Keväthavaintoja

Bloginkirjoitusinspiraatio on ollut vähän kateissa. Ei siksi, että ei olisi asiaa, vaan siksi, että tuntuu, että selväpiirteistä asiaa ei tunnu löytyvän kokonaisen postauksen vertaa. Päätinpä siis koostaa postauksen useista pienemmistä asioista.


1. Ihmiset ärsyttää. Kerron tämän nyt tiivistyksenomaisesti heti alkuun, että sitten pääsen käsittelemään mukavampia asioita. Viime aikoina erityisen paljon on ärsyttänyt kaksi ihmistyyppiä: A) Päällepäsmärit, erityisesti se tyyppi päällepäsmäreistä, jotka puhuvat paljon itsestään ja siitä, mitä ovat tekemässä tai aikovat tehdä, mutta eivät ikinä tee mitään muuta sen puhumispäsmäröinnin lisäksi ja B) Ihmiset, joille lappaa joka suunnasta roppakaupalla niin paljon kaikkea hyvää, että sitä ei selitä mikään, ei kova työ eikä paraskaan tuuri, ja jotka siitä huolimatta vain ja ainoastaan vinkuvat, kitisevät ja ruikuttavat minkä ehtivät. Ok, itsessäni on vähän tuota samaa piirrettä. Mutta se ei estä ärtymystäni. Pikemminkin lisää sitä.




1. Parinetsintäohjelmat huvittavat. Olen jo pitkään pohtinut, mikä tämän ilmiön takana on. Joka suunnalla ihmiset pariutuvat, kihlautuvat ja astelevat alttarille. Silti, samaan aikaan televisiotarjonta tulvii erilaisia, enemmän tai vähemmän epätoivoisia parinetsintäohjelmia. Ensimmäinen, jonka minä pystyn muististani kaivamaan, oli Napakymppi, jossa selvitettiin tarjolla olevien, vastakkaisen sukupuolen edustajien mielipiteitä näkemättä heitä, itse keksityin kysymyksin, ja lopussa päästiin matkalle lähelle tai kauas. Sitten tuli Maajussille morsian, jossa keskellä ei mitään asuvat, maatilansa töihin sidotut tyypit pyysivät telkkarissa apua parin löytämiseen, Välissä oli joku miljonääri-Jussi, jossa joku tavallinen duunari testasi, kuka voisi rakastaa häntä vielä senkin jälkeen, kun selviää, ettei hänellä mitään rahaa ole. Nykysin on tarjolla osapuilleen kaikkea: myötähäpeää aiheuttavia sinkkuristeilyjä, jotka jostain vihoviimeisestä syystä kuvataan telkkarissa, Suomen pisimpiä ensitreffejä, joissa tarkoitus on muuttaa yhteen, ja viimeisimpänä pisarana vielä ensitreffit omissa häissä. Ja ihan viimeisimpänä, ensitreffit alasti.
Mitä? Miksi? Selittäkää. Onko sinkkuja normaaleja enemmän, vai ovatko tällaiset ohjelmat vain jotenkin erityisen tuottavia? Palvelevatko nämä ohjelmat enemmän niihin osallistujia vai niiden katsojia? Kumpuaako tarve ohjelmiin siitä, että yhä useammat luulevat löytävänsä rakkauden televisiokameroiden edessä, vai siitä, että yleisö haluaa katsoa tällaista?


2. Gradu ei tällä hetkellä ahdista. Sitten joskus, kun ikuisuuden päästä palaan toukokuun 2015 tunnelmiin, haluan muistaa ajatelleeni myös näin. On näitäkin  hetkiä, joina olen tyytyväinen sekä syksyllä tekemääni aihevalintaan että omaan työpanokseeni.


3. Opiskelijaruoka = <3 Lähes viisi vuotta se kesti, mutta nyt olen oppinut arvostamaan sitäkin. Sitä, että joka päivä saa valita usean ravintolan useista ruokavaihtoehdoista. Yleensä jossain on tarjolla on jotain hyvää, joskus pitää tyytyä keskinkertaiseen. Maksamalla kaksi euroa ja kuusikymmentä senttiä saa syödä lämpimän ruuan, salaatin ja leipää. Ensimmäisenä ja toisena opiskeluvuonna olin ihan vakavissani sitä mieltä, että se on aika kallista. Nyt suren jo valmiiksi sitä, että tulee aika, jona en sitä enää saa.


4. Ismo Leikola = <3 Pidin lupaukseni (ainakin melkein) ja Ismo Leikolaton huhtikuu on nyt ohi. Nyt saan taas jatkaa pakkomielteistä jaaritteluani. Eilen iltapäivällä lojuin telkkarin edessä ja mulla oli tylsä ja aika surkea olo, kunnes äiti avasi telkkarin satunnaiselta kanavalta tarkistaakseen uutiset teksti-tv:stä. Ja taivas varjele mitä silmieni eteen tuli!!! Huusimme yhtä aikaa. Äiti sanoi, että "kukas siinä on!!", minä huusin, että "Herrajumala!!!" ja äiti sanoi, että "ei kun Ismo Leikola."


Kyseessä oli koko perheen viihdeohjelma, Pop'n Roll. Talvella, kun ohjelmaa mainostettiin, näin I.L.:n olevan mainoksessa. Ei varmaan tarvitse korostaa, että ohjelman ensimmäisen lähetyksen startatessa olin parkkeerannut itseni tiukasti telkkarin ääreen, kunnon kisakatsomoeväillä varustettuna. Eikä se sitten ollutkaan siellä. Nielin pettymykseni ja lohduttauduin sillä, että onneksi näin hänet lähitulevaisuudessa Tuubi- ja Huutokauppakeisari-ohjelmissa. Lopulta en enää muistanut koko Pop'n Roll -ohjelmaa, koska ohjelma itsessään ei juuri kiinnosta.


No, eilen kuitenkin katsoin. Ja Ismo Leikola oli niin ihana. En ole pitkään aikaan katsonut edes hänen Youtube-klippejään, koska osaan ne suurin piirtein ulkoa. Eilen sain taas suureksi onnekseni muistaa, miltä tuntuu nähdä hänet, miltä tuntuu se Ismo Leikolan aiheuttama lämmin mieliala, joka laskeutuu keskelle arkielämän harmaata ankeutta. Katsokaa kaikki se Pop'n Roll -jakso katsomosta, en pääse yli hänen ihanuudestaan.


Mikä hienointa, paras on vielä tulossa.
En muista, olenko jo avautunut tästä täällä blogissa, joten avaudun nyt varmuuden vuoksi uudestaan.
Viime kesänä tuijotin monena arki-iltana telkkarista ohjelmaa nimeltä "Neljän tähden illallinen". Se on sarja, jossa viikottain neljän julkkiksen ryhmä kokoontuu vuorotellen jokaisen kotiin tai muuhun vuorossa olevan julkkiksen kehittelemään paikkaan. Jokainen julkkis vuorollaan tarjoaa toisille illallisen, johon kuuluu alku-, pää- ja jälkiruoka. Lisäksi illalliselle kuuluu jokin ohjelmanumero. Lopuksi vieraina toiset, illalliselle kutsutut julkkikset antavat kokoonkutsujalle arvosanan ruuista ja tunnelmasta. Parhaat pisteet saanut voittaa.


No niin siis, katselin sitä ohjelmaa viime kesänä aika paljon. En ollut erityisen kiinnostunut ohjelmasta enkä siinä esiintyvistä julkkiksista (jotka siis vaihtuivat viikottain). Katselin ohjelmaa usein vain, koska mulla ei ollut parempaa tekemistä.


Heinäkuun loppupuolella koitti kesäni kohokohta, matkani ensin Berliiniin ja sitten kummieni luokse. Kun olin palannut kotiin ja ollut kotona muutaman päivän, katsoimme taas Neljän tähden illallista äitini kanssa. Ja silloin äitini pudotti pommin. "Ai niin, Ismo Leikola oli tässä ohjelmassa sillon, kun sä olit siellä Berliinissä!" Totta kai kiirehdin heti netin Katsomoon, mutta ohjelma oli juuri ehtinyt poistua sieltä. Luulin jääväni ikuisesti katkeraksi: Ismo Leikola Neljän tähden illallisessa, ja juuri silloin minä olen jossain hiton Berliinissä.


Muutama viikko sitten kuitenkin huomasin, että kesän Neljän tähden illallinen -jaksot tulevat uusintana, aina lauantaipäivisin. Huomasin sen aivan sattumalta. Sanoisinko jopa, että kohtalon johdattamana. Ei varmaan tarvitse kysyä, mitä teen tai missä olen lauantai-aamupäivänä 23. toukokuuta!


Jee!