Födelsedagfest

Huomasitteko, että olin yhden päivän kirjoittamatta?! Hahaa! Varmaan ehti tulla jo ikävä.

Eilen syötiin veljeni syntymäpäiväkakkua. Ei sen veljen, jonka mainitsin joku aika sitten, vaan myös toinen veljistäni on syntynyt tammikuun alussa. Oli ensimmäinen kerta tänä vuonna, ja ensimmäinen kerta piiitkään aikaan, kun sain hyvää, kunnollista, ihan perustäytekakkua. Sellaista, missä oli kermavaahtoa ja karkkeja päällä ja mansikkahilloa sisällä. Ah, se oli hyvää! Kaikki tuntuvat aina luulevan, että mä en suostu syömään muuta kuin suklaakuorrutteista ja suklaasisältöistä ja viimeisen päälle suklaalla vuorattua kakkua, mutta asia ei suinkaan ole niin. Tykkään tosi paljon myös ihan tavallisesta kermakakusta, jossa on mansikkahilloa sisällä, eikä hippustakaan suklaata. Ainut syy, miksi usein estyn juhlissa syömästä kermakakkua, on se, että valitettavan monien ihmisten mielestä banaani kuuluu kakkuun. Ja minähän en voi sietää banaania. Melkein kaikkea muuta voin syödä ja tykkäänkin, mutta jo pelkkä banaanin haju oksettaa.

Tänään on kummallisen paniikillinen olo. Jotenkin oon ihan varma, että kohta tapahtuu jotakin kamalaa. Tuntuu myös siltä, että jotakin pitäisi tehdä. Heti. Nyt. Äkkiä. Ihan kuin olisin unohtanut jotain tosi tärkeää. Jotakin, mitä pitäisi muistaa ja pystyä tekemään jo tänään, heti, mahdollisimman pian. En tiedä mistä se tunne johtuu, mutta mukavaa se ei ole. 

Toinen asia, mikä ei ole mukavaa, ja mikä nyt ei ole mitään erityisen tärkeääkään, mutta josta siitä huolimatta haluan avautua, on se, että olen nyt valitettavasti kirjatyhjiössä. En tiedä, sanooko se kellekään yhtään mitään. Mullekin se tila on aika harvinainen. Mutta kun se tulee, se on myös tosi ikävä. Se, että kaikki kirjat, mitkä viime aikoina olen lukenut ja mitä tällä hetkellä olen lukemassa, ovat tuntuneet ja tuntuvat väkisin tahkoamiselta. Mikään kirja ei sytytä. Mikään ei saa innostumaan. Edes kirjastossa käynti ei saa mieltä hekumalliseksi. Mun kohdalla se tuntuu jo aika huolestuttavalta. Lukuhalu on ihan maassa. Ehkä se joskus vielä palautuu. Kun joskus taas tulee sellainen kirja, jonka kanssa puhun samaa kieltä, joka on kuin minua varten tehty.