Viikon 13 ja 14 tekstit tulevat nyt heman viiveellä ja peräkkäin.
Viikon 13 ajatuksia:
Viime keväänä haaveilin Bengtskärin majakasta.
Tänä keväänä olen haaveillut Seilin saaresta.
Talvella luin lehtijutun pariskunnasta, joka viettää talvea Seilin saarella, kaukana arjestaan. He saavat asua siellä vastineeksi talon kunnossapidosta ja mahdollisten vieraiden opastuksesta.
Saarella on pääosin hyvin hiljaista ja rauhallista. Siellä pääsee irti kaupungin humusta, sosiaalisesta mediasta ja kaikesta arjen pyörityksestä.
Haaveilin pääsiäisretkestä Seiliin, mutta jätin sen toteuttamatta.
Haaveilen toukokuisesta joogaretriitistä saarelle, mutta tämän vuoden toukokuussa aion jättää senkin toteuttamatta.
Haaveilen mahdollisuudesta vain olla hiljaa ja tuijottaa merelle.
Voisinpa istua kalliolla meren äärellä ja vain olla siinä.
Mitä olen tänä keväänä tehnyt?
Olen tehnyt töitä tuskanhiessä ja työn ohessa tutkimusta, joka vuoden alussa tuntui hyvältä vastapainolta päivätyölle, ja keinona irtautua siitä.
Olen palauttanut yhden tekstin deadlineen mennessä.
Olen menossa maratonille.
Olen menossa konferenssiin.
Kaikki nämä asiat tapahtuvat peräkkäin, enkä tiedä, miten niistä taas selviän.
Vuosien varrella olen ollut ennenkin vastaavissa tilanteissa. Kaava on ollut tällainen: ensin ajattelen paniikissa ja tuskissani, että en selviä tästä. Sitten saan tehtyä jotakin. Huomaan selvinneeni. Olen etukäteen ajatellut, että jos selviän, olen kiitollinen. Kun olen huomannut selvinneeni, en olekaan tuntenut kiitollisuutta - enkä oikeastaan yhtään mitään muutakaan.
Tällä hetkellä haaveilen merestä, kallioista ja hiljaisuudesta,
ja toivon, että joskus vielä ne ovat todellisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti