Arjen onnellisuutta

Oon vaan niin iloinen monesta asiasta. Ja mun on pakko tulla kertomaan se, koska tätä tunnetta on päinvastaisina hetkinä niin vaikea muistaa. Ja mahdotonta uskoa, että tällanen olo vois enää koskaan olla.

Olen huomannut, että kirjoittamisen tarve iskee mulle usein silloin, kun pitää purkaa ahdistusta johonkin. Harvemmin tulee halu kirjoittaa silloin, kun on normaali tai hyvä olo. Siksi haluan kirjoittaa tämän iloisen olon ylös tänne nyt, kun se vielä on päällä, niin että muistan itsekin, että on niitä tällaisiakin päiviä toisinaan.

Olen iloinen siitä, että maassa on lunta. Kuten sanottu, en ole kaamosamasennusihminen, eikä mulla ole mitään syksyn pimeitä iltoja vastaan. Joskus marraskuussa ne ei haittaa mua. Mutta kyllä se alko painaa ennestäänkin vähän murtunutta mieltä vielä monta astetta alemmas, kun se säkkipimeys, sade, loska ja kaikin puolin paska keli jatkui yli joulun ja uudenvuoden. Nyt mieli on monin verroin valoisampi jo ihan siitä näkymästä, kun maa on valkea ja iltaisin saattaa lenkillä käydessä jopa nähdä eteensä, eikä tarvi ihan sokkona hortoilla pimeydessä, jonka läpi edes otsalampun valo ei kanna.

Olen iloinen siitä, että ilma on raikas, mutta ei tarvi kuitenkaan ihan naama jäässä tarpoa kaduilla eteenpäin. Kun pistää lämpimästi päälle, tarkenee, eikä tarvi kauhulla odottaa oven avaamista ja uuteen jääkauteen astumista.

Olen iloinen siitä, että mulla on maailman ihanimman värinen, sininen takki, joka lämmittää. Äsken yliopistolla tuli vastaan mies, jolla oli täsmälleen samanvärinen takki. Jotenkin myös siitä tuli hyvä mieli. Se mieskin katsoi mua ihan kuin me oltaisiin hengenheimolaisia. Tai sitten se katsoi mua takaisin vain siksi, että mä tuijotin sitä sen takkia. Hällä väliä.

Olen iloinen siitä, että mulla on farkut, jotka ei ole yhtään liian löysät, mutta jotka silti ei purista eikä kiristä mistään. Se on harvinaista.

Olen iloinen siitä, että olen saanut tehtyä kaikki ne hommat, jotka on pitänytkin tehdä. Mulla ei ole mitään syytä ruoskia itseäni laiskuudesta ja aikaansaamattomuudesta. Tosin nyt oon kirjoittamassa tätä juttua, vaikka mun pitäisi tehdä tylsää opiskelujuttua, mutta ei se mitään. Aloitan ihan kohta.

Olen iloinen siitä, että pystyn olemaan iloinen kaiken synkkyyden jälkeen ja kaikesta huolimatta. Ehkä musta sittenkin vielä joskus tulee ihan kelpo ihminen, joka pysyy jaloillaan ja kokee itsensä vahvaksi ja hyväksi omana itsenään.