Viime lauantaina vietettiin taas koulujen kevätjuhlia.
Kevätjuhla on se tilanne, jossa päätetään kouluvuosi. Joillekin kevätjuhla on suurempi siirtymävaihe. Se voi tarkoittaa esimerkiksi alakoulun päättymistä, peruskoulun päättymistä tai ylioppilasjuhlia.
Jokaiselle koululaiselle ja opiskelijalle kevätjuhla on myös se paikka, jossa heidät tavalla tai toisella asetetaan arvojärjestykseen.
Jotkut palkitaan stipendeillä ja muilla huomionosoituksilla.
Suurempi osa jää ilman tällaisia positiivisia erityismainintoja.
Jokainen saa todistuksen, johon yksi tai useampi opettaja on kirjannut, mitä mieltä on tästä oppilaasta.
Monilla todistus koostuu numeroista.
Oppilaat ja opiskelijat asetetaan numeroasteikolle sen mukaan, kuinka he opettajien mielestä ovat suoriutuneet.
Kyseenalaistin numeroarviointia jo koululaisena ja opiskelijana. Kyseenalaistan sitä melko raskaasti aikuisen näkökulmasta.
Ymmärrän periaatteessa, että jonkinlainen arviointiasteikko tarvitaan, jotta pyrkiminen jatko-opintoihin, siis joko lukioihin ja ammattikouluihin tai yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin mahdollistuu.
Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että todistuksen numerot eivät ole absoluuttinen totuus.
Se kertoo vain jonkin osan totuudesta.
Se kertoo jotain siitä, miten olet pärjännyt kyseisen oppiaineen kokeessa. Se kertoo myös siitä, mitä mieltä kyseisen oppiaineen opettaja on suoriutumisestasi. Opettaja on ihminen, hän ei näe eikä pysty ottamaan huomioon kaikkea. Hän ei välttämättä kykene aina hahmottamaan koko kokonaisuutta, eli sitä, miten juuri sinun arvosanasi suhteutuu kaikkien muiden saman ryhmän yksittäisten oppilaiden arvosanoihin.
Mikä pahinta, voi olla, että opettaja ei ole edes erityisen kiinnostunut arviointiaiheesta, tai ei perin pohjin ymmärrä arvioinnin merkitystä. Juuri se yksi arvosana voi olla se, joka keikauttaa todistuksen keskiarvoa niin, että todistuksen saaja jää pikkuhippusen verran haluamansa koulun ulkopuolelle.
Valitettavasti opettajien henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat arviointeihin, eli opiskelijoiden loppuelämään. Kuinka ne voisivat olla vaikuttamatta?
Tällä viikolla luin Facebookista päivityksen, joka kosketti minua erityisesti.
Päivityksen oli kirjoittanut äiti, jonka alakouluikäinen lapsi olisi kovasti halunnut saada stipendin, mutta oli jäänyt ilman palkintoja.
Lapsen äiti muistutti meitä päivityksensä lukijoita siitä, että kaikki hyvät puolemme eivät todellakaan näy koulutodistuksessa. Olemme kaikki arvokkaita, ja meissä on valtavan paljon arvokasta, mikä jää todistusten ja koulun kevätjuhlien ulkopuolelle. Voimme olla iloisia niiden puolesta, jotka stipendejä saavat, mutta vähintään yhtä tärkeää on muistaa, että kevätjuhlassa jaetut arviot ja palkinnot eivät ole ainoa totuus.
Hyvää kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti