No niin, hei.
Olen palannut keskuuteenne. Viime yönä puoli kahden aikaan makoilin taas turvallisesti omassa sängyssäni lapsuudenkodissa. Takanani viikko, joka kului yhdessä hujauksessa, mutta silti jotenkin tuntuu, kuin olisin ollut ikuisuuden poissa.Viikko Kanarian saarilla, Las Palmasissa, Playa del Inglesissä.
Mulla on asianmukaiset rusketusrajat, tai oikeastaan palamisen rajat ja mukavasti kuoriutuva iho. Lähdin matkaan kipeänä, nyt olen terve kuin pukki. Henkisestikin voin ainakin toistaiseksi paremmin kuin pitkään aikaan.
Oli ihanaa, ihanaa, ihanaa. En osaa nyt juuri muuta sanoa. Asuimme kolmen huoneen bungalowissa veljeni ja vanhempieni kanssa. Joka aamu ja usein päivisinkin uin ympäriinsä hotellin turkoosina välkehtivässä uima-altaan vedessä. Kehitin uuden rakkauden paljain varpain juoksemiseen sekä Atlantin rantavedessä että silmän kantamattomiin jatkuvassa, lämpimässä hietikossa. Söin paljon ja nautin auringosta. Pääsin ratsastamaan kamelillakin.
Kirjoitan seikkaperäisen matkapostauksen kuvineen kaikkineen sitten, kun jaksan ja ehdin. Nyt en jaksa tämän enempää, sillä olen ihan kulttuurishokissa tästä kotiinpaluusta ja ennen kaikkea paluusta elektroniikan, eli tietokoneen, sähköpostin, Facebookin äärelle. Ja opiskelujen, kaikkien tekemättä jääneiden asioiden. Tällä hetkellä vielä mittailen suhtautumistani tähän kaikkeen.
Mutta, sanon vielä kerran näin niin kuin tiivistyksenä: oli ihanaa ja olen onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti