Nimeni on

Mulla on tänään nimipäivä.
En ole koskaan oikein pitänyt omasta nimestäni. Suurin syy on se, että joudun aina selittämään, kuinka monta alkuvokaalia siihen tulee ja miten se kirjoitetaan ja miten sanotaan. Tiedän ainakin sen, että jos mun täytyy joskus antaa jollekin nimi, niin en takuulla anna sellaista nimeä, jossa olisi jotain ääntämis / kirjoittamisepäselvyyksiä. Toiseksi, nimessänihän on tietysti R-kirjain, joten aina löytyy joku, joka ei saa selvää R-vikaisesta sössötyksestäni. Itseni esitteleminen ihmisille on usein vaivaannuttavaa.

Nimeni on alkuperältään saksalainen ja merkitsee kanervaa. En ole saanut sitä kenenkään mukaan, vaan se on vain vanhempieni ehdottama nimi, jota vastaan kellään ei ollut mitään. Isoveljeni olivat kuulemma asettuneet poikkiteloin jokaista sitä ennen tullutta nimiehdotusta vastaan, sillä aina he tunsivat jonkun, jolla oli joku sama nimi ja joka oli niin tyhmä tyyppi, ettei sitä voi mulle nimeksi antaa. Minun nimisiäni ei kukaan tuntenut eikä kellään ollut mitään sitä vastaan. Äitini on sanonut, ettei hänelle nimenantohetkellä tullut mieleenkään, että nimeni ensimmäisen kirjaimen määrän suhteen voisi kellään olla mitään epäselvyyttä. 

Vasta aikuisena olen oppinut arvostamaan nimeäni vähän enemmän, kun aikaisemmin inhosin sitä yli kaiken. Aikuisena olen kuullut monelta, että se on kaunis nimi, ja että he eivät ymmärrä, miksi en itse pidä nimestäni. Vasta aikuisena olen myös törmännyt sellaisiin ihmisiin, jotka ovat tyytyväisiä omaan nimeensä. Olen päättänyt itsekin opetella. 

Nimipäivät ovat kuitenkin mielestäni verrattoman kivoja. Niihin ei liity samanlaista härdelliä ja stressausta kuin synttäreihin: on normaalia, että kukaan ei muista nimipäivää, joten kun kukaan ei onnittele, ei tarvitse ajatella, että musta ei pidetä eikä kukaan muista olemassaoloani. Saa vain juhlia kaikessa rauhassa itsensä ja niiden kanssa, jotka muistavat.

Tää on taas vaihteeksi niitä päiviä, joina mulla on voittajaolo. 
Olen syönyt kevään ensimmäistä raparperipiirakkaa. Olen koonnut monta palapeliä veljentyttöni kanssa. Olen harjoitellut jooga-asentoja ulkona auringossa. Olen heittänyt talviturkkini, jos sitä Gran Canarian uima-allasta ei lasketa. Olen voittanut veljeni tikanheitossa. Hetken jaksan taas uskoa olevani ihan hyvä ja selviäväni. 
Ai niin, ja sain vanhemmiltani nimpparilahjaksi laukun, juuri sellaisen, kuin olen halunnut jo pitkään!
Jee! 
Tähän on hyvä lopettaa.