Viikko 19: Hieman puhetta kokouksista

 Olisin voinut valita tämän viikon aiheeksi vaikka mitä, mutta päätin valita puheen kokouksista.

Nykyiseen työhöni sisältyy paljon kokouksia.

Joudun vetämään kokouksia, kutsumaan ihmisiä kokouksiin, sovittelemaan ajankohtia kaikille asianosaisille sopivista kokousajoista, osallistumaan kokouksiin ja kirjaamaan ylös kokouksissa päätettyjä asioita. 

Yleisesti ottaen en erityisesti nauti kokouksista, mutta en myöskään inhoa niitä. 

Viime vuonna luin nuorten kirjastotyöntekijöiden ammattikuvaa koskevan tutkimuksen. Tutkimuksessa tuli esiin pieni otanta alle 35-vuotiaiden, kirjastossa työskentelevien henkilöiden ajatuksia kirjastotyöstä ja sen eri puolista. Yksi tutkimuksessa esiin noussut asia liittyi kokouksiin, ja olin kuullut samansuuntaisia ajatuksia aikaisemminkin, kaikenikäisten työntekijöiden suusta. 

"Turhinta on järjestää kokouksia kokousten vuoksi, ilman mitään varsinaista asiaa."

Jäin ihmettelemään tätä.

Järjestetäänkö jossain kokouksia ihan vain kokousten järjestämisen ilosta?

Millaisia nämä kokoukset mahtavat olla? Mistä niissä tarkalleen ottaen puhutaan?

Olen usein kuullut eri-ikäisten työntekijöiden puhuvan erikseen työstä ja kokouksista.

Olen kuullut ihmisen lähtevän kokouksesta ennen sen päättymistä todeten, että hänellä on töitä.

Olen kuullut ihmisen väittävän, että hän ei ehdi työkiireiltään osallistua kokoukseen. 

Ainut mieleeni tuleva kysymys on, mitä se kokous meille muille sitten on. Onko kokousaika meille muille kokoukseen osallistujille vapaa-aikaa? 

Olen kuullut valituksia siitä, miten turhia ja tyhmiä kokoukset ovat. Olen valitettavasti nähnyt aikuisten ihmisten huokailevan turhautuneena ja kyllästyneenä kokouksissa ihan vain siksi, että kokous on heidän mielestään hukkaan heitettyä aikaa, riippumatta siitä, mistä siellä keskustellaan. 

Jos joku minun kokoukseeni kutsuttu olisi joskus kysynyt minulta, onko kokoukseen pakko osallistua, olisin ehdottomasti sanonut, että ei ole. 

Itse en koskaan järjestä kokouksia muusta kuin yhdestä syystä:

On joku asia, mikä pitää päättää, ja päätöksen tekemiseen tarvitaan useamman ihmisen mielipide. Pyydän kokoukseen kaikki ne, joilla uskon olevan joku kanta asiaan. Jos joku ei halua osallistua kokoukseen, on satavarmaa, että minä en halua häntä mukaan kokoukseen tuhlaamaan omaa työaikaansa ja huonolla asenteellaan kaikkien muidenkin työaikaa. 

Tällä viikolla esiin tuli taas ilmiö, joka tuottaa itselleni suunnattoman stressin: kokoustarjoilut.

Kokousten järjestäminen ja vetäminen on työlästä, mutta kokoustarjoilujen sumpliminen on sanalla sanoen sietämätöntä. 

Pitää kysyä erityisruokavaliot ja hankkia sitten laktoosittomat, maidottomat, gluteenittomat, munattomat, lihattomat, kalattomat, soijattomat, vegaaniset, kasvittomat ja mauttomat tarjoilut jokaiselle erikseen. Pitää käyttää työaikaa näiden tarjoilujen metsästämiseen. Pitää tuhlata työaikaa oikeanlaisten astioiden penkomiseen kahvihuoneen kaapeista, kahvin ja teen keittämiseen, kattamiseen ja mitä vielä. Kokouksen alussa pitää pitää esitelmä siitä, mitä mikäkin tarjoilun osa-alue sisältää tai ei sisällä. Lisäksi kokouksen alusta tuhrautuu melko suuri määrä aikaa siihen, kun ihmiset kaatavat itselleen kahvia, kurottelevat ottamaan mitä kukin haluaa ja kyselee siinä samalla uudestaan, mitä missäkin oli. Kokouksen puolivälissä käydään läpi sama ruljanssi. Ja sitten tulee aika, jolloin kukin vuorollaan haluaa pitää vessatauon. 

Olen saanut viettää ison osan työurani kokouksista etäkokouksissa. Ah, mikä määrä stressiä jääkään pois näissä siunatuissa etäkokouksissa, joissa voi mennä vain asiaan, eikä tarvitse tehdä mitään muuta. 

Kuluneella viikolla koin kokoustarjoiluilmiön osalta uudenlaisen järkytyksen. 

Näin, miten ison porukan kokouksesta keskusteltiin Teamsissa. 

Huomasin kokouksen puheenjohtajan aloittaneen keskustelun sanoilla:

"Ilmoittakaapa tähän, mitä tarjoiluja kukin tuo."

Suuri määrä porukkaa oli ilmoittanut alle, mitä kukin tuo. Yksi lupasi tuoda kahvit ja teet, toinen suolaista piirakkaa, kolmas makeaa piirakkaa, neljäs keksejä, viides marjoja ja suklaata ja kuudes hedelmiä. Seitsemäs oli kommentoinut, että hän ei tiedä mitä tuo, koska ei tiedä, riittääkö raha tällä hetkellä edes omaan ruokaan. 

Mikä oli kokouksen puheenjohtajan vastaus?

Se oli:

"Tuot mitä pystyt, se riittää."

Eli: vaikka henki menisi, kokoukseen sinä et tule ilman tarjoiluja. Nämä edellä luetellut tarjoilut eivät riitä meille. Jokaisen on tuotava jotakin, tai muuten ei ole enää asiaa kokoukseen. 

Myöhemmin kuulin puhetta siitä, kuinka ihanat tarjoilut kokouksessa oli ollut. Pöytä oli pursunnut tarjoiluja aivan kukkuroillaan. 

En tiedä, mistä kokouksessa puhuttiin, tai puhuttiinko siellä mistään. 

Mietin tuota alussa esittämääni hahmotelmaa siitä, mitä varten kokoukset minun mielestäni ovat, ja olen aina vain epätoivoisempi. 

En tiedä, olenko itse sitten ikinä ymmärtänyt oikein, mitä "kokous"-sana tarkoittaa.