Tanssii bakteerien kanssa

Tuon niminen kirja osui käteeni tällä viikolla hyllyttäessä. Ei juuri sattuvampaa olisi voinut olla siihen hetkeen.

Sunnuntai-iltana se taas alkoi, henkeäkuristava ahdinko, pelkotila ja pohdinta siitä, kannattaako tätä elämää edes elää.
Maanantaina pahin oli jo ohi, se oli vaihtunut pelkkään laimeaan apeuteen. Ainoa todellinen lohtu on, että kukaan ei ole kuollut eikä mitään oikeasti pahaa ole sattunut. Vielä.

Tiistaiaamuna heräsin varttia ennen kellon soimista siihen, että kurkku on tulessa.
Minulla, joka en ole koskaan kipeä.
Tänä vuonna jo toista kertaa. Oikein kunnollinen, tavallisten ihmisten elämään silloin tällöin kuuluva flunssa.

Kurkku tulessa ja pää tukossa ja koko päivä piti kulkea sumussa. Viimeinen puolituntinen töissä alkoi jo olla tuskainen. Lihaksia jomotti, mutta raahauduin kotiin apteekin ja kaupan kautta, sillä tiesin, että nyt tilaisuuteni on vihdoin tullut. 

Olen jo vuosikaudet halunnut maistaa Panadol Hot -lääkettä. Siis panadolia, joka ei ole tabletin muodossa, vaan annospusseissa. Se liuotetaan kiehuvaan veteen ja siitä saa mustikanmakuista juomaa. Olen aina ajatellut, kuinka ihanaa olisi siemailla kuumaa mustikkakeittoa flunssan kurjuudessa ja saada siinä samalla lääke.
Mutta pahus, kun en koskaan ole kipeä, niin enhän mä sellaisia tarvitse. Ei tavallisen päänsäryn takia tee mieli ruveta mitään kuumaa juomaa keittämään ja lipittämään.
En ole siis koskaan ennen päässyt ostamaan.
Nyt en epäröinyt hetkeäkään. Nyt se kauan odotettu hetki oli koittanut!!!

Kaupasta hain valmiskeiton ja illalla sain sitten juuri sen, mitä sillä hetkellä kaikkein eniten kaipasin.
Mikrossa lämmitetty kirkas lohikeitto ja jälkiruuaksi kuuma mustikka-juoma.

Jälkiruoka osoittautui farssiksi.
Huomasin vasta kupin huulille nostaessani, että se olikin mustikka-menthol-juoma.
Mentholin aromi oli niin ärhäkkä, että hyppäsi jo silmille, kun valmistauduin ensimmäiseen nautinnolliseen siemaukseen.

Ja maku oli karmea. 
Hyi hel-vet-ti. 
Hörpin ja yskin ja hörpin ja yskin enkä tiennyt aiheuttiko vai paransiko se sitä yskää, ja olin vain yksinomaan ja vain ja ainoastaan järkyttynyt. 

No, tulin kuitenkin siihen lopputulokseen että hyvä näin. 
Kyllähän lääkkeen pitää maistua lääkkeeltä. Ei se saa olla sellaista, mitä ihan huvikseen lipittelisi. Sen pitää olla oikein kunnolla karvasta, että oikein tuntee, miten se lähtee parantamaan elimistöä.

Joinpa siis sitä muinakin iltoina ja aamuina, ja opin tykkäämään, kun en enää odottanut mitään mustikkakeittoa.
Tiistaina kuljin jälleen sumussa ja räkä lensi niin, että häpesin. Vietin päivän visusti erillään kaikista muista ihmisistä, lähinnä siis nenäliinojen, kirjojen ja käsidesipullon seurassa, joita käsittelin vuorotellen.

Eilen olin jo melkein terve, ainut oire oli, että korvat olivat lukossa ja ääntä ei oikein lähtenyt. Vastuullani oli neljän tunnin ajan puhelimeen vastaaminen. Siinä sai taas tuntea itsensä draamakomedian henkilöhahmoksi. 

Tänään ei ole muita oireita kun kurkkukipu, yskä ja ahdistus, joka aina palaa.

Viikon anti on se, että kipeänä olo saattaa olla todella nautinnollista.
Ihan vain siksi, että fyysinen paha olo on niin paljon kevyempi kantaa kuin henkinen. Fyysinen paha olo varastaa huomion, eikä jätä tilaa henkiselle. Kun fyysinen kunto kohenee, henkinen kunto alenee kaksinkertaisesti.

Siinä sairaskertomukseni tältä erää, olkaa hyvät.