Muutaman viime päivän ajan on ollut niin vetelä ja aikaansaamaton olo, että huh huh. Muuten epäilisin ihan oikeasti anemiaa, mutta kun fyysisessä jaksamisessa ei ole ollut ongelmaa. Ainoat hetket, joina olen tuntenut pysyväni jotenkin koossa, on ollut lenkillä ja muuten treenatessa.
Mun on pitänyt jo monen päivän ajan soitella YTHS:lle muutaman yksinkertaisen terveyteen liittyvän asian vuoksi. En vain ole saanut aikaiseksi. Tänään yritin koko päivän ruoskia itseäni soittamaan sinne, mutta en vain uskaltanut. Pelkäsin kai jotenkin, että teen kuitenkin jotain väärin ja jotain menee vikaan tai joku sanoo mulle jotain ilkeästi.
Muutenkin on koko ajan tunne, että kaikkea pitäisi pystyä tekemään, enkä oikein jaksaisi mitään. Ja niitä asioita mitä jaksan, eli opiskelujen tekeminen, en jotenkin nyt laske siihen mukaan. Tämä on tätä harmaata maaliskuuta, jolloin pitäisi pystyä moneen sellaiseen asiaan, jotka tuntuvat musta ylivoimaisilta. Mua vaivaa nyt jokin pahimmanlaatuinen henkinen anemia.
Olen pari viime päivää ollut käsittämättömän surullinen viiveellä kauan sitten tapahtuneiden asioiden takia. Taas niitä hetkiä, joina toivoisi voivansa ottaa kipulääkkeen, mutta se ei onnistu, sillä tämä särky ei ole fyysistä.
Olen surullinen siitäkin, että en osaa iloita muiden puolesta. En osaa olla iloinen, kun muut saavat kesätöitä, tai kun näen vastarakastuneita, vaikka pitäisi. Pahinta on pelko siitä, olenko koskaan enää iloinen mistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti