Aloitan tämän viikon postauksen kertomalla tarinan. Valitettavasti tarina perustuu tositapahtumiin. Henkilöiden nimet on muutettu.
Olin viisivuotias, kun kaksi vuotta vanhempi veljeni aloitti koulun. Veljeni tutustui koulussa poikaan, jota kutsun tässä tarinassa vaikkapa nimellä Matti. Matista ja veljestäni tuli hyviä kavereita. Matti alkoi käydä meillä kylässä ja veljeni kävi Matin luona kylässä. Matin äiti ja minun äitini tutustuivat Matin ja veljeni ystävyyden myötä. Äitimme huomasivat, että molemmilla oli samanikäisten poikien lisäksi samanikäiset tyttäret. Äidilläni oli minut ja Matin äidillä niin ikään tytär, joka oli isoveljeään Mattia kaksi vuotta nuorempi. Kutsun Matin pikkusiskoa tässä tarinassa vaikkapa Maijaksi.
Äitimme päättivät yrittää tutustuttaa Maijan ja minut toisiinsa. Maija tuli äitinsä kanssa käymään meillä pari kertaa samalla, kun Matin ja Maijan äiti tuli hakemaan Mattia meiltä. Maijan ja minun välille syntyi kuin syntyikin ystävyys, jota äitimme olivat toivoneet.
Olimme perheeni kanssa asuneet kaukana kylän keskustasta paikassa, jossa ei ollut muita lapsia. Käytännössä veljeni oli ollut ainut leikkitoverini siihen asti, kunnes tapasin Maijan. Olin kyllä tutustunut muihin ikäluokkani lapsiin muun muassa seurakunnan päiväkerhossa ja joskus jossain muuallakin. Lapsena en kuitenkaan oikein välittänyt muiden ihmisten seurasta edes sitä vähää kuin nykyään, joten ehkä siksi viiteen ikävuoteen mennessä minulla ei vielä ollut varsinaista parasta ystävää. Maijasta kehkeytyi minulle paras ystävä. Maija oli ensimmäinen ihminen, jota aloin ajatella parhaana ystävänäni.
Ystävyys kesti rikkumattomana vuoden verran. Vähän sen jälkeen, kun olimme menneet esikouluun, tapahtui jotain. On vaikea sanoa, mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Minun näkökulmastani Maijan käytös minua kohtaan muuttui. Maija saattoi olla suorastaan ilkeä minua kohtaan. Jälkikäteen sain jostain tietää, että Maijalla ja Matilla oli kotona kaikenlaisia ongelmia. Jälkikäteen olen ajatellut, että johonkinhan heidän oli pakko purkaa sitä kaikkea vaikeaa, mitä he joutuivat kotona kestämään. Lisäksi vasta aikuisena olen huomannut ajatella, että Maija saattoi olla minulle kateellinen joistain asioista, mitä minulla oli, tai mitä hän luuli minulla olevan, ja mitä hänellä ei ollut. Joka tapauksessa ystävyytemme alkoi rakoilla. Esikoulussa syntyi uusia kaveri- ja ystävyyssuhteita eri tavalla kuin aikaisemmin, ja lopulta siirryimme Maijan kanssa eri porukoihin. Samaan aikaan Matin ja veljeni ystävyys hiipui ja lopulta katkesi kokonaan.
Olimme Maijan kanssa samalla luokalla koulussa ala-asteajan. Ala-asteen aikana olimme aina välillä hyviä kavereita, sitten meille tuli riitaa ja olimme eri porukoissa, sitten taas kavereita. Riitojen osalta kummassakin oli vikaa, tai sitten voi ajatella, että kummassakaan ei ollut mitään erityistä vikaa. On vaikea sanoa, miksi emme voineet vain pysyä ystävinä, ja miksi toisaalta vuosien ajan aina riitelyn jälkeen kuitenkin palasimme ystäviksi. Muiden ihmisten kanssa en ole kokenut samanlaista on-off-ystävyyttä. Matin ja veljeni kaveruus ei jatkunut enää koulun alkuvaiheen jälkeen, mutta minun ja Maijan myrskyisä ihmissuhde jatkui ala-asteen lopulle asti. Vasta yläasteen alkaessa päädyimme eri luokille, kokonaan eri piireihin ja käytännössä yhteytemme katkesi.
Maijan veli Matti oli peruskouluajan kanssamme samassa koulussa. Matilla ja Maijalla oli ilmeisesti edelleen vaikeaa kotona, ja kummallakin oli lisäksi vaikeuksia koulussa tietyissä aineissa. Esimerkiksi Maijalle lukeminen ja matematiikka oli vaikeaa, mutta hän oli lahjakas muunmuassa käsitöissä ja kuvaamataidossa. Ehkä yksi ystävyytemme kantavista voimista oli erilaisuus ja sen myötä mahdollisuus auttaa toista. Yritin auttaa Maijaa lukemista vaativissa asioissa, ja Maija saattoi olla minun apunani käsitöissä. En tiedä, oliko Matilla vastaavia lahjoja vaikeuksien lisäksi. Tiesin vain, että Matin koulu ei suju kovin hyvin. Matin käytös muita kohtaan oli myös huonoa.
Kun olin lukiossa, Facebook muuttui suomenkieliseksi ja kaikki alkoivat liittyä sinne. Tein periaatepäätöksen siitä, että pyysin ja hyväksyin Facebook-kavereikseni kaikki vanhat luokkakaverit. Myös Maija on edelleenkin Facebook-kaverilistallani. Muuta yhteyttä meillä ei ole. Joskus, harvoin, olemme reagoineet toistemme päivityksiin. Joskus mietin, muistaako Maija vielä ystävyyttämme noin kahdenkymmenen vuoden takaa. Minä muistan sen. Elämämme on mennyt täysin eri suuntiin.
Viime perjantaina järkytyin nähdessäni Maijan Facebook-päivityksen.
Päivityksessä Maija jättää hyvästit rakkaalle isoveljelleen, josta on enää jäljellä pelkät muistot, joka nyt on lähtenyt aivan liian varhain.
Tiedän, että Maijalla on kaksi isoveljeä. Toinen on huomattavasti minua vanhempi, enkä tunnistaisi häntä kuvasta. Toinen on tietysti Matti. Yritän tulkita Maijan päivityksessä olevasta kuvasta, kumpi hänen veljistään on kyseessä, mutta en saa siitä oikein selvää.
Lopulta minulle selviää se, mitä osaan epäilläkin: liian varhain lähtenyt isoveli on Matti.
Ajattelen Mattia, joka kauan sitten kävi meillä kylässä, ja jonka kotona minä olen käynyt monta kertaa kylässä. Olen järkyttynyt siitä, että sitä ihmistä ei enää ole. Ajattelen Maijaa, jolle Matti on ollut yhtä tärkeä ihminen kuin minun veljeni on ollut minulle. Ajattelen heidän äitiään, joka vuosien varrella oli aina minulle ystävällinen. On vaikea kestää ajatusta siitä, että hän joutuu hautaamaan oman lapsensa.
En tiedä juuri mitään Matin elämästä, mutta tiedän, että se ei ole ollut helppo. Hänellä on ollut vaikeaa kotona ja koulussa. Koulussa hänellä oli vaikeuksia sekä oppimisen että kaverisuhteiden osalta. Hän on suoriutunut peruskoulusta, mutta sen jälkeen hänellä on ollut niinsanotusti vaikeuksia integroitua yhteiskuntaan.
Matiksi kutsumani henkilö on esimerkki siitä, että tässä elämässä nallekarkit eivät mene tasan. Jotkut saavat elämälleen huomattavan paljon huonommat lähtökohdat kuin jotkut toiset. Jotkut onnistuvat ponnistelemaan huonoista lähtökohdista ja vaikeuksista huolimatta. Ehkä siihen on syynä jokin suojaava tekijä, vaikka joku persoonallisuuden piirre. Ehkä jonkun on synnynnäisesti helpompi horjahtaa pois yhteiskunnan viitoittamalta polulta kuin jonkun toisen. Ehkä syytä voi hakea kokemuksista, jotka toimivat vaikeuksien vastapainona: esimerkiksi Matilla ja Maijalla oli koulussa samankaltaisia vaikeuksia, mutta ehkä Maijalla oli vaikeuksiensa vastapainona vahvuuksia ja niiden myötä enemmän myönteisiä kokemuksia kuin Matilla. Ehkä Maija pääsi edes vähän helpommalla siksi, että hän sattui olemaan kaksi vuotta nuorempi. Ehkä Maija on säästynyt myöhemmässä elämässään joltain sellaiselta kokemukselta, mikä on ollut Matille liikaa.
Puran alkujärkytystäni viestittämällä toiselle kouluaikaiselle kaverilleni Matin kuolemasta ja siitä, tietääkö hän siitä jo.
Toisen kaverini suhtautuminen järkyttää minua lisää. Hän vaikuttaa välinpitämättömältä. Matti oli koulussa aina ärsyttävä, ja koko kouluajan hänestä näki, että hän ei ole normaali, eikä hänestä koskaan tule normaalia ihmistä. Kuolema oli siis odotettavissa. Ja mitä se meitä liikuttaa.
Lopulta en tiedä, olenko enemmän surullinen Matin läheisten puolesta, vai siitä yhteiskunnassa ilmenevästä asenteesta, mitä toisen koulukaverini vastaus heijastaa. Asenteen, jonka mukaan kaikkien elämä ei ole samanarvoinen. Normaalit ihmiset ovat arvokkaampia kuin epänormaalit. En pyytänyt kaveriani tarkentamaan normaalin käsitettä, mutta uskon tietäväni, mihin hän sillä viittaa: työssä käymiseen, verojen maksamiseen, ammatin opiskeluun, parisuhteeseen ja perheen perustamiseen, omista lapsista huolehtimiseen, kohteliaaseen käytökseen muita ihmisiä kohtaan.
Pyytäisin tämän postauksen lukijaa miettimään, onko hän samaa mieltä. Ovatko ihmiset tasa-arvoisia, vai onko joidenkin ihmisten elämä toisia arvokkaampaa? Jos on, mikä tekee ihmisestä tai hänen elämästään arvokkaan?
Toisaalta: jos olet sitä mieltä, että joku ihminen on arvokkaampi kuin toinen, tarkenna hetkeksi katseesi siihen henkilöön, jonka luokittelet arvottomaksi. Tarkenna katseesi häneen, ja muista: hän on aina jonkun toisen ihmisen lapsi, veli, sisko, ystävä, kumppani, isä tai äiti. Se joku voisit olla sinä.
Pari päivää tämän episodin jälkeen kuulen keskustelun, jossa sivutaan elämän lyhyyttä. Elämä voi loppua äkisti, ja kun tämän tiedostaa, suhtautuminen elämään voi muuttua. Elämästä voi esimerkiksi haluta saada enemmän irti. Voi vaikkapa iskeä tarve matkustaa mahdollisimman moneen eri maahan.
Keskustelun kuultuani tulen samaan tulokseen kuin joskus ennenkin.
Elämän lyhyyden ymmärtämisestä voi seurata myös ja ennen kaikkea kyky suhtautua muihin ihmisiin toisin.
Ole ystävällinen toiselle. Kuuntele, mitä hänellä on sinulle sanottavaa. Anna sijaa toisen näkökulmalle sen sijaan, että jääräpäisesti pitäisit kiinni omastasi. Anna tilaa toiselle ihmiselle sen sijaan, että sokeana tavoittelisit omia päämääriäsi.
Voi olla, että se toinen ei kohta enää ole luonasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti