Sinistä valoa, harmaata valoa

Sinistä valoa, harmaata valoa

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Viikko 20: Ei oo vakavaa

 Tällä viikolla haluan nostaa esiin ilonaiheita. 

Ensimmäinen ilonaihe: työviikko oli vajaa. Siihen sisältyi vain neljä työpäivää. Keskelle viikkoa ajoittui vapaapäivä, helatorstai. Mikä ihana asia! Ensin sai hetken hengähtää viikon aikana, ja kun meni taas töihin, olikin perjantai ja viikonloppu häämötti.

Toinen ilonaihe: 
Edellisen viikon torstaina kirjastojärjestelmässä ilmeni vika. En löytänyt vikaan syytä, eikä asia selvinnyt selvittely-yrityksistäni huolimatta. Viikonloppuna tuli tuttuja, näihin tilanteisiin liittyviä toistuvasti liittyviä asioita. Heräsin aamulla liian aikaisin ja olin ihan vitun ahdistunut. Mielessäni tykytti vain, miten tästä nyt selvitään. Pelkäsin maanantaita ja sitä, miten tästä nyt edetään. Tuntui vaikealta olla. Tuntui, kuin olisi ihan paniikkikohtauksen partaalla. Pitkä juoksulenkki auttoi vähän irrottautumaan tilanteesta, mutta ei tietenkään kokonaan. 

Kun menin maanantaina töihin, oli sattunut harvinainen asia. Vika oli korjautunut itsestään. Vian syy ei ole selvinnyt, mutta se oli korjautunut. Tällä hetkellä minun ei tarvitse huolehtia siitä. 

Kolmas ilonaihe:
Tiistai-iltana kävimme kauppakeskuksessa. Menin testaamaan hajuvesiä. Olen noin vuoden verran haaveillut uuden hajuveden ostamisesta, mutta koska maailmantilanne on tällainen, en ole raaskinut ostaa sellaista. Olen pyrkinyt karsimaan turhia menoja, ja hajuvesi jos mikä on mielestäni turha menoerä. Toinen syy, miksi en ole ostanut uutta hajuvettä, on se, että en ole löytänyt sellaista hajuvettä, joka olisi miellyttänyt minua tarpeeksi. Olen kiertänyt eri kauppoja ja testaillut niin paljon eri hajuvesiä, että kumppanini mukaan hajuveden hinta on tullut siinä jo kaupoissa ramppaamisessa käytettyä, mutta en ole löytänyt mitään tarpeeksi hyvää. 

Nyt kävin testaamassa uudestaan kahta hajuvettä, jota olin testannut jo aiemmin, ja nyt halusin saada varmuuden siitä, voisiko toinen niistä olla minun hajuveteni, ja jos, niin kumpi. 
Olen melko varma, että toinen hajuvesistä on sellainen, jonka haluaisin. 
En kuitenkaan raaskinut ostaa sitä.

Sen sijaan satuin huomaamaan, että Finlaysonin liikkeessä kaikki Muumi-tuotteet olivat alennuksessa. Huomasin ensin liikkeen näyteikkunassa maailman kauneimman pussilakanan. Kun menin ihailemaan sitä lähempää, huomasin, että kaikki Muumi-tuotteet olivat liikkeessä kunnon alennuksessa. Ajattelin, että haluan ostaa kaiken. 

Raaskin ostaa yhden käsipyyhkeen ja yhden keittiöpyyhkeen. 
Kumppanini osti ne maailman kauneimmat pussilakanat. 
Sivuhuomautuksena: liikkeessä oli todella ystävällinen myyjä, ja saimme mahtavan hyvää palvelua.

Neljäs ilonaihe:
Keskiviikkoiltapäivänä kokoustimme Klaavolan talossa. Se on kotinurkiltani löytyvä museo, jossa en ole koskaan käynyt. Nyt olin siellä kokouksessa ja sain samalla pienen kierroksen museossa. Tunsin suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että asun näillä seuduin, näin ihanien elämysten ääressä. 

Viides ilonaihe:
Sain kivoja nimipäiväonnitteluja, vaikka en edes itse muistanut omaa nimipäivääni. Erityisesti ilahduin kumppanini isoäidiltä saadusta nimipäiväkortista. Tarkoitus oli alun perin mennä tapaamaan häntä äitienpäivänä, mutta erinäisten sattumien vuoksi menimmekin sitten äitienpäivän sijasta helatorstaina. Hän antoi minulle kortin, jossa luki "Tee joka päivä ainakin yksi onnellinen asia."

Kuudes ilonaihe:
Kumppanini osti terassille korituolikeinun, joka ripustettiin kattoon. Siinä olen nyt sitten istunut ja keinunut. Se on ehkä paras asia, mikä tästä talosta nyt löytyy. 

Seitsemäs ilonaihe: 
Ne jo maininitut, maailman kauneimmat lakanat laitettiin sänkyymme. En saa tarpeekseni niiden ihailusta. 

Kahdeksas ilonaihe:
Kuuntelin taas Portion Boysin kappaleen nimeltä Elämän ABC.
Nykyisin kuuntelen sitä aina, kun koen tarvitsevani voimaa ja rohkaisua. Ensi viikko tulee olemaan viikko, jona voimaa ja rohkeutta tarvitaan - enkä silti tiedä, selviääkö siitä. Tai selviääkö mistään enää. Silti en tiedä, voiko tässä vaiheessa muuta kuin yrittää tukeutua kappaleen sanoihin:

Hyppää vaan silmät kiinni vaikka suihkulähteisiin
Ja jos ei onnistukaan, 
A. Eihän tää nyt oo niin vakavaa
B. vaikka kaikki menis perseelleen
C. Vedä vaan tankki täyteen, on maailma taas radallaan.

Ei oo vakavaa
vaikka välil tuntuu, et pää vaan hajoaa
Anna palaa vaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti