Härdelliviikko

Tää on taas niin tätä, että ensin ei viikkoihin tapahdu mitään, ja sit kun tapahtuu, tapahtuu kaikki yhdellä rysäyksellä. 
Niin siinä nyt on käynyt, että kaikki tähänastisen elämäni mittakaavassa suuret asiat ovat ymppäytyneet tälle viikolle. Töiden aloittaminen, graduseminaarin aloittaminen ja maraton.

Onneksi työ on juuri sitä, mitä olen halunnut tehdä koko ikäni, mistä olen vuosikaudet haaveillut. Siellä olen nyt sitten aloitellut ja mokaillut minkä ehtinyt, mutta mitään peruuttamatonta tuskin on tapahtunut. Kirjasto on aina ollut kuin toinen kotini, ja nyt sitten istun siellä tiskin toisella puolella. Olen saanut uusia ajatuksia, muun muassa siitä, missä ovat ne kirjat, jotka vain mystisesti katoavat, vaikka ne näkyvät tietokannoissa ja jotka eivät ole lainassa, mutta joita silti ei löydy. Olen myös kuvitellut pimeän, aution, valtavan kirjaston mainioksi dekkarin miljööksi harppoessani illan viimeisen kerran toiseen kerrokseen tarkistamaan, että lainausautomaatin näyttö ei ole päällä, raskas ovi on jymähtänyt takanani kiinni ja mielessäni on vain ehtinyt välähtää, että meneeköhän toi ovi nyt lukkoon, jäänkö mä tänne koko yöksi. En jäänyt. 

Graduun olin valmistautunut keväästä lähtien, olen työstänyt ja prosessoinut sitä mielessäni, ja aloitin hyvillä mielin. Ensimmäisestä seminaaritapaamisesta ei jäänyt kovin lupaava tunne, mutta olen vakaasti päättänyt, että se kääntyy vielä voitoksi. 

Tänään hain jo lähes pitkästyneenä juoksunumeron paikasta, josta olen sen hakenut jo kolmena edellisenä syksynä, kolme kertaa. Numeroni on 200, siis tasan 200, miten hienoa! Kotikaupunkini syksyyn ja yleiseen mielentilaan asiaankuuluvasti tietysti satoi, koko kävelymatkan sinne ja takaisin, eikä mulla tietenkään ollut sateenvarjoa tai sadetakkia tai mitään.  Aikaisempina vuosina olen tässä yhteydessä saanut suklaamakuisen palautuspatukan, nyt sain palautusjuoman, johon suhtaudun hienoisesti epäillen. 

No, jos ihmisellä ei muuta ole, niin ainakin voi pitää yllä kunniakasta ajatusta ja asennetta siitä, että en anna periksi. Vaikka sataisi taivaan täydeltä rakeita ja räntää, vaikka kuka idiootti sanoisi mitä, lyttäisi miten, vaikka kaikki tuntuisi kuinka vaikealta hyvänsä. Siihen ajatukseen tuntuu ylväältä nojautua, jos mikään muu ei auta. 

Huomenna sitten taas radalle.