Tänään oli taas jonkinlainen väsymyksen ja luovuttamisen päivä parin minun mittakaavassani ison asian takia. En ole saanut mitään mittavaa epätoivon- tai raivonpurkausta, olen vain itkenyt hiljaa muutaman hetken päivän aikana. Askeleet ovat tuntuneet raskailta, eikä mikään oikein huvita. Parin maailman mittakaavassa mitättömän mutta minun elämäni mittakaavassa suuren asian vuoksi.
Mutta onneksi mulla on taitoni avautua ja ihmisiä, jotka ottavat sen vastaan.
Ystäväni lainasi minulle Tommy Tabermannia. Kirjoitan sen tähän ylös, jotta voin tulla toistekin ammentamaan siitä voimia. Oikeastaan mun pitäisi laittaa tää magneetilla jääkaappini oveen, sillä kaipaisin muistutusta näistä asioista joka päivä.
Jotta pääsee perille on eksyttävä tieltä.
Joka pääsee perille, oppii, että hetken kuluttua on jatkettava matkaa.
Joka ei koskaan putoa raiteilta ja mene rikki jatkaa aina samaa rataa ja on turvassa suurelta murheelta ja suurelta onnelta.
<3 Tottahan tämä on.
Lisäksi toinen tärkeä ihminen muistutti toisesta tärkeästä asiasta.
"Sinä olet pitkänmatkanjuoksija."
Ja niinhän mä olenkin. Elämä on yhtä kuin maraton, helvetillisen pitkä matka, jonka aikana ehtii kokea kaikki tunteet laidasta laitaan, ja päälle vielä sellaisetkin, joita ei olisi koskaan uskonut olevan olemassa. Mä olen selvinnyt yhdeksästä maratonista maaliin, jos en muiden niin itseni voittajana. Ainoa johtopäätös on, että myös elämästä selviän voittajana. Hitaasti mutta varmasti, vaikka tie olisi kuinka pitkä ja kivinen. Jos en muiden, niin itseni silmissä. Olen itselleni voittaja jo nyt. And the winner takes it all.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti