Remember me

Tänään, 27. tammikuuta, on Natsi-Saksan vainojen uhrien muistopäivä.

Vajaa vuosi sitten luin taas yhden Anne Frankin elämäkerran. Johdannossa todettiin, että aihe on edelleen ajankohtainen, eikä siitä voi kirjoittaa liikaa, sillä traumaattisten historian käänteiden muistissa pitämisellä pyritään varmistamaan, että kerran tehdyt virheet eivät toistuisi. Perään esitettiin järkyttävä prosenttiluku, jonka mukaan 2000-luvun länsimaissa elää suuri joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, mitä sana natsit tai antisemitismi tarkoittaa.

Siis todellakin, eivät tiedä.
Ihmisiä, jotka eivät ole kuunnelleet eivätkä välittäneet sen vertaa, mistään.
Aluksi en uskonut tuota faktaa. Onhan siitä nyt jauhettu koulun historiantunneilla silmät ja korvat täyteen. Kyllähän siitä näkee elokuvia, dokumentteja ja tv-sarjoja jatkuvasti, edelleen kirjoitetaan valtavasti sota-aiheisia romaaneja, vielä löytyy heitäkin, jotka ovat sen kenties omakohtaisesti kokeneet.

Toisaalta, ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen ja tietää, että tietämättömyyden prosenttiluku on liiankin uskottava.
Ei ehkä ole kyse siitä, että ihmiset olisivat tyhmiä, että asia ei olisi mennyt heille koulussa jakeluun tai että he eivät muistaisi sitä enää sekunnin päästä.
On vain liikaa ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita näkemään omaa nenäänsä pidemmälle. En tiedä, kuuluuko se ihmisyyteen, vai onko maailma vain sellainen, että siellä ei pysy järjissään, jos ei suunnista pelkästään omia päämääriä kohti, hitaampia ja heikompia määrätietoisesti tieltään pois tyrkkien.
Silmien sulkeminen tietyiltä asioilta on monesti ainoa armollinen vaihtoehto.

Tänään on kuitenkin päivä muistamiselle, vaikka luultavasti aika harva sitäkään tietää. Sen muistamiselle, että ei kovin kaukana meistä on uhrattu valtava määrä työvoimaa, tarvikkeita ja aikaa ihan vain sen varmistamiseen, että tuhannet ihmiset saataisiin tapettua mahdollisimman kivuliaalla tavalla.
Tällaiset muistamisen päivät ovat hyviä hetkiä pohtia myös sitä, miksi on tärkeä muistaa. Mihin suuntaan ollaan menossa, olisiko suuntaa hyvä tai edes mahdollista vaihtaa? Onko ihminen todella oppinut virheistään, vai ovatko edessämme jo uusien sukupolvien tuhoamisleirit?