Kiirastorstaina ajoin töistä kotiin pitkästä aikaa polkupyörällä.
Kotiin tultuani ajattelen, että en jaksa tehdä mitään, vaikka kaikkea pitäisi jaksaa. Makaan pitkän aikaa vain sängyllä. Lopulta yritän keittää kananmunia, ja sekin menee pieleen.
Koko illan yritän saada itseni tekemään jotain, enkä saa aikaiseksi oikeastaan mitään.
Pitkänäperjantaina tulee kahvivieraita.
Toivon kahvipöytäkeskustelujen jälkeen, että elämässäni olisi juuri nyt joku, jonka kanssa voisin jutella asioista, joista kaipaisin tilanteesta ulkopuolisen, viisaan ihmisen neuvoja. Elämäni on surullista, koska juuri nyt ei tunnu olevan ketään.
Illalla käyn juoksulenkillä ja totean, että en saa itseäni tekemään mitään muuta, mitä pitäisi. Luovun yrittämästä. Ehkä voin antaa itselleni luvan ottaa pääsiäispyhät rauhallisesti.
Lauantaiaamu ja aamupäivä kuluu paniikinomaisesti itkiessä.
Lähden juoksulenkille, koska en tiedä, mitä muutakaan tekisin. Juoksemaan lähteminen on vuosien varrella automatisoitunut joksikin sellaiseksi tavaksi, joka auttaa kestämään huonoja olotiloja. Juokseminen on jonkinlainen keino hallita jotain.
Kun olen juossut vähän aikaa, tunnen itseni vapaaksi. Toivon, että voisin vain juosta ja juosta.
Kun palaan kotipihaan, alan taas itkeä.
Teen lihaskuntoliikkeitä, harjaan koiran.
Lähden American Car Show:hun, koska kumppanini niin toivoo.
Autojen katsomisen jälkeen palkitsen itseni menemällä testaamaan tuoksuja Stockmannille. En löydä hyvää tuoksua.
Illalla olen taas ihmisten seurassa.
Ihmettelen ihmisten käytöstä ja sitä, onko vika minussa vai muissa, vai mitä täällä oikein tapahtuu.
Ajan kotiin ja ajattelen (jälleen), että automaattivaihteinen auto on ehkä yksi ihmiskunnan parhaista keksinnöistä. Tuhat kiloa ajamisen stressistä on poissa, kun vaihteita ei tarvitse vekslailla.
Sunnuntaina yritän ostaa itselleni pääsiäisen viimeisen suklaamunan, mutta kaupan hyllyt ovat kuin tyhjiksi nuoltuja. Iloitsen siitä, että vielä seuraavanakaan päivänä ei tarvitse mennä töihin. Istun koiran kanssa terassilla ja olen rauhassa.
Maanantaina käyn lenkillä ja olen iloinen siitä, että on vapaapäivä.
Käymme taas kahvittelemassa. Tällä kertaa olen aika paljon hiljaa, koska mitä sitä koko ajan lörpöttämään.
En ole erityisen pahoillani siitä, että työt alkavat taas.
On ollut ihan hyvä pääsiäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti