Sinistä valoa, harmaata valoa

Sinistä valoa, harmaata valoa

sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Viikko 41: Huumorin kukka

 Viikolla 41 tein tietoisen päätöksen etsiä jokaisesta päivästä jotain, jolle nauraa. 
Tein sen siksi, että naurun aiheita ei tuntunut olevan, ellei niitä tietoisesti etsi. 
Tarjoilen kyseisen viikon naurun aiheet tässä blogipostauksessa. 

Maanantai
Maajussille morsian -ohjelma, taattu maanantai-iltojen ilo jo vuosien ajan. En naura siinä esiintyville ihmisille pahantahtoisesti. Joidenkin ihmisten murre ja se, kuinka tosissaan jotkut ovat, tuottaa hauskuutta ohjelman katsojan arkeen. 

Tiistai
Otin joku aika sitten käyttöön uuden puhelimen. Sen äänisäädöt eivät vielä ole ihan täysin kohdillaan. Esimerkiksi herätyskellon äänenvoimakuutta täytyi säätää, sillä ensimmäisenä aamuna uuden puhelimen herätyskellon soidessa kaikki olivat sydänkohtauksen partaalla. Ääniä säädellessäni huomasin, että herätyskellon ääneksi oli mahdollista saada tietyn artistin kappaleiden Spotify-lista. Valitsin vastaisuuden herätysääneksemme Leevi and the Leavingisin. Listan ensimmäinen kappale oli "Sunnuntaiksi San Fransiscoon". Kappaleen alun kuuleminen ensimmäisenä aamulla toi hauskan alun päivälle. 

Keskiviikko
Ilmeisesti televisio on arjen harvoja hauskuuttajia. Keskiviikkona telkkarista tuli "Duudsonit tuli taloon". Tällä kertaa Duudsonit menivät pistämään järjestykseen sellaisen perheen asioita, joiden ongelmana oli, että lähes aikuiset lapset eivät osallistuneet lainkaan kotitöihin. Teini-ikäinen poika sanoi telkkarissa, että oikeastaan häntä itseäänkin hävettää, kun hän ei saa laitettua omia likaisia astioitaan tiskikoneeseen. 

Torstai
Koirani ja minun vakiolenkkini varrelle sijoittuu suora, jossa opettajat luotsaavat mopokoululaisia. Kävelemme jalkakäytävällä ja ihmiset ajavat mopolla viereisellä tiellä ja opettajat antavat heille ohjeita. Tämä on koirani mielestä verrattoman mielenkiintoista. Joka kerta, kun mopokoululaiset sattuvat kohdalle, se jää pitkäksi aikaa tuijottamaan. Mietin, ottavatko mopokoululaiset tai opettaja yhtään paineita ylimääräisestä yleisöstä. 

Perjantai
Työkaveri soitti paniikissa ja pyysi apua ongelmaan. Kerrankin ongelma oli helposti ratkaistavissa ja oikeastaan aika hauska. Joskus työssäkin tulee hauskoja tilanteita. 

Lauantai
Tällä viikolla alkoi Estonia-onnettomuudesta kertova, tositapahtumiin perustuva televisiosarja. Koska olen aina ollut omituisen kiinnostunut kaikesta Estoniaan liittyvästä, minun oli tietysti pakko saada alkaa seurata sitä. Ensimmäisen jakson katsottuani halusin katsoa uudestaan MTV3-kanavalla esitetyn "Missä olit kun" -sarjan Estonia-jakson, jossa kerrataan onnettomuuden aikaan esitettyjä uutispätkiä. Yhdessä uutispätkässä Estonian miehistöön kuuluneet ihmiset sanovat, että kun vettä alkoi tulvia kannelle, ei auttanut, vaikka he kuinka pumppasivat ja pumppasivat. 
Tässä asiassa ei ole mitään hauskaa, mutta aloin silti nauraa, koska verkkokalvolleni piirtyi kuva tilanteesta, jossa vettä tulvii uppoavaan laivaan, ja jotkut yrittävät pelastaa tilannetta pumppaamalla polkupyöräpumpun kokoisella pumpulla. 
Ehkä nauroin myös siksi, että onnettomuus on niin kauhea. Se on mielestäni kauhein onnettomuus, mihin olen tutustunut. Ehkä siihen ei voi syventyä löytämättä välillä jotain, mikä naurattaa edes vähän. 

Sunnuntai
Viikon viimeisenä päivänä naurun aiheet viimeistään loppuivat ja niitä oli pakko hakemalla hakea. Taattu keino on pistää Youtubesta pyörimään vanhan Hynttyyt yhteen -sarjan klippejä. Kyseessä on koominen sarja, jossa Eija Vilpas ja Hannele Lauri ovat keskeisissä rooleissa, ja pelkästään Eija Vilppaan karjalan murteen kuunteleminen naurattaa. Varmaan, koska kuten jo edellä totesin, mikäs sen hauskempaa kuin murretta puhuva ihminen. 
Viime aikoina minua on erityisesti puhutellut klippi, jossa Vappu (Eija Vilpas) ja Aarne (Aake Kalliala) ovat menneet kihloihin ja Aarnen äiti tulee kihlajaiskahvien merkeissä ensimmäistä kertaa Vapun kotiin. Ensimmäiseksi ovesta tullessaan Aarnen äiti lausuu jotain kohteliasta Vapun asunnon avaruudesta. 
Vappu toteaa siihen: "Nii, sie vissii aattelit, et mikä mörskä lienee, nuotio keskellä lattiaa."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti