Kiitollisuusviikko

Tämän hetken facebook-trendi on kiitollisuus. Ihmiset luettelevat ja haastavat toisiaan luettelemaan joka päivään kuuluvia kiitollisuudenaiheita. Kukaan ei ole haastanut minua tähän, enkä sitä kyllä facebookissa tekisikään, joten pohdin kiitollisuutta nyt täällä blogissa. Paitsi aiheluettelona, myös käsitteenä. 

Kun tällä viikolla olen katsellut ympärilleni, olen todennut, että kiitollisuudelle on todellakin tilausta tässä maailmassa ja tässä ajassa. 
Useimmiten en katso uutisia, uutistietoisuuteni jää lähinnä pikaiseen nettiuutisten tarkistukseen ja / tai toisilta kuultuun. Tällä viikolla olen katsonut ja / tai kuunnellut uutisia televisiosta harva se ilta. 
Uutisoinnin aiheita ovat olleet maamme vakava taloustilanne, taloustilanteen vakavuus, erittäin vakava tilanne, poliitikkojen huolestuminen tilanteen vakavuudesta ja poliitikkojen hyvin huolestunut pohdinta siitä, mitä tilanteen vakavuudelle on tehtävissä, vai onko enää mitään tehtävissä. 
Aina välissä on sivuttu sellaisia aiheita kuin Ebola-viruksen hälyttävä leviäminen ja Auroran sairaalassa käyttöönotetut uudenlaiset hoidot masennukseen. 
Ensimmäistä kertaa kunnolla ymmärsin, miksi kymmenen uutisiin on lisätty kevennys. Tosin itse en jaksanut katsoa kevennykseen asti, sillä en usko, että tuota uutisten kasaamaa taakkaa olisi enää mikään keventänyt. 
Helpompi olisi vain olla katsomatta. Suunnata katse kaikkeen muuhun. Vaikka siihen kiitollisuuteen. 

Omassa elämässäni joka tuutista todetaan, että työttömyys on lähitulevaisuuteni. Koko opintojeni ajan olen saanut kuulla jauhamista siitä, kuinka emme työllisty ikinä, olemme tulevia työttömiä humanisteja. Tässä välissä ehdin jo koota itseni ja yrittää muuttaa näkökulmaani. Tänään törmäsin taas samaan keskusteluun: vaikka mitä opiskelisi, työtä ei ole tarjolla. 
Riittämättömyys ja paniikki. Mun olisi pitänyt opiskella sitä, tätä ja tuota, hakea opiskelemaan viisi vuotta sitten vaikka sitä ja tätä alaa, olisi pitänyt tehdä kaikki aivan toisin, nyt olen vain tuomittu ikuiseen kadotukseen. Tutkintoni on jo nyt laajempi kuin sen opintopisteiden puolesta tarvitsisi olla valmistuessa, mutta mihinkään se ei tunnu riittävän. Vuosien työllä ei kai ole mitään merkitystä. 

Niin ja sitten se kiitollisuus?
Siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, muutama kiitollisuudenaihe tähän viikkoon. 

- Opiskelu on kivaa. Se tosin olisi vielä kivempaa, jos joka välissä ei joku korostaisi, ettei tällä opiskelulla sitten ole mitään merkitystä, koskaan. Mutta on se kivaa nytkin. 

- Olen edennyt opinnoissani niin hyvin, että mulla ei ole mitään syytä ruoskia itseäni. En olisi voinut tehdä enempää. Olen tehnyt parhaani. Vaikka se ei koskaan mihinkään riittäisikään, tiedän ainakin itse, että yrittämisestä se ei ole ollut kiinni. 

- Olen merkinnyt kalenteriini loppuvuoden juoksutapahtumat. Olen aina uskomattoman kiitollinen, jos mulla on selkeät etapit ja tavoitteet elämäni suhteen. Juoksuharrastus on yksi niistä asioista, joka niitä etappeja tuo, joiden avulla saa pidettyä itsensä joten kuten koossa. 

- Ystäväni, jota olen pitkään kaivannut, jaksamatta tai viitsimättä kuitenkaan itse ottaa yhteyttä, soitti minulle. Sain siis kerrankin tuntea olevani jonkun toisenkin ajatuksissa vastavuoroisesti. 
 

-  Puhuin tällä viikolla toisenkin mieltä suuresti piristävän puhelun. Yleisesti ottaen vihaan puhelimessa puhumista, mutta joissakin tapauksissa se sentään johtaa kiitollisuutta herättäviin tuloksiin. Tällä kertaa tuloksena oli, että sain kokea itseni tärkeäksi ja arvokkaaksi ihmiseksi, joka on harvinainen tunne. Sain myös merkitä kalenteriini hermoloman marraskuun lopulle. (En tiedä, mistä tuo hermoloma-sana tuli. Ehkä muistelen jotakin, mitä oli kesällä, ks. "Kesälomani, part 2 -postaus). 

- Onnistuin mielestäni harvinaisen hyvin sumplimaan mahdollisesti uhanneen konfliktitilanteen kahden muun ystäväni kanssa. En pidä omia sosiaalisia taitojani kovin edistyneinä, joten olin ylpeä tavasta, jolla osasin tällä kertaa suhtautua tilanteeseen, josta olisi voinut seurata ties minkälainen myrsky vesilasissa.

- Olen saanut tällä viikolla viettää tavallista enemmän aikaa parhaan, nelijalkaisen ystäväni kanssa, joka on mönkinyt viereeni jokaisena tän viikon aamuna. 

- Olen saanut katsoa tällä viikolla jo kaksi The Voice Kids - jaksoa, toisen uusintana ja toisen uutena jaksona. 

Oikeastaan tässä oli vain pieni osa, mutta lopetan tähän. Kiitos, kuulemiin.