Juuri nyt on ensimmäinen kerta viikkoon, kun istun koneen ääressä, ja voin kertoa, että ei olisi väliksi vieläkään. Edelleen vielä muutamaan päivään en aio viipyä koneen äärellä kauaa, joten mitään kattavaa matkakertomusta ei vielä ole tiedossa. Mikä lienee kaikille ihan kamala pettymys.
Haluan nyt kuitenkin tiedottaa, että Berliini, unelmieni kaupunki, on nyt koettu ja olen siitä enemmän kuin onnellinen. Berliini tuntui heti henkiseltä kotikaupungiltani. Siitä lisää myöhemmin.
Lisäksi olen taas jännittänyt lihakseni kipeiksi minifutiksen SM-kisoissa, kumuutta hohkaavalla tekonurmella ja hyppinyt trampoliinilla kolmenkymmenen asteen helteessä sen verran, että iltalenkki tuli heitettyä. Vasta paljon myöhemmin juolahti mieleen, ettei sitä pomppusessiota ehkä olisi kannattanut harjoittaa lempimekko päällä. Siitäkin lisää myöhemmin.
Tällä hetkellä olen elämäni ensimmäistä kertaa kummieni luona yökylässä yksin, enkä tiedä mitä tästäkään tulee kuulkaa. Pakenen veljeni luokse parin päivän kuluttua, jos alkaa ahdistaa.
Kaikesta lisää myöhemmin.
Sitä ennen, ei mulla muuta sanottavaa juuri ole kuin että ihmiset ärsyttää, ainakin aika moni ihminen. Miksei täällä maailmassa kaikki voisi olla vain minua varten?
P.S. Huolestuttavinta on se, että olen alkanut pitää lapsista. En aiemmin tunnustanut pitäväni muista kuin veljieni lapsista, mutta nyt tuo repertuaari on yhtäkkiä laajennut uhkaavasti. Epäilemättä se johtuu siitä, etten itsekään ole vielä aikuinen, ainakaan sisäisesti. Siitäkin tulossa jatkoa ehkä joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti