Arkihaaste.

Päivän Muumi-jakso on tänään toisiksi viimeinen Taikurin hattu -teokseen perustuva jakso nimeltä Matkalaukku. 
Jakso alkaa painajaiskuvauksella: Muumipeikon unessa Mörkö jahtaa häntä. Unet ovat mielestäni yksi "Muumilaakson tarinoita" -sarjan hienoimpia elementtejä. Painajaiset tuntuvat ainakin omasta mielestäni juuri niin kammottavilta, kuin oman kokemuksen mukaiset painajaiset voivat olla. Uni päättyy, kun Muumipeikko ei yrityksistään huolimatta pysty juoksemaan pakoon ja Mörkö saa hänet kiinni. Hyi, miten se vielä aikuisenakin ahdistaa. 

Muumiperhe on päättänyt onkia Tiuhdin ja Viuhdin, sekä tietysti heidän matkalaukkunsa salaisuuden esiin. Niiskuneiti pannaan asialle, sillä Muumipeikon sanojen mukaan tarvitaan "hellä ja ymmärtäväinen tyttö". Jo lapsena ajattelin, että jos minulla olisi jotain salattavaa ja pelättävää, Niiskuneiti olisi Muumeista lähes viimeinen, jolle haluaisin avautua siitä. Miksi ihmeessä Tiuhdin ja Viuhdin kuulustelu siis annetaan Niiskuneidin käsiin?

Niiskuneiti kuitenkin saa selville, että matkalaukun sisällä on jotakin, mikä on kauneinta mitä maailmassa on, ja että se kuuluu Mörölle. Tiuhti ja Viuhti ovat varastaneet Mörön omaisuuden, ja siksi Mörkö seuraa heitä. 
Kun Mörkö jälleen illan pimetessä ilmaantuu Muumitalon liepeille, Muumimamma ehdottaa hänelle vaihtokauppoja. Mörkö voisi valita Muumimamman käsilaukusta mitä vain omakseen (paitsi aspiriinit) jos Tiuhti ja Viuhti saisivat vastineeksi pitää matkalaukun sisällön. 

Tässä kohdassa vasta aikuisena huomaamani Mörön sympaattisuus tulee erityisen selvästi esiin. Mörön ilmeet vaihtelevat paljonpuhuvasti: hän pudistaa pettyneenä päätään, kun Muumimamma yrittää ehdotella vaihtokauppoja. Kun Mamma näyttää Mörölle peilistä tämän omaa kuvajaista, Mörkö osoittaa valtavaa itseinhoa omaa kuvaansa kohtaan. Kun hän sitten saa käsiinsä sydämenmuotoisen näkinkengän, hänen kasvonsa kirkastuvat hymyyn. Mörkö poistuu paikalta tyytyväisenä näkinkenkineen, ja Tiuhdin ja Viuhdin pelko on poissa. Ainoa miinuspuoli on se, että näkinkenkä kuuluu Muumipeikolle: hän on saanut sen lahjaksi Niiskuneidiltä ja antanut sen äitinsä säilytettäväksi. Muumipeikon on kiiruhdettava rantaan etsimään toista samanlaista näkinkenkää. Jälleen kuin suoraan Salatuista elämistä.

Sellainen Muumi-jakso tänään. 

Itselleni sattui tänään omituinen juttu. Mulle tuli järjetön oikosulku sen suhteen, missä luentoni pidetään. Luento, jolla olen käynyt koko kevään aina maanantaisin, ja joka pidetään aina samassa rakennuksessa. Viime viikolla en päässyt sinne, joten viikon tauko ilmeisesti aiheutti jonkinlaisen aivosolukuoleman. Menin rakennukselle, jossa jotenkin kuvittelin sen pidettävän, ja kiipesin kolmanteen kerrokseen. Siellä huomasin, ettei rakennus näytä yhtään samalta kuin ennen. Olin muistavinani, että luento onkin toisessa rakennuksessa. Menin viereiseen rakennukseen, mutta tällä kertaa epäilys iski jo ensimmäisessä kerroksessa. Ei se rakennus näytä tältäkään. Siinä vaiheessa keskeisin ajatus oli jo mitä hel-vet-ti-ä, kunnes yhtäkkiä sain älynväläyksen ja kiiruhdin kolmannelle rakennukselle. Se oli oikea. 

Epäilemättä tää on jotain vakavaa. Todennäköisesti en huomenna muista omaa nimeänikään. Älkää siis ihmetelkö, jos en palaa tänne kirjoittelemaan. 

Lopuksi kerron vielä, jos en ole vielä sattunut mainitsemaan, että mä olen todellakin hitaasti lämpenevä ihminen. Olen joogannut kohta vuoden keskimäärin kerran viikossa, ja nyt vasta musta tuntuu, että olen pääsemässä kunnolla sisälle siihen lajiin. Tästä on hyvä jatkaa.