Haha. Koska olen aina halunnut tehdä itsestäni tällaisen jutun, joita joskus tehdään lehtiin julkkiksista. Tällaisen, jossa otetaan päivä elämästä ja kuvaillaan se, mielellään aika tarkasti. Teen sen nyt, koska olen oman elämäni julkkis.
13. heinäkuuta, aamulla kuuden jälkeen kävin uimassa sateessa. Älkää kysykö enempää. Oli kylmä, synkkää ja satoi, mutta kävin uimassa, kylmässä vedessä. Ihan vain vaikka vanhempien luona olemisen kunniaksi.
Palasin sisälle kylpytakkiin kääriytyneenä. Vanha koira innostui jostain syystä leikkimään omalla pehmonallellaan vuosien tauon jälkeen. Olimme jonkin aikaa nallejahtia kylpytakin helmat liehuen ja koiran tassut lattiaan rapisten.
Kun sain vaatteet lopulta päälle, söin aamupalaa. Jostain syystä mulla tänä aamuna oli suorastaan nälkä, vaikka yleensä olen aikaisin aamulla huonovointinen. Söin elämäni terveellisimmän aamupalan, ja juuri siksi otinkin sen nyt puheeksi. Salaattia ja raejuustoa.
Vähän seitsemän jälkeen lähdin kohti kotikaupunkiani. Ehdin kiivaassa tahdissa käydä kääntymässä asunnollani, viedäkseni tavarat sinne. Sitten lähdin marssimaan kohti työpaikkaa. Nautin jälleen kerran tyhjästä, autiosta kävelykadusta ja itsestäni siellä harvojen kanssaihmisten joukossa, kunnollisen töihinmenijän roolissa.
Olin töissä itselleni mieluisten lukusalinhoitajien tehtävien parissa suunnitelmien mukaan ennen puolta yhdeksää. Sain jälleen tuntea itseni maailmanvaltiaaksi astellessani yliopiston kirjaston kolmannen kerroksen hiljaisessa lukusalissa ja kuvitellessani sen hetken, ettei koko maailmassa ole ketään muuta kuin minä.
Ahdistuin jonkin verran siitä, että iso osa sitä porukkaa, jonka kanssa olen nyt oikein tottunut olemaan töissä, on tästä viikosta alkaen jäänyt lomalle ja pitäisi sopeutua ikään kuin uuteen porukkaan (vaikka kaikki nekin ovat tuttuja talvelta). Ahdistuin lisää, kun Uusi Henkilö ykkönen tuli kymmeneltä uhkaavasti ilmoittamaan minulle, että "Uusi Henkilö Kakkosella on asiaa sinulle". Hiippailin valmiiksi pelokkaana Uusi Henkilö Kakkosen luokse kuulemaan, mitä asia koskee. Ilmeni, että Uusi Henkilö Kakkonen halusi vain tiedustella, miten työskentelyni on lähtenyt käyntiin. Ihmettelin, miksi kuvittelen kaikesta aina etukäteen pahinta.
Ennen ruokatuntia kohtasin työelämäni ensimmäisen iskuyrityksen, tai ainakin kauhukseni tulkitsin sen sellaiseksi, tai jonkinasteiseksi sellaiseksi. Kaikessa rauhassa tein työtäni hyllyjen välissä, kun eräs nuori mies ilmaantui jostakin, eikä meinannut lähteä pois. Asiaa ei selvästikään ollut, mutta kaikenlaista jutun juurta se yritti keksiä. Tilanne oli äärimmäisen vaivautunut ja sanalla sanoen karmiva. Lopulta, lukuisten yksitavuisten vastausteni jälkeen tyyppi ilmeisesti ymmärsi yskän ja poistui. Sääntö numero 2: Minun elämäni rakkaustarinat eivät ala small talkin yrityksillä keskellä hiljaista lukusalia. (Sääntö numero 1 oli se pyörän alle jääminen.)
Ruokatunnin lopussa muistin, että tehtäväkseni oli määrätty myös viikottainen kukkien kasteleminen siinä huoneessa, jossa nyt majailen. Kastelin kukan numero yksi, ja huomasin, että kukat numero kaksi ja kolme olivat niin korkealla, että tarvitsisin tuolin ylettyäkseni niihin. Totesin, että huoneessa ei syystä tai toisesta ollut tavallista jakkaraa, siis sellaista, jolle kehtaisi nousta kengät jalassa. Päätin siis ujuttaa kengät pois jalastani ja nousta tavalliselle tuolille. Juuri kun olin kurottautumassa kastelemaan kaapin päällä olevaa kukkaa, kuulin avaimen kiertyvän huoneen oven lukossa, vaikkei sinne pitäisi vähään aikaan tulla ketään minun lisäkseni. Koska mielestäni olisi ollut jotenkin aivan kamalan noloa tulla yllätetyksi kukkien kastelu -kurottelu -puuhista, syöksyin salamana alas tuolilta ja aloin ängetä kenkiä jalkoihini, kuin en mitään olisi tehnytkään.Olin ehtinyt survoa toisen kengän jalkaani ja toista olin juuri survomassa, kun ovi aukesi ja sisään asteli Uusi Henkilö Kolme. Hämmensin hämmentävää tilannetta lisää tervehtimällä maailman teennäisimmän iloisesti ja kovaäänisesti ja pujahtamalla ensi tilassa ulos.
Yritetään sitä kukkien kastelua sitten taas huomenna.
Iltapäivällä hyllyttelin toisen kerroksen lukusalissa taas kaikessa rauhassa, kun jo edellä mainittu Uusi Henkilö Kakkonen asteli taas paikalle ja oli ilmeisesti vain ihan vilpittömän ja ystävällisen kiinnostunut kuulumisistani, olemmehan olleet viimeksi tekemisissä helmikuussa ja siitä on aikaa. Kehuessani jälleen, kuinka kivaa hyllyttäminen mielestäni on, henkilö totesi painokkaasti, että minun pitää muistaa pitää myös taukoja ja että en saa rasittaa itseäni liikaa. Loppupäivän häpeän- ja huolenaiheeni oli se, että nyt ne kaikki siellä varmasti puhuu keskenään, että tuolla se yks vaan maanisesti hyllyttää hullunkiilto silmissä eikä pysähdy hetkeksikään, kamalaa.
Töistä lähtiessäni jäi kaihertamaan se, että kävin sanomassa Uusi Henkilö Ykköselle "mä lähen, heippa!", vaikka ei kai kukaan muu sellaista käy erikseen sanomassa, ellei siihen ole painavaa syytä. Uusi Henkilö Ykkönen katsoi minua asteen liian pitkään ja hymyili asteen liian leveästi vastatessaan, jotta tilanne olisi tuntunut luontevalta. Mietin taas, pääsenkö ikimaailmassa sisälle näihin työelämän kommervenkkeihin. Joka kerta jää kalvamaan, jos lähden päivän jälkeen ilmoittamatta kellekään, ja joka kerta tunnen itseni typeräksi, jos käyn ilmoittamassa jollekin.
Kävelin toiseen kirjastoon palauttamaan Blondi tuli taloon -dvd-boxi ykkösen ja lainaamassa toisen osan. Jatkoin matkaa kohti kauppaa suunnitellen, mitä pitäisi ostaa ja kelaten mielessäni, mitä pitäisi muistaa. Pohdin, kävisinkö illalla lenkillä.
Ystävältä tuli viesti, ja päädyimme ex tempore syömään yhdessä. Söimme niin paljon kuin jaksoimme / ehdimme, eikä sen jälkeen tarvinnut enää miettiä, kävisinkö lenkillä. Hyvä kun onnistuin sen jälkeen penkistä ylös punnertautumaan.
Vyöryin ystäväni perässä Anttilan sisustusosastolle. Mukaan tarttui silmäkivet, jotka ovat ratkaisu jokaiseen ongelmaani: allergiaoireisiin, silmien väsyneisyyteen ja silmäpusseihin. En ymmärrä, miksen ole aiemmin edes kuullut moisista.
Mukaan olisi halunnut tarttua myös pari Muumi-astiaa ja ihana meriaiheinen naulakko, mutta jostain syystä itsekurini ei tällä kertaa pettänyt.
Tulin kotiin kahdeksan maissa illalla, enkä oikein tiedä, mitä tekisin. Huonon omantunnon aiheitani tällä erää ovat ainakin se, että en ole vielä imuroinut / muutenkaan siivonnut täällä, kun olen tuhlannut kallista aikaa sosiaalisen median parissa pyörimiseen, ja se, että muutakaan hyödyllistä en ole tehnyt, samasta syystä.
Siinä oli eräs päivä omana itsenäni, var så goda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti