Tällä viikolla toteutettiin sekä kumppanini haave että minun haaveeni.
Kumppanini halusi moottoripyöräreissulle.
Minä halusin Saariston rengastielle.
Siispä lähdimme moottoripyörällä Pienelle saariston rengastielle. Ei tiedetty, pystytäänkö koko rengastiehen, joten aloitettiin pienestä.
Ensin pakattiin moottoripyörän mukana kulkeviin laukkuihin se, mikä niihin mahtui, eli todella vähän tavaraa.
Jo ensimmäisessä risteyksessä moottoripyörä meinasi kaatua. Onneksi ei kaatunut, eikä samanlaista vaaratilannetta ollut sen jälkeen.
Otin mukaan yhden kirjan, joka piti palauttaa. Ajoimme ensin kirjaston pihaan ja harjoittelimme parkkeerausta siellä. Vein kirjan palautusluukkuun viitsimättä riisua kypärääkään. Joku muu kirjaston asiakas katsoi kauhistuneena. Jostain syystä moottoripyörävehkeet eivät sovi yhteen kirjastoasiakkuuden kanssa.
Sitten ajoimme aika pitkän matkan.
Kun vauhti oli maksimissaan 80 km / h, kaikki oli vielä ihan ok.
Kun vauhti kohosi sataseen, pelkäsin henkeni edestä. Tuuli tempoi joka puolelta. Pidin henkeni kaupalla kiinni käsilläni kahvasta ja puristin moottoripyörää jaloillani. Olin melko varma, että tästä ei selvitä. Yritin vaihtelevin tuloksin turvautua jostain joskus lukemiini tietoisuusharjoituksiin, joissa keskitytään esimerkiksi vain omaan hengitykseen, eikä mihinkään muuhun, ja jos ajatus karkaa johonkin muuhun, palautetaan se vain omaan hengitykseen.
Hakkasin ajajan selkää kypärälläni, kunnes hän suostui pysähtymään pysäkille. Ongelmaan ei ollut ratkaisua. Sen jälkeen jatkoimme ajamista, eikä hän enää pysähtynyt, vaikka kuinka hakkasin.
Pysähdyimme Somerolla noin puolentoista tunnin ajon jälkeen. Paikat olivat puuduksissa ja kypärä puristi päätä. Ajokamppeissa oli vaikea liikkua ja vessassa oli vaikea saada housuja alas.
Olin todella huonontuulinen, eikä asiaa auttanut se, että taivas meni pilveen ja vettä alkoi ripisiä.
Tilanne parani lopulta, kun olimme ajaneet toisen ikuisuuden, ja aloin nähdä merkkejä Turkuun, eli määränpäähän saapumisesta. Eikä sitten enää tarvinnut ajaa satasta.
Yövyimme ekan yön Turun keskustassa vanhassa puutalossa, jossa oli yläkerta ja sauna ja pihalla ihania kukkia ja joka oli tyylikkäästi sisustettu. Ajattelin, että olisin voinut valita sen asunnon kodikseni, jos saisin valita itselleni millaisen kodin vain. Siitä huolimatta en nauttinut olostani siellä. En tiedä miksi.
Pääsin tuona iltana elämäni ensimmäisen kerran förin kyytiin. Se oli jännittävää! Tuntui ihan kummalliselta, että siellä vain pystyy jollain lossin tapaisella ajamaan joen yli keskellä kaupunkia. Itse olin jännittynyt siitä, miten kaikki menee, mahdummeko kaikki odottajat kyytiin, pitääkö kyytiin hypätä kiireessä vai voiko sen tehdä rauhassa ja miten siellä sitten ollaan, ja turkulaiset vain tyyninä odottivat keskellä iltalenkkiään.
Seuraavana aamuna yritimme mennä Naantaliin syömään maailman parhaiksi vohveleiksi nimettyjä vohveleita, mutta eipä paikka ollutkaan auki. Lähdimmekin siis kohti ensimmäistä lossia ja matkasimme sillä Hankaan. Kun ajoimme Hangan (taipuukohan se noin?) läpi, näin vihdoinkin jotain järkeä siinä, että olimme lähteneet matkaan moottoripyörällä. Ihana kesäpäivä saaristossa ja moottoripyörän kyyti kohtuullisessa vauhdissa, mikäs sen mukavampaa.
Hangasta menimme lautalla Nauvoon. Nauvon lautalla tuntui ensimmäisen kerran siltä, että voin iloita lomastani. Meren katseleminen oli ja on juuri sitä, mitä lomaltani tai vapaapäivältäni haluan. Moottoripyöräkamppeissa lautan kannella ei tullut edes kylmä.
Pysähdyimme Seilin saarella matkalla Nauvoon. Olin koko kevään haaveillut käynnistä Seilin saarella, mutta nyt en uskaltautunut nousemaan kyydistä. Tiesin, että näin alkukesästä arkipäivänä siellä ei ole opastusta eikä sen joka kolkkaan välttämättä pääse. Tiesin myös, että seuraavaa lauttaa Seilistä Nauvoon voisi joutua odottamaan, eikä minulla ollut kärsivällisyyttä ryhtyä edes selvittämään sitä asiaa. Niinpä sinne se Seili jäi, tulipa käytyä rannassa lautan kyydissä, niin että voin kai nyt sanoa käyneeni Seilissä.
Nauvo oli ihana paikka lukuisine kauppoineen, kojuineen ja kujineen.
Veimme kamat majapaikkaan, jonka kumppanini oli varannut. Etukäteen olin epäileväinen, mutta sain todeta, että majapaikka Nauvossa oli yksi parhaista, joissa ikinä olen yöpynyt. Ihana pienehkö, viihtyisä ja siisti huoneistohotelli loistavien etäisyyksien päässä, ystävällinen palvelu, herkullinen aamupala, kattava ravintolan valikoima ja hyvä ruoka. Kirjoitin ylistävää palautetta lähtömme jälkeen.
Illalla kävimme Nauvon kirjastossa. Totesin, että en voi olla ihan väärällä alalla, kun haluan vapaa-ajallakin hakeutua työstä muistuttavaan ympäristöön ja olen kiinnostunut siitä. Kävimme myös Nauvon tunnelmallisessa kirkossa. Kävelimme ympäriinsä katselemassa nähtävyksiä. Söin herkullisen ja täyttävän illallisen hotellissa ja join päälle amarettokahvin. Kiitos! Olin erittäin tyytyväinen.
Aamulla nautin aamupalasta. Aamupalan jälkeen itkin pitkään, koska tietyt ihmisten laittamat viestit aiheuttivat niin pahan mielen ja niin suuren vitutuksen. Kuljeskelin koko päivän silmät turvonneina. Ajattelin, että millään ei vittu ole enää merkitystä. En oikeastaan ole päässyt siitä yli vieläkään.
Yritin käydä Nauvon kaupoissa ostamassa itselleni matkamuistoa, mutta en löytänyt mitään, mitä olisin raaskinut ostaa. Asiaa ei auttanut se, että moottoripyörän kyytiin ei olisi edes mahtunut mitään.
Jatkoimme Nauvosta matkaa Paraisille.
Olin jostain syystä olettanut, että Parainen on tosi hieno paikka, mutta en kyllä mitenkään erityisesti vaikuttunut siitä. Bongasin kirjaston. Kävimme herkullisilla kakkukahveilla keskustan leipomokahvilassa. Satoi ja oli kylmä ja tuntui hyvältä saada lämmitellä käsiä teekupissa. Kävimme myös Paraisten kotiseutumuseossa. Oli aina vain kylmempi ja tulin todella ahdistuneeksi siitä, mihin oikein pääsemme lämmittelemään. Rämmimme Paraisten näköalapaikalle ja katselimme vähän maisemia sieltä ja sitten aloin selata puhelimella yöpymispaikkoja. Ajattelin, että maksoi mitä maksoi, nyt on vaan pakko päästä johonkin. Päädyimme Ruissalon kylpylään.
Ajoimme kylpylään ja ajatus oli viedä ensin kamat huoneeseen ja lähteä sitten vielä jonnekin ajelemaan. Päätin kuitenkin, että en jaksa enkä pysty lähtemään enää mihinkään muualle kuin syömään ja kylpylään lämmittelemään.
Söimme hotellissa, jotta ei tarvinnut lähteä enää mihinkään ajamaan. Söin sienirisottoa, koska sieniä on otettava aina, kun niitä on tarjolla. Pidän sienistä, mutta minulla ei ole minkäänlaista halua poimia niitä tai opetella itse valmistamaan niitä. Siksi otan niitä mieluusti ravintolassa aina, kun se on mahdollista. Oli kiva, että mahdollisuus tarjoutui nyt.
Ilta kylpylässä oli ihana. Porukkaa ei juuri ollut, joten saatoin uiskennella altaassa rauhassa. Porealtaan lämmössä lekottelu tuntui taivaalliselta. Kävin myös meressä pulahtamassa.
Illan päätteeksi kävelimme katsomaan auringonlaskua. Se oli hetki, jossa tiivistyi tärkeä havainto: puitteet olivat täydelliset, mutta oloni silti melko paska. Aurinko laski kauniina kesäiltana, oli rauhallista, laiva lipui jossain horisontissa, mitään syytä suureen huoleen ei ollut, mutta ajatukseni olivat silti synkkiä, ja ajattelin, että en vain jaksa enää tätä elämää.
Aamulla söimme aamupalan ja lähdimme sitten taas tummien pilvien saattelemana ajaa paahtamaan.
Ensimmäinen pysäkki oli Turun linna.
En ole koskaan käynyt Turun linnassa. Nyt paikkasin tuon aukon sivistyksessäni.
Ja se kannatti! Aivan mahtava, jylhän hieno paikka, jossa olisi saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka, siitä huolimatta, että sielläkään ei ollut varsinaista opastusta juuri sinä päivänä tarjolla. Kunpa saisin joskus vielä palata sinne.
Turun linnasta ajoimmekin sitten kotiin päin. Paluumatka ei ollut yhtä painajaismainen kuin menomatka, ehkä koska ajoimme eri reittiä, jossa satasen pätkiä oli vähemmän, tai koska olin jo tottunut siihen.
Tuntui hyvältä päästä kotiin lämmittelemään.
Ehkä vielä joskus sille varsinaiselle Saariston rengastielle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti