Viime viikolla luin Juha Itkosen uusimman kirjan Teoriani perheestä. Suosittelen kyseistä kirjaa kaikille näillä sanoin: Jos luet elämässäsi yhden Juha Itkosen kirjan, lue tämä! Ja vaikka olisit ajatellut, että et koskaan lue yhtään Juha Itkosen kirjaa, niin lue vähintään tämä.
Kirjassa oli paljon ajatuksia herättäviä asioita. Tässä blogipostauksessa nostan esiin niistä yhden.
Itkonen kuvaa kirjassa samaa ajatusta, minkä hän on tuonut esiin jo aiemmin antamissaan haastatteluissa. Ajatus liittyy "lapsiperhearki"-sanaan ja lapsiperhearkeen.
Lapsiperhearki-sana tuntuu olevan enemmän tai vähemmän negatiivisesti latautunut. Lapsiperhearkeen liitetään kiirettä, stressiä, väsymystä, kenties rahan niukkuutta, erilaisia vaikeuksia.
Itkonen kysyy, voisiko lapsiperhearkea ajatella toisella tapaa.
Eikö se ole ihmeiden aikaa, ihmettä ihmeen perään? Pitää vain nähdä ne ihmeet.
En itse elä tällä hetkellä lapsiperhearkea, mutta elän muuten stressaavalta ja ainakin ajoittain erittäin pahalta tuntuvaa arkea.
Soveltaisin mielelläni omaan arkeeni ajatusta ihmeistä, jotka pitää nähdä.
Olen yrittänyt harjoitella sitä kirjan luettuani, jatkan harjoituksia.
Joka puolella on ihmeitä. Lintu, joka laskeutuu pellolle. Tuuli, joka humisee puissa. Rauha ja hiljaisuus, joka vallitsee metsässä. Iloinen koira, joka hyppää syliin. Ystävällisen ihmisen tervehdys.
Kuten rippilahjaksi saamassani valokuvakansiossa lukee: elämä on täynnä ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan ne vastaan.
Toinen tärkeä ajatus, joka ei liity niinkään Juha Itkosen kirjaan, vaan ihmeistä mieleeni tuleviin laulun sanoihin, joita myös elämäntapaoppaat tuovat esiin:
ainoa varma on vain tämä hetki.
Siispä älä kurota kohti tulevaa tai murehdi menneitä. Keskity tähän nimenomaiseen hetkeen.
Näillä ajatuksilla tästä viikosta eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti