Sinistä valoa, harmaata valoa

Sinistä valoa, harmaata valoa

torstai 1. toukokuuta 2014

Muumikuun alku

 Aurinkoista toukokuuta!
Ajattelin toukokuussa ottaa täällä blogissa käsiteltäväksi minulle erittäin rakkaan ja tärkeän asian, nimittäin Muumit.
Ajattelin joka postauksessa tästä eteenpäin esitellä lyhyesti yhden Muumilaakson tarinoita -TV-sarjan jakson ja sen minulle tuoman henkilökohtaisen merkityksen. Käyn jaksot läpi järjestyksessä. Niistä jaksoista, joista mulla on eniten sanottavaa, saattaa paisua koko blogimerkinnän pituinen mittaus, mutta ajattelin enemmänkin pitää tän sellaisena postauksessa esiintyvänä "Päivän Muumijakso" -osiona. 
En oikeastaan välitä siitä, kiinnostaako ketään lukea Muumeista tai minun mielipiteistäni niitä koskien, sillä en usko, että tällä blogilla muutenkaan on mitään sankkaa lukijakuntaa. Aloitan tämän "Muumikuun" siksi, että A) Minua itseäni kiinnostaa ja B) Haluan edes vähän suunnata ajatuksiani ja kenties muidenkin ajatuksia johonkin muuhun kuin omaan elämääni ja sen vittumaisuuteen. 

Tänään, toukokuun ensimmäisenä päivänä, ihan ensimmäiseksi Muumikuun aloitukseksi, otan käsittelyyn "Muumipeikko ja pyrstötähti" -elokuvan, sillä sehän on periaatteessa "ensimmäinen Muumi-tarina". Sen tapahtumat sijoittuvat kaiken alkuun, ennen Muumilaakson tarinoita -TV-ohjelman alkua. Elokuva perustuu ja on mielestäni melko uskollinen Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjalle. Tuo kirja on vasta toinen Tove Janssonin kirjoittaman Muumi-kirjasarjan osa, ensimmäinen kirja on Muumit ja suuri tuhotulva, jossa Muumiperhe löytää tiensä Muumilaaksoon. Siitä ei ole televisioversiota. 

Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa ja elokuvassa keskeistä on kaikkien odotusten mukaisesti pyrstötähden luoma uhka. Tarina alkaa siitä, että Muumiperhe asettuu asumaan Muumilaaksoon. Muumipappa rakentaa sillan joen yli, Muumimamma järjestelee kukkapenkit, Muumipeikko sukeltelee meressä ja Muumipeikon pikkuystävä Nipsu löytää rannalta ikioman luolan.

Turvallinen ilmapiiri särkyy, kun Muumit saavat vieraakseen joen törmässä asuneen filosofi Piisamirotan, jonka koti on tuhoutunut Muumipapan sillanrakennushössäkässä. Piisamirotta valistaa Muumiperhettä taivaalla näkyvän pyrstötähden vaaroista: Maapalloa lähestyessään se aiheuttaa pyörremyrskyjä, kuivuutta, heinäsirkkoja ja lopulta ihan oikean maailmanlopun huitaistessaan ohikulkumatkalla mukaansa koko maapallon Muumeineen kaikkineen.

Muumipeikko ja Nipsu, elokuvassa myös Pikku Myy, lähtevät vaellukselle kohti tähtitornia, aikomuksenaan selvittää, ovatko Piisamirotan puheet totta. Matka Yksinäisten vuorten takana sijaitsevalle tähtitornille on pitkä ja monien seikkailujen ja vaarojen sävyttämä. Matkalla he tapaavat vaeltaja Nuuskamuikkusen, josta tulee Muumipeikon paras ystävä, Niiskusisarukset, joista toisen ärhäkkä lihansyöjäkasvi on ahmaista suihinsa, sekä Hemulin, joka kadottaa pyörremyrskyssä postimerkkikansionsa. Tähtitornilla he saavat kuin saavatkin kauhukseen kuulla, että pyrstötähti lähestyy kovaa vauhtia, eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu, kun se lopulta iskeytyy maahan. 

Ystävykset kiiruhtavat takaisin Muumilaaksoon, jossa suoritetaan jo kiivasta joukkopakoa. Muumiperhe ystävineen evakoituu Nipsun löytämään luolaan, jossa he viettävät viimeiset kauhunsekaiset hetkensä ennen pyrstötähden tuloa. 

Sekä elokuva että kirja päättyvät onnellisesti uuteen aamuun, jossa vaaraa ei enää ole. Aurinko paistaa, pyrstötähden luoma painostavuus ja uhka on pois pyyhkäisty. Meri tulee takaisin ja Muumiperhe ystävineen riemuitsee elämänilosta ja selviytymisestään. 

Boel Westinin Tove Janssonista kirjoittaman elämäkerran (Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä 2007) mukaan Muumipeikko ja pyrstötähti kirjoitettiin toisen maailmansodan aikana, ja heijastaa niin ollen kaikkialla vallitsevaa kuolemaa, uhkaa, pelkoa ja maailmanlopullista tunnelmaa, joka kirjassa on keskeistä. Vasta aikuisena olen itse osannut yhdistää kirjan ja elokuvan hiljalleen lähestyvän uhan, kauhun ja hurjan pakenemisen sodan olosuhteisiin, jotka
kirjan kirjoittamishetkellä ovat vallinneet. 

Olen nähnyt elokuvan ensimmäisen kerran joskus alle kouluikäisenä, 1990-luvun alussa, jolloin sitä esitettiin elokuvateattereissa. Olen kuulemma käynyt katsomassa sen veljieni kanssa, mutta itse en muista siitä juuri mitään - ehkä siksi että keskityin kuulemma pienenä elokuvissa lähinnä karkkien syöntiin sillä aikaa, kun muut tuijottivat elokuvaa. Kirjan olen lukenut ekaluokkalaisena ja samoihin aikoihin saanut lahjaksi myös Muumipeikko ja pyrstötähti -sarjakuva-albumit. Sarjakuva on vielä paljon elokuvaa uskollisempi kirjalle: molempiin sisältyy esimerkiksi elokuvasta kokonaan poisjätetty kohtaus, jossa Muumipeikko ystävineen poikkeaa paluumatkalla tansseissa ja kaupassa. 

Näin elokuvan 8-vuotiaana ensimmäistä kertaa niin, että muistan sen. Ihmettelin silloin sitä ahdistavaa ja paikoin jopa kauhistuttavaa tunnelmaa, joka elokuvasta huokuu ja joka on mielestäni todella vierasta esim. "Muumilaakson tarinoita" -TV-sarjan jaksoille. Elokuva kuitenkin teki vaikutuksen ja oli koko ala-asteen ajan ehdoton suosikkielokuvani. Ainut mikä itseäni häiritsi lapsena, on se, että muutamalla hahmolla on elokuvassa erilainen ääni kuin TV-sarjassa.

En muista, onko Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuva sallittu aivan kaikenikäisille, mutta mielestäni se ei ole pienten lasten elokuva. Muumeista kertovana elokuvana aikuiset saattavat luokitella sen kaikille sallituksi, mutta jo elokuvan taustamusiikit luovat tunnelmaa, jonka ainakin itse koin lapsena hyvin ahdistavana. 

Vuonna 2010 Muumipeikosta ja pyrstötähdestä tehtiin myös nukkeanimaatio, nimellä Muumi ja punainen pyrstötähti. Itse en ole koskaan välittänyt elokuvista tai TV-sarjoista, joissa seikkailee nukkeja, mutta Muumifanina kävin kuitenkin katsomassa myös sen. Piirroselokuva on mielestäni huomattavasti parempi, joten jos arvotte näiden kahden välillä, niin älkää edes harkitko nukkeanimaation katsomista. 

Lopuksi mainitsen vielä kohtauksen / repliikin, joka elokuvassa on ja josta erityisesti pidän.
Pyrstötähti syöksyy maata kohti. Muumit istuvat pimeässä luolassa, odottaen mitä tuleman pitää. Kova tuuli ja maanjäristykset irrottavat kiviä maasta ja kallioista, kivet singahtelevat holtittomasti ympäriinsä ja osuvat kylpyammeeseen, jolla Muumit ovat peittäneet luolan katossa olevan aukon.
"Jos amme halkeaa, meille tulee pulmia", Muumimamma toteaa huolestuneena.
"Niin... Ei enää pitkiä sunnuntaikylpyjä esimerkiksi", Muumipappa vastaa surullisesti.

Tässä oli postaukseni Muumipeikosta ja pyrstötähdestä, olkaa hyvä. Jatkoa seuraa huomenna, kenties lyhyemmissä merkeissä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti