Voimantunne

Halusitte tai ette, postaus alkaa taas päivän Muumi-jaksolla, joka tänään on edelleen Taikurin hattu -teokseen perustuva "Rannalle ajautunut hylky". 

Tässä jaksossa Muumilaakson vanhemman polven miehet ovat saavuttaneet jonkunlaisen keski-iän kriisin, eikä mikään enää tunnu miltään. Muumipapan muistelmien kirjoitus ei luista, Niiskun ideat lentohärvelin rakennuksen suhteen ovat lopussa ja Hemuli omistaa jo kaikki maailman postimerkit, eikä keräämisen riemua siis enää ole. Kaikkia ilahduttaa rantaan haaksirikkoutunut purjevene, jonka omistaja ei odottelusta huolimatta ilmaannu. Muumit tarttuvat toimeen ja kunnostavat veneen. Jakso päättyy onnellisesti veneen koeajoon ja hymyyn, joka jälleen on noussut innottomimmankin huulille.

Minua ilahduttaa se kunnon suomalainen angstaus, joka tässä jaksossa tulee ilmi, ja joka on kai aika harvinaista Muumeille ja ylipäätään lastenohjelmille. Vertaan usein Muumipappaa, Niiskua ja Hemulia alkuaikojen Salattujen elämien Ismo, Jukka & Seppo -triadiin. Samanlainen yhteen kerääntyvä mieskolmikko, jotka puivat yhdessä elämänsä huolia, toinen vain aikuisten ja toinen lasten versiona. Niiskun nerokas kommentti tiivistää olennaisen: "Kuinka minä, joka olen niin järkevä, voin olla niin vähä-älyinen?!"

Sitten hiukan omasta elämästäni taas.
Tänään olen kokenut jonkinlaisen ihmeellisen voimaantumisen, tuhkasta nousemisen ankeuden jälkeen. Taas vaihteeksi.
Kaikki alkoi tiukoista farkuista, jotka aamulla odotustenvastaisesti mahtuivat kevyesti jalkaan, vaikka luulin olevani ihan turvoksissa ja monta kiloa liian lihava.
Päivä ei olisi voinut alkaa paremmin, kuin sillä, että puoli seitsemältä aamulla pääsin pyöräilemään kunnon lenkin raikkaassa aamuilmassa. Tunsin, kuinka voima virtasi jäseniin. Tunsin, että oli henkinen jaksamiseni sitten ikinä mitä hyvänsä, kehoni ainakin elää ja jaksaa ja kantaa minua. Olen hyvä, olen vahva, selviän. 

Aamukahvilla luin loppuun loistavan kirjan, Pauliina Rauhalan Taivaslaulun, jonka aloitin eilen ja joka mun oli pakko saada lukea mahdollisimman nopeasti kannesta kanteen. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut kirjan noin nopeasti ja intensiivisesti. 

Joogatunnilla tunsin itseni vetreämmäksi, vahvemmaksi ja paremmaksi kuin varmaan koskaan ennen. Mihinkään ei sattunut, missään vaiheessa ei ahdistanut, päinvastoin olisi jaksanut vaikka kuinka paljon lisää vielä.

Lopuksi näin ihanan ystäväni, ja tulin niin onnelliseksi, että siitä on vaikea edes kertoa. Söin vatsani täyteen, ja nyt olen vaihteeksi taas iloinen. 

Mun on pakko kertoa tähän mun (tähänastinen) synttärilahjasatoni tältä vuodelta, sillä en ole vuosiin saanut näin paljon ja näin kivoja lahjoja.
Kaksi kirjaa: edellä mainittu Taivaslaulu äidiltä ja Krokotiilin keltaiset silmät ystävältä
Lahjakortti kirjakauppaan ystävältä <3
Suklaalevy ystävältä
Suklaa-aiheinen avaimenperä ystävältä
Muumi-teetä ja sellainen "teepallo" (en tiedä miksi niitä sanotaan!!) ystävältä 
Karting-ajelu ja ihana yhteinen päivä veljeltä 
Syömä- ja juomarahaa veljeltä ja vanhemmilta  (Tiedän, kuulostaa hämärältä. On tarkoituskin...)

Ja mä veikkaan että tässä ei edes ollut kaikki!

Lopuksi luettelen, mistä kaikesta olen tällä hetkellä onnellinen, iloinen ja kiitollinen.
Mulla on monta ihanaa ystävää. 
Mulla on maailman parhaat vanhemmat.
Mulla on kolme maailman ihaninta isoveljeä.
Mulla on maailman ihanin ja paras ystävä, Pietu-koira.
Mulla on hyvä opiskelupaikka ja pidän opiskelusta. Tänä aamuna tulin ensimmäistä kertaa elämässäni ajatelleeksi sitä onnellista seikkaa, että valmistuminen on jo lähempänä kuin aloittaminen, ja että kun mä valmistun, mulla on hyvät mahdollisuudet työllistyä, ja saada vielä sellaista työtä, josta oikeasti pidän. Tähän asti olen aina vain kammonnut kaikkea valmistumiseen ja työelämään liittyvää, tänä aamuna mulla yhtäkkiä välähti ensimmäistä kertaa ikinä mielessä, että mulla todellakin on kaikki mahdollisuudet. Olen opiskellut ahkerasti, olen edennyt opinnoissani hyvin, tulen valmistumaan, saamaan korkeakoulututkinnon suoritettua ja vaikkei työllisyys ole varmaa, mulla on hyvät mahdollisuudet. Musta tulee ihan varmasti jotakin.
Mulla on todella mukava asunto, juuri sellainen, jossa haluan kaikkein eniten nyt asua. 

On niitä varmaan muitakin, mutta nyt en kirjoita enempää. Iski nimittäin paniikki, että kohta jotain kauheaa tapahtuu taas aivan varmasti, kun uskaltaudun tällä tavalla hehkuttamaan. 

Mutta huomiseen! Kärsimättömille tiedoksi, että huomenna on se päivä, jona saatte vastaukset kysymyksiinne. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. 
Niitä odotellessa.