Sunnuntaisin on eniten aikaa blogata - siispä sunnuntai tulee tästedeskin olemaan se päivä, jona maaliskuukalenterin viikkokoosteet näkevät päivänvalon.
Ensin muutama yleinen ajatus maaliskuun ensimmäisiltä päiviltä:
Ensimmäiset päivät tuntuivat pahemmilta kuin odotin. Usein elämässäni on ennemmin niin, että kaikki mitä peläten ennakoin, osoittautuukin paremmaksi ja helpommaksi kuin ajattelee, ja toisinpäin. Tällä kertaa maaliskuun alku tuntui kuitenkin henkisesti vielä kamalammalta kuin etukäteen luulin. Johtuiko se siitä, että ennakoin paskaa maaliskuuta? Olisiko pitänyt enemmän tsempata ja energisoida?
Kuitenkin, juuri kaiken ankeuden keskellä hyvät asiat huomaa paremmin. Hyvät asiat loistavat valoa harmaasta ankeudesta. Niistä on vielä enemmän iloa kuin normaalisti. Hyvien asioiden kerääminen on näin ollen mahtavaa ajoittaa maaliskuuhun.
On huvittavaa huomata, miten asioista tulee suuria omassa mielessä. Puoli vuotta stressattu, kammoksuttu, ahdistanut asia hoituu pois viidessä minuutissa, kun jostain lopulta saa voiman mennä sitä kohti. Jäljelle jää kysymys, mitä oikein pelkäsin, miksi lykkäsin tätä näin kauan. Seuraava samanlainen episodi kuitenkin todennäköisesti odottaa ihan nurkan takana.
Ja juuri pitkissä prosesseissa on palkitsevuus.
Siinä, että saa jotakin, minkä eteen on tehnyt hirvittävän työn.
Siinä, että jokin sellainen asia hoituu, mikä on ahdistanut naurettavan kauan.
Palkitsevuus on prosessissa. Ei siinä, että asiat vain soljuisivat eteenpäin ilman vaivannäköä, noin vain.
Ja sitten itse kalenteriin.
1. Keskiviikko. Olin yhdessä kokouksessa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa oli rento tunnelma. Sai nauraa.
Näin jäniksen loikkivan ohitseni muutaman kerran. On jännittävää, että villieläimiä nähdäkseen piti muuttaa maalta kaupungin keskustaan.
2. Torstai
Taivalsin loskaista mäkeä alas juuri sellaisessa ankeassa harmaudessa ja kurjuudessa, millainen vain maaliskuun iltapäivä voi olla.
Vastaan tulee, samaa mäkeä ylöspäin tarpoen, joku, jota kaikkein viimeisimmäksi osaisin odottaa.
Sellainen, jota en ensin nähnyt puoleen vuoteen ja jolle tasan kaksi viikkoa aiemmin annoin suklaasydämen.
Ensimmäinen ajatukseni on vastaansanomaton ei. Tuo ihminen ei voi olla tossa taas, ei vain voi, tämä on kangastus, joka katoaa, kun nyt katson vähän sivuun.
Kääntäessäni katseeni sivuun erotan silmäkulmastani, miten hän nostaa kätensä tervehdykseen, heilauttaa kättään laajassa kaaressa. Epäilyksen sijaa ei jää.
Tällä kertaa emme pysähdy, tarvomme vain loskassa toistemme ohi. Käymme kohdalla olemisen hetkellä ihmismielten kummallisuuksia syväluotaavan keskustelun, joka eteni osapuilleen näin (tunnistetiedot vainoharhaisesti sensuroitu):
Hän: "Moooiii"
Minä: "Moi"
Hän: "Olen matkalla paikkaan x."
Minä: "Mä oon taas menossa y:lle."
Hän: "No niin, tsemppiä!"
Minä: "Nnngghjnnmmm."
Viimeisin repliikkini sekavuus johtui siitä, että olimme jo ohittaneet toisemme, enkä osannut päättää, olisiko pitänyt sanoa "kiitos", "samoin", "heippa", "nähdään" tai kenties jotain muuta, mitä? Sen jälkeen heitin melkoisen määrän loppupäivän ajastani hukkaan laatimalla lukuisia, eri tahoille haarautuvia spekulointeja siitä, mitä hän nyt minusta ajattelee.
Mutta olin silti iloinen.
3. Perjantai. Aamujooga. Jo usean kerran olen yrittänyt nousta perjantaiaamuna vähän liian aikaisin ehtiäkseni joogaamaan. Aiemmin en ole onnistunut, sillä tarvitsen ulkoisia pakotteita säätääkseni herätyskellon soimaan minuuttiakaan aikaisemmin kuin on tarve. Minulle ei ole ongelma nousta vaikka kuinka aikaisin aamulla, jos olen luvannut jollekin toiselle, että teen jotakin, tulen johonkin, hoidan jonkun homman. Jos yritän sopia vain itseni kanssa, niin ei. Pystyn pakottamaan itseni moneen, mutta aamuherätysten suhteen en ole itse itselläni tarpeeksi lyhyessä hihnassa. Siksi viime perjantain aamujoogaan raahautuminen oli historiallinen voitto.
4. Lauantai. Veljen lasten kanssa vietetty aika, erityisesti kummilapsen kanssa kahdestaan vietetty aika.
Lapsuudenystävän kanssa vietetty aika.
Sellaisen viikon jälkeen, jona ajattelin, että ei jaksaisi nähdä ketään, ei huvita olla kenenkään kanssa.
Sitten kuitenkin, jossain taustalla on kuitenkin aina se, minkä tietää todeksi: Ei ole mitään suurempaa, kuin tämä.
5. Sunnuntai. Kävely jäällä, siinä ainoassa säässä, jossa maaliskuu näyttää kauniilta. Silmiä kirvelevän kirkas auringonpaiste. Lumipeitteinen jää, joka kantaa ja jota riittää kauaksi eteenpäin. Vanha koira innostuu juoksemaan, se laukkaa ympäriinsä kuin joskus pentuna. Haastaa leikkimään hippaa, sotkee mustakarvaisen naamansa valkoiseksi lumesta. Täydellisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti