Murskana.

Niin se tuli tämän vuoden ensimmäinen paniikkiahdistuskin käytyä läpi. Pitkällepä päästiin tätä vuotta. Jäljellä enää vain pelko siitä, että tällaistako se nyt sitten tulee olemaan tästä eteenpäin. Muuttuuko mikään enää koskaan paremmaksi? En halua edes katsoa sitä synkkyyttä, minkälaisena vastauksen näen.

Ja keksin tähän nyt termin "paniikkiahdistus", koska haluaisin käyttää sanaa "paniikkikohtaus", mutta se on kuitenkin tässä yhteydessä kai väärä. Syyt ovat kuitenkin: A) Iänikuinen minusta-ei-ole-eikä-tule-koskaan-olemaan-mihinkään-tunne, joka pitää otteessaan pelottavan voimallisesti B) Ajatus siitä, että en oikein kuulu mihinkään, en ainakaan tähän maailmaan enkä normaalien ihmisten joukkoon C) Tunne siitä, että ei ole (enää) ketään, joka voisi auttaa tai ymmärtää tai johon voisi millään tavalla edes yrittää tukeutua ja D) Eräs viehättävä miespuolinen henkilö, joka taas tänään muistutti minua ystävällisesti olemassaolostaan mm. sanoilla "Vittu sä olet hirveä ihminen" ja siihen perään ihan kunnon litania kaikkea muutakin, mitä nyt en halua tähän kirjoittaa. Tulos: rinnanpuristusta, hengenahdistusta, hallitsematonta itkua.

Huomenna vietetään loppiaista. Onko enää juhlaa, mikä voisi kuulostaa masentavammalta? Joulun lopettajaiset. Pari viikkoa oli sentään kynttilöitä pimeydessä, nyt nekin viedään pois.

Kerrotaan tähän lopuksi sentään se, että minä katsoin tänään jääkiekkoa!!! Ahdisti niin paljon, että oli pakko saada ajatukset johonkin muuhun. Se toimi, hetkeksi. Sanoin iskälle, että "mä katson jääkiekkoa niin harvoin, että oishan se nyt kohtuullista, että edes sillon sitten voitettaisiin, kun mä kerran sadassa vuodessa katson." Ja niin sitä sitten voitettiin! Mistä kylläkin tuli mieleen, että samoin Suomi voitti muutama vuosi sitten MM-kultaa, kun minä tulin viimeisiksi minuuteiksi lukemaan kirjaa sohvalle isän seuraksi. Heti kun istuin sohvalle, niin Suomi alkoi lätkiä maaleja ja huuto siellä telkkarissa yltyi niin kovaksi, että pakko oli nostaa katse kirjasta loppupelin ajaksi. Meillä oli oikein hieno isä-tytär-hetki Ruotsin maalivahdin huonoudelle naureskellessa. Että kyllä me mun isän kanssa hyvin osataan hoitaa homma kotisohvalta.