Ankeus.

Nyt ollaan mun maaliskuumielialani ytimessä.
En ole koskaan oikein osannut sanoa, mikä on lempivuodenaikani. Kaikilla vuodenajoilla on mielestäni omat hyvät ja huonot puolensa. Sen osaan kuitenkin sanoa, että maaliskuun hyppäisin mielelläni yli. Helmikuu on yleensä vielä ihan kunnollinen ja mukava talvikuukausi, ja huhtikuu taas on mun syntymäkuukauteni, eli eihän siitä voida luopua. Kuitenkin, maaliskuu suxx. Vihaan, vihaan, vihaan näitä alkukevään kuraloskakelejä, joista yhtenä päivänä saattaa toivoa jo kevättä ja kesää ja seuraavassa hetkessä saattaa jo olla vuoden pahin räntä- ja lumimyrsky niskassa.

Kuten olen jo monta kertaa kertonut, en ole kaamosmasennusihminen. Syksy on mielestäni ihan mukavaa ja tunnelmallista aikaa. Mun kaamosmasennukseni sijoittuu maaliskuuhun. Maaliskuu on mulle kuoleman kuukausi.
Tänään on yksi surullinen päivämäärä.
Minä olen taas surullinen ja aikaansaamaton, eikä mikään jaksa kiinnostaa pätkääkään. Vaikka on valoisaa ja vaikka varmaan pitäisi olla iloinen. Nyt en vain ole, enkä tiedä mitä voisin tehdä, jotta olisin.
Ja sit muuten, sellainen asia, että seuraavan kerran, kun mä haluan mennä teatteriin, niin mä varaan ensi tilassa lipun itselleni, enkä kysy keneltäkään muulta mitään, en pyydä mukaani ketään. Tänään on jo toinen kerta, jolloin multa jää näkemättä näytös, jonka olisin todella halunnut nähdä, vain siksi, että yritän sovittaa aikataulujani jonkun toisen kanssa. Tästä lähin opettelen tekemään just sen, mitä mä haluan, viis muista. Elokuvissa olen jo harjaantunut yksinkävijä, nyt laajennan tän taitoalueen teatteriinkin. Muistuttakaa mua tästä, jos joskus yritän lipsua tästä päätöksestä. 

Onhan tietysti ilojakin. Kuten se, että Pietu kävi tänään luonani ja tänä viikonloppuna näen ehkä kavereita. Olen iloinen siitä, mutta tällä hetkellä olen yksin, kaikki tuntuu epävarmalta ja tuntuu siltä, kuin joku nakertaisi elimistöäni tyhjiiin.