateisen juhannuksen kotona lukien kirjoja, joita ei ollut pakko lukea.

Aloitin työt kirjastolla ja taas aloitus jännitti hirveästi, mutta taas tulin maailman onnellisimmaksi siitä, että saan olla siellä. Oli i-ha-naaa.

Löysin kirjastosta lapsuudessani esitetyn "Parhaat vuodet" - tv-sarjan dvd-boxin ja tuijotin innoissani sitä. 

Heinäkuu

Olin töissä kirjastolla ja iloitsin jokaisesta aamusta, jona sain mennä töihin.


Kävin syömässä ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt aikoihin.

Kävin elämäni ensimmäisen kerran Wilhelmiinan konditoriassa. Suklaakakku ei ollut minun vaatimuksiani täyttävää, ei ollenkaan tarpeeksi makeaa, mutta olen iloinen, että tuli käytyä.

Koukuttauduin Blondi tuli taloon -tv-sarjan dvd-boxeihin.

Oli ihanaa istua töiden jälkeen puistossa kahvilla ystävän kanssa.

Löysin uuden lenkkipolun, josta tuli pitkäksi aikaa lempipaikkani.

Pääsin veljentytön kanssa tivoliin, mikä oli haaveideni täyttymys. Olen odottanut sellaista koko tätiyteni ajan.

Tein Jyväskylä-Pasila-Hämeenlinna-Tampere-Jyväskylä-rundin, johon sisältyi mm. futsal-turnaus, lapsuudenystävän tapaaminen ja Muumi-museo. Oli mahtavaa.

Elokuu

Huomasin yhtäkkiä uusin silmin ihmisen, jonka naaman olin nähnyt melkein kahden kuukauden ajan joka päivä. Elämästä tuli ihan hullunmyllyä.

Ahdisti aivan helvetisti, koska gradua piti ruveta viimeistelemään, valmistuminen ja työnhaku alkoi olla melko ajankohtaista ja maraton oli tulossa. Henkeä kuristi.

Kävin ahdistusta pakoon päästäkseni katsomassa "Elämältä kaiken sain" -leffan. Irtokarkeilla höystettynä toimi tarkoituksessaan hyvin. 

Kävin istumassa iltaa The Ihmisen kanssa ja haaveilin, että mulla on elämässä jotain romantiikkaa. Siirsin Ismo Leikolan ja minun yhteiskuvan aamukahvipöydästä jonnekin vähemmän keskeiselle paikalle, kun elämässä oli tärkeämpääkin.

Juoksin ennätyksellisen maratonin Raatteen tiellä. Se oli upeampi kokemus, kuin mikään muu aiempi maraton Roomaa lukuunottamatta.

Syyskuu

Elämä ja gradun viimeistely plus muu siihen liittyvä vetivät mieltä reippaasti alaspäin. Yritin jaksaa kestää.

Eräänä aamuna sain parhaan aamuherätyksen ikinä: ensimmäinen mitä silmät avatessani näin oli veljeltä tullut tekstari, jonka mukaan mulla on yksi veljenlapsi lisää. Julistin sitä koko päivän kaikille.

Samana iltana kävin taas istumassa iltaa The Ihmisen kanssa ja seurasi jo toinen maailmankaikkeuden järähdys saman päivän aikana. Ei siitä sen enempää.

Työni kirjastolla loppui, mikä oli ihan kamalaa, mutta onneksi lähtöjuhlallisuuteni olivat ihanat ja sain kokea olleeni pidetty työyhteisössä.

Tutkinnosta erilliset aikuiskouluttajan pedagogiset opinnot alkoivat, enkä oikein tiennyt, mitä ajatella siitä.

Sain pitää sylissä kymmenen päivän ikäistä ihmistä ja taas kerran ymmärsin, että tässä on ihme, vaikka noin yleensä en koe itseäni kovin lapsirakkaaksi. Silti, siinä hetkessä oli tiivistettynä kokonaisen elämän ihme.

Lokakuu 

Hoidin kaikkia asioita yllättävän järjellisellä ja ahdistumattomalla otteella. Pääsin jotenkin sellaiseen tunnetilaan, että nyt asiat ovat näin ja toimin parhaani mukaan ja olen iloinen siitä mitä on. Hain töitä, tein apo-opintoja, palautin gradun. Vihoviimeisen ja elämäni viimeisen version. Kävin kirjastossa, kävin yliopistoliikunnan tunneilla, aloin tutustua kirjaston koulutuksiin ja auttaa niissä apo-opintojen harjoittelun merkeissä.

Kävin katsomassa "Kätilö" -leffan, koska olin lukenut myös kirjan ja halusin nähdä leffaversion. Muistan, että kirja oli pettymys suurten odotusten jälkeen, ja niin oli elokuvakin. Vaikka ei kai mun olisi pitänyt niin kovin suuria odottaa.

Olin serkkuni häissä ja huomasin, että oon elämässäni osallistunut aika harvoin häihin. Oli tosi kivaa.

Marraskuu

Sain gradusta lausunnon ja arvosanan ja hain tutkintoa.


Lensin Ateenaan. Olin Ateenassa. Juoksin maratonin historian legendan mukaista, alkuperäistä reittiä myöten. En oikein vieläkään ymmärrä sitä, kai.

Vietin lähes viikon kummien luona ihmettelemässä tätä kaikkea. 

Olin kummien 70-lukutyylisillä synttäreillä ja pidin siellä puheen. Juhlissa olin onnellinen siitä, että mulla on elämässä niin paljon niin tärkeitä ja ihania ihmisiä.

Juhlista seuraavana päivänä kävin viimeisen kerran katsomassa ukkia.

Päätettiin, että pidetään valmistujaiset, kun kerta valmistun ja koska haluan iloiset juhlat itselleni.

Kävin katsomassa Jekyll ja Hyde -musikaalin teatterissa. Tästä tykkäsin tosi paljon. 

Joulukuu

Oltiin veljen lapsen ristiäisissä. Jee! :)


Ihmettelin sitä, onko kohta jo joulu.

Vietettiin valmistujaisiani. Mikä tärkeintä, rakkaimmat ihmiset kasassa ja tarjoilutkin parasta mahdollista.

Saatettiin ukki viimeiselle matkalle.

Ostin joululahjat suht viime tingassa, vaikka olin ajatellut, että tänä vuonna en osta muille kuin kummilapselleni.

Sain joulupäivänä puurosta mantelin. Suoraan sanottuna tuntui vaikealta uskoa, että mulla muka olisi edessä onnekas ensi vuosi.

Oma suurin toiveeni on, että ensi vuonna saisin työpaikan. Olisin maailman onnellisin ihminen, jos asiat pysyisivät suurin piirtein samalla tavalla kuin ne nyt ovat, eli että kukaan lähipiirissä ei ole kuollut eikä vakavasti sairas, ja että mulla olisi työpaikka. Mielestäni se on aika paljon, mutta ei liikaa toivottu.
Tietysti olisi kiva, jos elämässä olisi tapahtunut jotain muutakin muutosta, eli muutakin kuin turhaa ja yksipuolista romantiikasta haaveilua, mutta se ei  ole prioriteetti numero yksi, eikä edes numero kolme.

Oma virallinen uudenvuodenlupaukseni tänä vuonna on olla vähemmän itsekäs ja ottaa muita ihmisiä huomioon enemmän. Jos lupaan parantaa suhteessa vuoteen 2015, niin se ei ole paljon sanottu, sillä olin ihan karmea. En tiedä, mitä uskallan luvata,
mutta lupaan parantaa itseäni näissä asioissa. 

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, onnekasta ja rakkaudentäyteistä vuotta 2016 jokaiselle, joka tämän lukee, näkee tai kuulee!