On kaiketi selvitty jo toisesta maaliskuun viikosta, ohhoh.
Siis positiivisten asioiden koonti joulukalenterinomaisesti.
Tiivistyksenä: maanantai oli lahja elämältä. Kaikki muut viikon päivät olivat sellaisia päiviä, joista vain maaliskuu voi koostua.
Kukin päätelköön ja päättäköön itsekseen, mistä mielikuvituksellinen otsikko kumpuaa ja miten se liittyy mihinkään.
Siis positiivisten asioiden koonti joulukalenterinomaisesti.
Tiivistyksenä: maanantai oli lahja elämältä. Kaikki muut viikon päivät olivat sellaisia päiviä, joista vain maaliskuu voi koostua.
Kukin päätelköön ja päättäköön itsekseen, mistä mielikuvituksellinen otsikko kumpuaa ja miten se liittyy mihinkään.
Luukku 6: Ensinnäkin, onnea on vanhemmat, jotka kyyditsevät lapsuudenkodista takaisin nykyiseen kotikaupunkiin maanantaiaamuna aikaisin, niin että bussilippurahat säästyvät. Pihi mieleni kiittää. Lisäksi vanhemmat tarjoavat kahvit, kun olemme kukin tahollaimme hoitaneet ne hommat, miksi tänne piti aamusta aikaisin tulla. Viimeinen, mitä näen ennen vanhempien auton perävaloja, on koira, joka tyytyväisenä istuu autossa eteenpäin tähyillen sen sijaan, että tuijottaisi surkeana perääni. Miksi omille vanhemmille on niin vaikea sanoa kiitos?
Toiseksi, tälle ja muille päiville: Opettaminen on kivaa, opiskelijoiden kanssa on aina kivaa. Kivointa on, että enää opettaminen ei jännitä niin lamaannuttavissa määrin kuin joskus, mutta silti adrenaliinia on veressä sen verran, että pysyy skarppina myös aamukahdeksalta ilman termoskannullista kahvia. Ollapa tämä tällainen tila pysyvämpi.
Kolmanneksi, päivän lopuksi: ovessa vastaan tuli ihminen, jota en olisi osannut odottaa, ja jota ehkä pitäisi jo osata odottaa. Hän, joka reilua paria viikkoa aiemmin sai suklaasydämen.
Se oli jo kaiken absurdiuden yläpuolella. Katsottiin toisiamme ja moikattiin ilman, että kumpikaan jaksoi enää pysähtyä hämmästelemään sen enempää. Juteltiin muutama sana, niin kuin sellainen kohtaaminen kuuluisi täysin arkipäivään.
Jälkikäteen ajattelin, että olisinpa puoli vuotta sitten tiennyt, että tällainen tilanne joskus tulee eteen.
Jälkikäteen tietysti myös kävin mielessäni läpi jokaisen käyttämäni sanankäänteen ja sananpainon ja suomin itseäni siitä, miksi sanoin näin, miksi jätin sanomatta noin ja miksi en vain osaa olla fiksu ja filmaattinen. Lisäksi mietin esim., miksi juuri edeltävänä iltana olin päättänyt jättää hiukset pesemättä, miksi juuri tänä aamuna päätin olla sutimatta ripsaria silmiin ja miksi en noin yleisestikään voi olla kauniimpi.
Se oli jo kaiken absurdiuden yläpuolella. Katsottiin toisiamme ja moikattiin ilman, että kumpikaan jaksoi enää pysähtyä hämmästelemään sen enempää. Juteltiin muutama sana, niin kuin sellainen kohtaaminen kuuluisi täysin arkipäivään.
Jälkikäteen ajattelin, että olisinpa puoli vuotta sitten tiennyt, että tällainen tilanne joskus tulee eteen.
Jälkikäteen tietysti myös kävin mielessäni läpi jokaisen käyttämäni sanankäänteen ja sananpainon ja suomin itseäni siitä, miksi sanoin näin, miksi jätin sanomatta noin ja miksi en vain osaa olla fiksu ja filmaattinen. Lisäksi mietin esim., miksi juuri edeltävänä iltana olin päättänyt jättää hiukset pesemättä, miksi juuri tänä aamuna päätin olla sutimatta ripsaria silmiin ja miksi en noin yleisestikään voi olla kauniimpi.
Kaikkien näiden pohdintojen suhteen tulin yksinkertaiseen lopputulokseen:
Onko sillä väliä?
Onko millään noista asioista todellakaan mitään väliä? Millä asialla oikeastaan on suuremmassa mittakaavassa koskaan väliä?
Pakko korostaa, että tässä oli nyt viikon suurin oivallus minulle, joka koko elämäni olen kärsinyt siitä, että kaikella tuntuu olevan helvetisti liikaa väliä. Hyvin harvalla, jos millään niistä asioista kuitenkaan enää vuoden tai parin päästä on ollut väliä.
Saman tien siis voi tässä nykyhetkessä heittää sadan kilon kuorman kiviä jokapäiväisestä tuhannen kilon kuormasta harteiltaan. Tulee mitä tulee, teen asioiden eteen vain ja tasan tarkalleen sen, mikä on mun hallittavissa, ohjattavissa, päätettävissä, edes jollakin tavalla.
Mikään jo mennyt tai täysin sattuman varassa oleva tai toisen ihmisen ajatuksenkulku ei esimerkiksi ole.
Onko sillä väliä?
Onko millään noista asioista todellakaan mitään väliä? Millä asialla oikeastaan on suuremmassa mittakaavassa koskaan väliä?
Pakko korostaa, että tässä oli nyt viikon suurin oivallus minulle, joka koko elämäni olen kärsinyt siitä, että kaikella tuntuu olevan helvetisti liikaa väliä. Hyvin harvalla, jos millään niistä asioista kuitenkaan enää vuoden tai parin päästä on ollut väliä.
Saman tien siis voi tässä nykyhetkessä heittää sadan kilon kuorman kiviä jokapäiväisestä tuhannen kilon kuormasta harteiltaan. Tulee mitä tulee, teen asioiden eteen vain ja tasan tarkalleen sen, mikä on mun hallittavissa, ohjattavissa, päätettävissä, edes jollakin tavalla.
Mikään jo mennyt tai täysin sattuman varassa oleva tai toisen ihmisen ajatuksenkulku ei esimerkiksi ole.
Luukku 7: Soitin puhelun viralliseen paikkaan, ja puhelimen päässä oli maailman ystävällisin asiakaspalvelija.
En enää nykyään kammoa puhelimessa puhumista tai virallisia puheluita niin hysteerisesti kuin joskus olen kammonnut, mutta silti en voi liiaksi korostaa tämän merkitystä. Ei voi kyllin ylistää puhelimen päässä olevaa asiakaspalvelijaa, joka jaksaa olla ihan viimeisen päälle ystävällinen.
En enää nykyään kammoa puhelimessa puhumista tai virallisia puheluita niin hysteerisesti kuin joskus olen kammonnut, mutta silti en voi liiaksi korostaa tämän merkitystä. Ei voi kyllin ylistää puhelimen päässä olevaa asiakaspalvelijaa, joka jaksaa olla ihan viimeisen päälle ystävällinen.
Luukku 8: Kahvakuula, viimeisten kahden vuoden aikana ilmaantunut uusi rakkauteni liikunnan rintamalla.
Kun pari vuotta sitten ymmärsin alkaa hyödyntää yliopistoliikunnan laajaa tarjontaa, kahvakuula tuli jäädäkseen niihin liikuntalajeihin, jotka ovat ehdottomia suosikkejani.
Yläkroppani lihakset ovat jääneet koko elämäni mittakaavassa huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin jalat. Muilla voimaa ja bodauskuntoa vaativilla yliopistoliikunnan tunneilla olen saanut hävetä muiden edessä ollessani jo pienten painojen kanssa tunnin käsittelyn jälkeen ihan tuskissani.
Kahvakuula on kuitenkin eri tavalla armollinen kuin vaikka käsipainot tai levytangot. Siinä voi reippaasti hyödyntää koko kroppaa. Sitä on kiva käsitellä, se saattaa tuskaisen irvistelytreenin sijasta tuottaa puhtaasti hauskan elämyksen, nostaen silti hien ihan kunnolla pintaan.
Kun pari vuotta sitten ymmärsin alkaa hyödyntää yliopistoliikunnan laajaa tarjontaa, kahvakuula tuli jäädäkseen niihin liikuntalajeihin, jotka ovat ehdottomia suosikkejani.
Yläkroppani lihakset ovat jääneet koko elämäni mittakaavassa huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin jalat. Muilla voimaa ja bodauskuntoa vaativilla yliopistoliikunnan tunneilla olen saanut hävetä muiden edessä ollessani jo pienten painojen kanssa tunnin käsittelyn jälkeen ihan tuskissani.
Kahvakuula on kuitenkin eri tavalla armollinen kuin vaikka käsipainot tai levytangot. Siinä voi reippaasti hyödyntää koko kroppaa. Sitä on kiva käsitellä, se saattaa tuskaisen irvistelytreenin sijasta tuottaa puhtaasti hauskan elämyksen, nostaen silti hien ihan kunnolla pintaan.
Luukku 9: Koirat, jotka tunnistavat koiraihmisen. Tänään se ilmeni valkoisessa pikkukoirassa, joka oli kuin suoraan Caesar-koiranruokamainoksesta. Odotti omistajansa kanssa jotakin yliopistorakennuksen vieressä. Tulin ovesta ulos, koira seisoi omistajansa vieressä, katseemme kohtasivat. Kumpikin oli selkeän kiinnostunut lähestymään toista, mutta koiran omistaja näytti liian ärtyisältä, että olisin uskaltanut mennä lähestymään. Koira tuijotti terhakkana. Kun katsoin sitä ohi mennessä, se heilutti häntäänsä. Käänsin katseeni pois ja katsoin uudestaan. Koiran katse ei siirtynyt minusta. Häntä alkoi heilua heti, kun vastasin katseeseen. Käännyin vielä monen kymmenen metrin päästä katsomaan, ja edelleen koira tuijotti. Edelleen sen häntä alkoi vispata, kun vastasin katseeseen. Omistajaa ei näyttänyt kiinnostavan pätkääkään. Koira oli ihana. Koirat ovat ihania.
Luukku 10: Näin kaupassa vaaleansinisen muistivihkon, jonka kannessa luki: Muistathan olla lempeä itsellesi, sillä sinä yrität kuitenkin parhaasi. Liikutuin lähes kyyneliin, tässä itseni ruoskimiselle ja omissa epäonnistumisissa rypemiselle omistetussa ajassa, jossa kuvittelen massamietelauseiden kauppojen hyllyillä puhuvan suoraan minulle.
Sauna. Tähän ei tarvitse edes lisätä mitään. Sauna, pitkästä aikaa, viluinen ihmisparka saa lämmitellä.
Luukku 11: Kuutamokävely. Täysikuu. Tähtiä. Timantteina kimalteleva hanki. Rikkumattoman hiljainen luonto ympärillä. Sellaisissa hetkissä on jotain elämää suurempaa.
Luukku 12:
Rento aamu. Kun on koko viikon vääntänyt ja kääntänyt ja väkertänyt, niin yhtenä aamuna voi rauhassa nukkua pitkään, juoda kahvia pitkän kaavan mukaan ja lukea kirjaa, jota ei ole pakko lukea.
Lisäksi sain seurata sivusta, miten toinen, minulle tuntematon ihminen kompastui julkisella paikalla kynnykseen. On perin harvinaislaatuista, että roolit ovat niin päin: että minä saan aitiopaikalta seurata, miten joku toinen kompastuu. Alkoi naurattaa ja sen jälkeen hävettää, sillä ei saisi nauraa. Vaikka en nauranutkaan missään nimessä vahingonilosta, vaan aivan vain sympatian tunteista.
Rento aamu. Kun on koko viikon vääntänyt ja kääntänyt ja väkertänyt, niin yhtenä aamuna voi rauhassa nukkua pitkään, juoda kahvia pitkän kaavan mukaan ja lukea kirjaa, jota ei ole pakko lukea.
Lisäksi sain seurata sivusta, miten toinen, minulle tuntematon ihminen kompastui julkisella paikalla kynnykseen. On perin harvinaislaatuista, että roolit ovat niin päin: että minä saan aitiopaikalta seurata, miten joku toinen kompastuu. Alkoi naurattaa ja sen jälkeen hävettää, sillä ei saisi nauraa. Vaikka en nauranutkaan missään nimessä vahingonilosta, vaan aivan vain sympatian tunteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti