Pari viikkoa sitten luin lehdestä taas jutun, jonka kaltaisia nykymaailmassa tulee vastaan usein.
Jutussa työterveyspsykologi kehotti ihmisiä olemaan vähemmän tehokkaita.
Väittäisin, että tällaiset jutut suorastaan määrittävät jollain tavalla nykyistä kulttuuriamme.
Jutun rakenne on tämä:
Sodan käyneet sukupolvet oppivat, että otsa hiessä ja hampaat irvessä pitää koko ajan raataa. Sodan käyneiden sukupolvien lapset oppivat, että vanhempien huomiota ei saa muulla kuin työnteolla, jos silläkään - ja joka tapauksessa tärkeintä on työnteko, tehokkuus ja ahkeruus.
Juttujen perusteella tämä koskee meitä kaikkia. Viis siitä, että emme enää 2020-luvulla mitenkään voi kaikki olla sodan käyneiden ihmisten lapsia.
Osa meistä on lapsenlapsia tai lapsenlapsenlapsia. Toki kasvatustyyli on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Mitä muuta ihmisellä vanhempana on, kuin omassa lapsuudessa saadut mallit. Jotkut pystyvät ehkä kyseenalaistamaan niitä, ja jotkut haluavat olla lapsilleen juuri päinvastaisia vanhempia kuin heille itselleen on oltu.
Silti tämä tehokkuusvaatimus on työterveyspsykologien mukaan siirtynyt sukupolvelta toiselle, meille kaikille. Lisäksi nykymaailma tuo siihen oman lisänsä. Nykyisessä työelämässä pitäisi kuulemma olla vielä tehokkaampi kuin ennen, ja osata kaikkea, ja opetella koko ajan lisää.
Jutussa kehotetaan hellittämään välillä. Ei kuulemma aina tarvitse olla tehokas. Kannattaa opetella meditoimaan tai muulla tavoin rauhoittumaan. Jos ei opi, sairastuu.
Kaikki tämä on mielestäni periaatteessa ihan asiaa.
Jäljelle jää vain kiintoisa kysymys: mitä on tehokkuus? Miten sitä mitataan?
Kun katselen ympärilleni esimerkiksi työelämässä, näen paljon tehokkaita ihmisiä, ja sitten näen paljon sellaisia ihmisiä, joita en määrittelisi tehokkaiksi. Näen myös sellaisia, joita ilkeällä päällä ollessani nimittelen mielessäni laiskoiksi lusmuilijoiksi.
En tiedä, kuinka kukin näistä ihmisistä määrittelisi itsensä ja muut. Ovatko he samaa mieltä kanssani? Kokeeko minun mielestäni överitehokas ihminen, että hänen pitäisi oppia meditoimaan? Vai ajatteleeko hän, että hänen pitäisi vain kiihdyttää vauhtia?
Luulen, että ainakin joku, jonka minä määrittelisin laiskottelijaksi, ajattelee itse olevansa liian tehokas ja kaipaavansa hellittämistä.
Mikä sitten on tehokasta?
Olen joskus kuullut, että joku ihminen pitää esimerkiksi lukemista ja kirjoittamista todella ahkerana työntekona. Kun on paljon lukenut ja jos on vielä kirjoittanutkin, niin kyllä sitten ansaitsee palkaksi sitä ja tätä.
Olen paljon useammin kuullut, että lukeminen on turhaa ei-minkään tekemistä. Ihmiset ovat sanoneet minulle, että he eivät voi harrastaa kirjojen lukemista, koska he "haluavat koko ajan tehdä jotain".
Jonkun mielestä maratonin juokseminen on aika tehokas asia, toisen mielestä tehokkuusvaatimus täyttyy vasta, jos maratoneja juoksee vähintään kerran viikossa. Joku kokee olevansa tehokas ihan vain kävellessään korttelin ympäri.
Mistä tässä sitten tietää, milloin on liian tehokas ja milloin ei? Ja mikä on se tehokkuuden määrä, mikä on liikaa? Mikä on sopivissa määrin tehokasta?
Mitä sinä ajattelet tästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti