Tänään aloitin saksan opiskelun lähes vuoden tauon jälkeen. Vähän jännitti mennä sinne luennolle, kun oli niin ruosteessa.
Aloitin saksan opiskelun kolmannen opiskeluvuoteni syksyllä. Koko yliopistoaikani olin haaveillut jonkin kielen opiskelun aloittamisesta, sillä tarjontaa on jos minkälaista ja olen kiinnostunut lähes kaikista kielistä. Ekana vuonna ei kuitenkaan tullut kyseeseen aloittaa mitään uutta kieltä, kun oli muutenkin niin pihalla kaikesta. Tokana vuonna taas oli päässyt niin hyvään vauhtiin, että mikään ylimääräinen ei mahtunut lukkariin. Kolmannen vuoden alkaessa ryhdistäydyin ja päätin, että nyt minä sen aloitan.
Panikoin kielenopiskelun aloittamista, koska olin varma, että siellä tunneilla joutuisi koko ajan kuumottaviin tilanteisiin. Mulla ei ollut ketään kaveria, joka olisi ollut tulossa kurssille kanssani, joten pelkäsin, että en kuitenkaan saisi ketään paria ja joutuisin aina olemaan ihan pala kurkussa ja kylmä hiki selkäpiissä, kun kuitenkin joka välissä joutuisi käymään kaiken maailman pari / ryhmäkeskusteluja. Jo pelkät "keskustelkaa parin kanssa / ryhmässä" on ala-asteelta alkaen aiheuttanut mulle henkeäkuristavan ahdistuksen. Lisäksi pelkäsin, että kielten tunneilla opettaja saattaisi pistää pystyyn kauheita kuulusteluja niin, että jokaisen pitäisi sanoa vastaus järjestyksessä, se joka ei osaisi, nöyryytettäisiin ja pahimmassa tapauksessa jokaisen pitäisi vuorollaan tulla luokan eteen nolaamaan itsensä.
Näiden pelkotilojen lisäksi uuden kielen opiskelun aloittamisen esteenä oli, että en osannut päättää, minkä nyt sitten haluaisin aloittaa. Valinnanvaraa oli liikaa ja olin valmis lähes kaikkeen.
Lopulta päädyin päättämään saksan ja venäjän välillä. Venäjän kieli on aina jollakin oudolla tavalla kiehtonut minua ja venäjän opiskelusta saattaisi olla ihan konkreettista hyötyä. Päädyin kuitenkin saksan aloittamiseen, sillä saksaa oli tullut jostain syystä siihenastisissa opinnoissani niin monesti vastaan oman alani tieteellisissä teksteissä. Ja mua ärsytti, kun saksa on kuitenkin sellainen kieli, jota tosi moni osaa ja on lukenut vaikka koulussa, enkä mä osannut sanan sanaa. Lisäksi saksa oli kuulemani mukaan samankaltaista kuin rakastamani ruotsin kieli, ja lopulta asian ratkaisi vielä se, että saksan kielessä ei sentään tarvitsisi aloittaa uuden kirjoitusjärjestelmän opettelemisesta, kuten venäjässä.
Aloitin siis saksan. Opiskelin yhden kurssin. Ja toisen. Ja perään vielä kolmannenkin.
Mulle oli suorastaan järkytys, millaista se oli.
Mikään pelkotilani ei käynyt toteen. Kukaan ei joutunut luokan eteen, pakkovastaamisiin eikä mihinkään muihinkaan hirveisiin tilanteisiin. Pari- ja ryhmätöitä tehtiin paljon, mutta mitään ongelmia ei syntynyt. Mun hengenahdistuskohtaus ehti tuskin alkaa, kun jo aina joku vieressä oleva tarjoutui mulle pariksi tai ryhmäksi. En tuntenut sieltä porukasta ketään, enkä usko, että valtaosa muistakaan oikein tunsi toisiaan, me oltiin ihan eri aloilta, kuka miltäkin ja kuka mistäkin syystä sillä kurssilla, ja kaikki olivat tosi mukavia. Kaikki juttelivat keskenään ja olivat ystävällisiä. Kaikki olivat siellä pääasiassa oppiakseen kieltä, ei sillä asenteella, että "mä teen kaikki harjotukset mun kaverin kaa ja jos se ei onnistu, ni mä en ala mitään ja sun kaa mä en ainakaan tee!", kuten joskus edellisissä kielten opinnoissani.
Uskokaa tai älkää, saksan opiskelun aloittaminen oli paras ratkaisu, jonka sinä vuonna opiskeluissani tein. Mulla oli sinä vuonna ihan kauheat ihmissuhde- ja elämän kriisit (ainahan mulla tosin on, mutta silloin oli aivan erityisen kamalaa) ja saksan opiskelu kannatteli mua. Naurakaa jos haluatte, mutta niin se oli. Nautin ihan uskomattoman paljon siitä, että vihdoin, kahden vuoden jälkeen, sain opiskella jotakin sellaista, jossa oli olemassa oikeat vastaukset. Sain opetella ja päntätä ja tehdä ja miettiä asioita, joihin oli olemassa oikeat vastaukset ja tietyt, järjestelmälliset säännöt. Sen sijaan, että kirjoitetaan sivukaupalla pohdiskelevia, tutkiskelevia esseitä, joihin hankitaan materiaalia, otetaan se syvällisesti haltuun, tehdään uusia, omia oivalluksia ja osoitetaan ennen kaikkea ajattelukykyä eikä pidetä yhtään mitään varmana tai lopullisena totuutena, vaan muistetaan aina, että lopulta vastauksia ei ole.
Rakastan sitä, että asioilla on järjestys.
Ja kielessä se on.
Mulle oli ja on suorastaan terapeuttista saada päntätä sanoja, verbin taivutusta ja kielioppisääntöjä. Se rauhoittaa mut aina, kun olen ahdistunut. Muistan, kuinka vuosi sitten heräsin keskellä yötä painajaisesta, itkin ja olin järjettömän ahdistunut, nousin ylös, tein saksan läksyt ja menin uudestaan nukkumaan, täysin rauhallisena.
Tiedän, olen friikki. Mutta ei kai se mikään yllätys ollut.
Lisäksi kielen opiskelu tuo säännöllisyyttä elämään eri tavalla, kuin muu yliopisto-opiskelu. Luennot ovat kolmasti viikossa, siellä kontrolloidaan läsnäoloa ja osaamista, annetaan läksyjä, tehdään harjoituksia, edetään asioissa loogisesti ja opetellaan jotakin, mistä tuntee olevan konkreettista hyötyä elämää varten ja missä voi konkreettisesti huomata oman edistymisensä. Kielen opiskelu luo sitä turvallisuutta, jota minä tarvitsen elämääni edes rahtusen.
Tietysti osa saksan opiskelun terapeuttisuudesta oli ja on myös ryhmähengessä: ei kaveriporukoita eikä klikkejä, vaan joukko erilaisia ihmisiä, joita yhdistää halu opiskella kieltä.
Olen itkenyt saksan luennolla ja olen juossut kesken luennon vessaan oksentamaan. Ja kaikki ovat olleet minulle äärettömän ystävällisiä, vaikkemme edes tiedä toistemme etunimiä.
Välissä on ehtinyt vierähtää vuosi, koska viime keväänä suoritin kanditutkintoon pakollisena kuuluvan ruotsin kurssin, enkä halunnut sotkea saksaa enää siihen. Syksyllä kurssit eivät sopineet lukujärjestykseeni.
Tänään jännitti mennä luennolle, koska olin taitoineni niin kertakaikkisen ruosteessa, että ei ikinä.
Tunteeni saksan opiskelua kohtaan eivät kuitenkaan ole muuttuneet, ainakaan tämän ensimmäisen luennon perusteella. Olen iloinen, että aikoinaan aloitin sen.
Saksa tuntui aluksi vaikealta, mutta lopulta löysin sitä kohtaan samankaltaisen rakkauden tunteen, kuin konsanaan ruotsin kieltä kohtaan. En osaa selittää, mutta jotakin niissä kahdessa kielessä on, joka saa minussa aikaan hyvin lämpimän olon.
Lisäksi saksan kielessä on sellainen tietynlainen haasteellisuus ja sääntöjen monimutkainen kirjo, joka ruotsin kielestä puuttuu. Sekin kiehtoo aina silloin, kun en ole tuskastunut siihen.
Haaveilen yhä siitä venäjän aloittamisesta joskus. Joskus vielä.
Ja tietysti muidenkin kielten. Kielten opiskelussa on vain jotain niin ihanaa.
Mutta pääasia on, että minulla on nyt saksan kieli, ja valtavasti iloa tuottava oikeus opiskella sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti