Vuosi blogia

Niin se nyt on, että vuosi, tai likipitäen vuosi, blogin kirjoittamista on nyt takana. En ehkä vuosi sitten uskonut, että tähän joskus tullaan. Olen iloinen, että aloitin ja että olen jatkanut. Aion jatkaa edelleen. Vaikka matka on ollutkin suhteellisen monenkirjava. 

Alussa oli lähinnä epävarmuus. Siitä, mitä kirjoitan, mitä saa kirjoittaa, mitä pitäisi kirjoittaa, ja onko millään, mitä kirjoitan, lopultakaan mitään merkitystä. Alku oli siis juuri sellaista haparointia, kuin alut aina. 

Alku oli myös eri tavalla kivaa, kuin vuoden jälkeen. Ensimmäisinä kahtena kuukautena kirjoitin melkein joka päivä. Piti oikein hillitä itseä, että en kirjoittanut montaa postausta päivässä. Luulisin, että tämä kytkeytyy siihen, miksi ylipäätään aloitin blogin: mulla oli (ja on) hirveä tarve saada sanottua joitakin asioita. 
Aika paljonkin asioita. 
Ja koska olen paljon parempi kirjoittamaan kuin puhumaan, kirjoittaminen tuntui hyvältä keinolta. Facebook otti ja ottaa vain aina päähän, joten päätin kokeilla blogia. Blogi osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Pääsen tuomaan julki ne asiat, jotka haluan. Olen päässyt näyttämään ajatuksiani joillekin toisille kuin itselleni ja ihan lähipiirille, jotka ovat jo vuosia sitten kyllästyneet muhun. Olen myös onnistunut blogin avulla pitämään kirjoittamisharrastusta yllä paremmin kuin ilman blogia. Väittäisin oppineeni jotakin paitsi kirjoittamisesta yleensä, myös kirjoittamisesta yleisölle, mitä vielä vuosi sitten pelkäsin paljon enemmän kuin nyt. Tietysti olen oppinut itsestäni. Blogista on ollut hyötyä oman itsensä kanssa selviämiseen ja muutenkin elämässä luotsimiseen. Puhumattakaan siitä hyvästä palautteesta, mitä olen saanut. 

Huonoilta puoliltakaan ei tietysti ole voinut välttyä. 
Kirjoittamistahtini on jonkin verran harventunut alkuvuodesta. Siksi, koska tarve sanoa oli alkuvuodesta kovempi: ensimmäisen kahden kuukauden jälkeen olin sanonut jo niin paljon, ettei sitä tuntunut mielekkäältä ruveta joka käänteessä toistamaan. Jokainen lukija lienee jo siinä vaiheessa tehnyt jonkinlaisen profiloinnin siitä, minkälainen ihminen olen ja minkälaisena elämä minun silmissäni näyttäytyy. 

Yleisö on myös kasvanut. En tarkalleen tiedä minkä verran, mutta sen tiedän, että potentiaalisia lukijoita on moninkertaisesti enemmän kuin vuoden alussa. Se lisää varovaisuutta. Enää en kirjoita yhtä avoimesti, kuin vuoden alussa. Olen tavallaan rikkonut alkuperäiset aikomukseni: tarkoitus oli jo alun perin kirjoittaa sellaista, mitä voisi periaatteessa näyttää kenelle vain. Tarkoitus ei kuitenkaan nähtävästi toteudu niin kauan, kuin luulee tietävänsä, ettei tekstejä kuitenkaan kukaan lue. 

Toivottavasti blogini ei kuitenkaan ole mennyt liikaa facebook-käytäntöjen suuntaan, eli pelkästään sen hehkuttamiseen, miten hienoa ja täydellistä elämä on. Olen yrittänyt pitää siitä huolen tuomalla ilmi tasaisin väliajoin myös "vanhoja kunnon angstipäivityksiä". Lisäksi tosiasia on se, että tämän vuoden alkupuolisko oli minulle aika tavalla täyttä paskaa, kun taas vuoden loppua kohden tuli kiihtyvällä tahdilla hyviä asioita, kuin saavista lappamalla. Analysoisin, että nyt aletaan olla jokseenkin tasaisessa välitilassa. 

Saatu palaute ei myöskään ole aina ollut positiivisia tunteita herättävää.
En tarkoita tällä sitä, että itse teksteihin olisi kohdistunut hyvää tai huonoa palautetta. Kaikki teksteistä saatu palaute on aina hyväksi, oli se sitten kritisoivaa tai kehuvaa. 
Tarkoitan suhtautumista yleisemmin. 
En esimerkiksi pidä sen tyylisistä kysymyksistä, kuin "mitä sä tarkoitit, kun sä kirjoitit siellä blogissa, että...?"
Yksinkertainen vastaus joka tilanteeseen: tarkoitin sitä, mitä kirjoitin. En pudottele tänne teksteihin mitään piilomerkityksiä enkä viestejä kellekään yksittäiselle ihmiselle. Kirjoitan kirjoittaakseni asioista. En kirjoita vihjaillakseni. 
Ymmärrän tietysti, että tällaisia kysymyksiä esitetään. Esittäisin niitä varmasti itsekin. 
Haluan vain tuoda esiin, vaikken tiedäkään onko esiintuomisesta mitään hyötyä, että en todellakaan tarkoita ketään enkä mitään muuta kuin sanon. 
Ja tietysti tästä poikkeaa se, jos jokin asia blogitekstissä on oikeasti jäänyt epäselväksi tai vaivaamaan. Silloin pitääkin kysyä. 
Ärsyttävää on se, jos vaikkapa kirjoitan yleisesti, että astuin ulkomaailmaan ja näin ihmisiä oikeasti pelkän face-päivittelyn sijasta ja tein sen havainnon, ettei kellään lopulta mene yhtään sen paremmin kuin minulla, ja sitten joku tulee kysymään, että kehenkäs sä tässä viittasit ja mitä sä sillä tarkalleen tarkoitit ja mä haluan kuulla nyt heti kaiken, ihan vain juoruilun kannalta. 

Ja sitten vielä, ehkä tärkein: 
En halua, että kukaan lukee blogiani pelkästä velvollisuudentunnosta. Haluan, että luette siksi, että haluatte. En halua, että luette, jos ette itse halua lukea. Ei ole epäkohteliasta, jos minut kohdatessaan ei viittaa uusimpiin blogikirjoituksiini. Ei kuulu mihinkään käytösetikettiin, että minut kohdatessaan pitäisi osoittaa blogini lukeneisuutta. Iloitsen siitä, jos luette, mutta iloitsen siitä vain, jos tekin luette iloksenne. 

Kiitos jokaiselle lukijalle kuluneesta vuodesta ja kärsivällisyyttä uudelle blogivuodelle, itse kullekin!